Dokoka de nakushita aitsu no aitsu

Koyasu ”Koyappi” Takehitosta on kirjoitettu tässä blogissa jo muutaman kerran. Valtavasti töitä tehnyt monipuolinen seiyuu on tunnettu myös suomalaisfanien keskuudessa. Mikä mahtoi olla ensimmäinen sarja, jossa Sisarukset häntä kuulivat? Kenties Fushigi yuugin Hotohori tai Neon Genesis Evangelionin Aoba Shigeru?

Ei. Se oli tämä.

DNA² oli yksi ensimmäisiä animetuttavuuksiamme, jota katsoimme kaverilta lainatuilta VHS-kaseteilta. Sarja perustuu Katsura Masakazun viisiosaiseen mangaan, ja vuonna 1994 sitä tehtiin 12 jaksoa plus kolme suoraan videolle julkaistua jaksoa, jotka päättävät TV-sarjan tarinan. Katsura on kuulu romanttisista poikainmangoistaan, joiden naishahmot ovat suloisia ja määrätietoisia, eikä hän petä tällä saralla DNA²:ssakaan.

Lukiolaispoika Momonari Juntalla on pikku ongelma nimeltä tyttöallergia: aina vähäpukeisen tytön nähdessään hän oksentaa. Taipumus tietty hieman vaikeuttaa kivan tyttöystävän löytämistä. Ainoa, joka ei aiheuta allergiakohtausta, on Juntan lapsuudenystävä Kurimoto Ami, jonka sydän saattaa vähän tykytellä hänelle.

Yrjänä

Sillä välin tulevaisuudessa: maailmassa on valtava ylikansoitusongelma. Syypää on sata vuotta sitten elänyt legendaarinen Mega-Playboy, jonka hurmaustaidot olivat niin yliluonnolliset, että hän sai lapsen sadan eri naisen kanssa. Kaikki poikalapset perivät hänen ominaisuutensa ja lisääntyivät yhtä hedelmällisesti, samoin näiden jälkeläiset ja niin edelleen.

Onneksi tulevaisuudessa osataan sekä matkustaa ajassa että muokata ihmisten DNA:ta. Sadan vuoden päähän menneisyyteen lähetetään DNA-operaattori (ei teleoperaattori) Aoi Karin, jonka tehtävä on etsiä Mega-Playboy ja muuttaa hänen DNA:nsa normaaliksi.

Tässä vaiheessa lukija ei yllättyne saadessaan tietää, että juuri Junta on tuo kuulu Mega-Playboy. Karin jysäyttää häneen luodin, joka sisältää geneettistä koodia muokkaavaa DCM:ää eli DNA Control Medicinea. Harmi vain, että Karin toi tulevaisuudesta vahingossa väärän luodin – se ei suinkaan estä muutosta, vaan käynnistää sen. Juntan epävakaa DNA alkaa nytkähdellä tavallisen tyttöallergisen pojan ja kirjaimellisesti säihkyvän hurmurin välillä.

Kirjaimellisesti.

Siirappisen Mega-Playboyn ensimmäinen uhri on koulun nätein tyttö Saeki Tomoko, joka ihastuu päätä pahkaa Juntaan. Tämä ei suinkaan ilahduta Tomokon kusipäistä poikaystävää Sugashita Ryuujia. Ryuuji elostelee minkä ehtii ja puolustautuu väittämällä, ettei mahda mitään sille, että hameväki vain tuntee vastustamatonta vetoa hänen DNA:hansa. Kun oma tyttö alkaakin katsella toista, mustasukkaisuus nostaa rumaa päätään.

Lapsesta asti Juntan tuntenut Ami on jälleen poikkeus – hän ei voi sietää Mega-Playboyta. Karin näkee tässä tilaisuuden korjata munauksensa ja ansaita unelmiensa upean miehen, söötin lemmikin ja ihanan kodin. Hän ryhtyy parittamaan Juntaa ja Amia siinä toivossa, että Ami pitäisi playboygeenit kurissa. Hommaa ei helpota, että Mega-Pervo hurmaa myös Amin parhaan ystävän Takanashi Kotomin ja saa Karinin itsensäkin polvet veteliksi. Vaan mitä Junta ajattelee kaiken tämän pyörityksen keskellä? Hän ei saa Karinia mielestään…

Ehkä olen ysärihuora, mutta Katsuran designit ovat ihania. Hänen tytöissään on aina elävä lihallisuuden tunne, joka melkein tekee 2D:stä kolmiulotteista. Juntan kauneuspilkut ja upean naurettavat hiukset tekevät hahmosta erottuvan ja suloisen. Hänen allergiset yrjähdyksensä esitetään koomisina vaaleanpunasävyisinä virtoina tai suihkuina. Karinin tulevaisuuskuteet ovat siistit, mutta toisen tulevaisuudesta saapuvan tytön Kawasaki Ruraran (Tamagawa Sakiko) rytkyissä on kyllä menty vikaan.

Ei mikään muotisuunnittelijan unelma

Juntaa esittävä Nanba Keiichi on monelle tuttu naisellisista rooleistaan Bishoujo senshi Sailor Moonissa ja Saint Seiyassa. Hänen äänessään onkin ihana poikamainen pehmeys, joka tekee luuseri-Juntasta söötin ja vilpittömän nuorukaisen. Toki sävy muuttuu sopivasti, kun teini-iän hormonit ottavat vallan. Mega-Playboyna Nanba vetää uskomattoman samettisesti mitä hirveintä siirappia. Komiikkakin osuu tasan kohdalleen Juntan taistellessa allergiakohtausten kanssa. Kohtaus, jossa hermostunut Junta yrittää olla megaplayboymaisen viettelevä ilman geenimuutosta, on vain kuultava itse.

Siirappi ei suju normaaleilla geeneillä.

Karinina kuullaan Tominaga Miinaa, joka tuo hahmoon upeasti eloa. Karin järjestelee kovasti Juntaa yhteen Amin kanssa ja eroon muista tytöistä, muttei loppujen lopuksi tiedä rakkaudesta sen enempää kuin muutkaan ikäisensä. Hän huomaa sen turhankin konkreettisesti, kun alkaa itse ihastua Juntaan – ei Mega-Pervoon. Hahmon ilmeikkyys kuuluu täysin äänestä: Tominaga pääsee heittäytymään sekunneissa laidasta toiseen ja on vuoroin pirteä, vuoroin ronski. Karinilla on paljon myös dramaattisia kohtauksia, joissa Tominaga pärjää vähintään yhtä hyvin.

Karinin vihjailut saavat Amin pohtimaan omia tunteitaan.

Kasahara Hiroko sitä vastoin on hyvin hillitty Amin roolissa. Ami on hahmoista realistisimman näköinen eikä hänen ilmeensäkään koskaan venähdä niin liioitellusti kuin Karinilla. Maanläheisyys ulottuu myös hänen luonteeseensa. Hän on Juntaa kohtaan jopa hivenen tsundere, mutta ei ylilyödysti, vaan tunteistaan epätietoisen tytön tavoin. Kasahara ilmentää tätä hienosti ja tuo hahmoon silti suuria tunteita, kun niille on paikkansa.

Ami ja Karin ystävystyvät sarjan aikana hellyttävästi, ja myös suhde Kotomiin säilyy vahvana, vaikka rakoileekin rakkauspulmien takia. Kotomi on iloinen mutta poikien suhteen ujo voimistelijatyttö, jonka äänenä on pirteä Shiina Hekiru. Hän saa Juntan avulla lisää itseluottamusta ja pystyy hyväksymään sen, ettei saa tältä vastarakkautta.

Ilmiselvää, hän rakastui

Koulun kauneuskuningatarta Tomokoa esittää ihana ysäristara Hayashibara Megumi. Tomoko vaikuttaa aluksi snobilta, jota poikien särkyvät sydämet eivät huoleta. Hän osoittautuu kuitenkin mukavaksi tytöksi, joka on aika yksinäinen isän työskennellessä ulkomailla ja poikaystävän tapaillessa muita tyttöjä. Ihastuttuaan Juntaan Tomoko tavoittelee määrätietoisesti hänen rakkauttaan, mutta on valmis kilpailemaan rehellisesti hänestä. Hayashibaran viettelevä ääni yhdistettynä Katsuran kauniin hahmosuunnittelun kiusoitteleviin ilmeisiin saa minunkin poskeni punastumaan…

Ryuuji ei arvosta >:[

Ja se Koyasu näyttelee tietenkin kusiaivo-Ryuujia. Eipä siinä, hän tekee laadukkaan ja pistämättömän roolisuorituksen, joka jätti pysyvät jäljet Sisarusten nostalgiantäyteisiin muistoihin. Koyapin äänenlaatu istuu ylimieliselle Ryuujille kuin nenä päähän, ja mies vetää tyylikkäästi koko skaalan nokkavasta itsevarmuudesta täyteen raivoon. Hänessä on myös se tarvittava ripaus inhimillisyyttä, joka pilkahtelee aika ajoin Ryuujin mustasukkaisen luonteen läpi.

Moni muukin saa osansa Ryuujin näyttelemisen ilosta. Tämä nimittäin saa vahingossa luodista, jolla Karinin on tarkoitus korjata erehdyksensä, ja saa kyvyn imaista muiden DNA:ta ja muuttaa muotoaan. Ryuuji alkaa muitta mutkitta mustata Juntan mainetta, ja Nanballa onkin vierailevista äänistä mehukkaimmat osuudet. Parasta antia on kuitenkin Hayashibara kohdassa, jossa Ryuujin voimat käynnistyvät ensi kertaa ja tämä muuttuu tahattomasti Tomokoksi. Hayashibara on ratkiriemukas esittäessään pervoilevaa Ryuujia, joka hoksaa hyvät puolet siinä, että on muuttunut tyttöystävänsä muotoon.

Kropan kunto kannattaisi tarkistaa ennen takapuolen kopelointia.

Karinia avustavat tai hänen niskaansa hengittävät hahmot tulevaisuudesta ovat hassunkurisia ja mieleenpainuvia persoonallisuuksia. Hänen pomonsa Yokomori (Oobayashi Ryuunosuke) soittelee hänelle vähän väliä ja tervehtii jostain syystä aina sanomalla ”ouch”. Aikakoneen tekoäly Oharu-san (Yamada Eiko) puolestaan laulelee hauskasti laskiessaan todennäköisyyksiä ja tehdessään havaintoja.

Mutta ovatko kaikki luotisekoilut vain inhimillisen erehdyksen seurausta? Kenellä todellisuudessa on likaiset näppinsä pelissä?

Spoileri: tällä ryppynaamalla

Tulevaisuudessa juonittelevalla Morilla on omat ilkeät suunnitelmansa Mega-Playboyn ja tämän jälkeläisten varalle. Häntä näyttelevä Hazumi Jun tekee erikoislaatuisen roolisuorituksen: hän pihisee repliikkinsä niin raihnaisesti kuin vain kykenee. Morin puhe kuulostaa aina siltä, kuin ilma pakenisi vaivalloisesti puolityhjästä ilmapallosta. Ihan komean pahisnaurun äijä saa silti röhötettyä ilmoille.

Kun haaremikomedian maustaa tieteiselementeillä, on odotettavissa, että sekaan livahtaa muutamia epäloogisuuksia. Miten DCM-luoti, jonka piti tehdä Juntasta Mega-Pervo, antaakin Ryuujille muodonmuutoskyvyn? Miten aika voi kulkea samaan tahtiin sekä menneisyydessä oleskelevalle Karinille että tulevaisuudesta häntä opastavalle Yokomorille? Morin mukaan Juntalla on sadan vuoden päästä 12 tuhatta jälkeläistä, mikä on aivan liian vähän aiheuttamaan mitään väestöongelmia. Pikkukämmit eivät tosin rasita liikaa, jos niiden ei anna tulla nautinnon tielle.

Twilightin vampyyrien lailla kimalteleva Mega-Playboykin on ennemmin naurettava kuin ihq. Pojan hymy on kyllä puhdasta glitteriä ja Nanban ääni ihana, mutta hurmausrepliikit latteinta sontaa, jota voi kuvitella.

Nyt jätkä joku roti

Mega-Pervo ei kuitenkaan ole se sydämetön naistenkaataja, jollaisena Karin hänet tuntee. Hän esimerkiksi pidättäytyy suutelemasta Tomokoa, koska tällä on jo poikaystävä, eikä vetäise Kotomia tilaisuuden tullen. Juntan oma persoonallisuus tuntuu hillitsevän häntä. Junta kamppailee vieraita geenejä vastaan auttaakseen Karinia saamaan unelmansa, ja hän sanoo Tomokolle, ettei DNA rakkautta määrää vaan sydän. Koko sarjan viesti onkin, että tahdonvoima voittaa geenit. Ihminen valitsee itse, mikä hänestä tulee.

Ceiling Karin is watching you

Mangassa Mega-Pervo ei ole vain erinomainen taistelija, vaan hänellä on jopa psyykkisiä voimia. Niitä ei nähdä animessa ollenkaan, vaan psyykkiset kilvet, teleportaatiot sun muut on siivottu pois. Seurauksena yhteenotot pahisten kanssa eivät ole niin noloja Dragon Ballia muistuttavia esityksiä kuin mangassa, mutta ne jäävät latteiksi ja joidenkin hahmojen kehitys vaillinaiseksi. Anime on maanläheisempi ihmissuhdedraama, mutta sen panokset eivät koskaan kohoa yhtä korkeiksi kuin alkuperäisteoksessa. Etenkin viimeiset OVA-jaksot ovat latistuneet mangan väkevästä draamasta lähinnä ekspositioksi ja toimintakohtauksiksi. Juuri mangan siinä osuudessa oli tarinan sydäntäriipaisevin kohta, josta ei ole jälkeäkään animessa.

Sarja on kuitenkin ihan onnistunut sovitus, jossa rakkaussotkukuviot toimivat mallikkaammin kuin roistojen nujertaminen. Junta saattaa olla se haaremia pyörittävä jäpikkä, jonka velvollisuus on vetää Ryuujia turpaan, mutta sarjan todellinen sankari on sympaattinen Karin. Hän ei kenties iske pahiksia kanveesiin ylivoimaisilla naistennaurattajavoimilla, mutta kamppailee näitä vastaan peräänantamattomasti ja neuvokkaasti. Mangassa Juntan piti oppia käyttämään Mega-Playboyn psyykkisiä voimia muuttumatta häneksi, joten hahmo myös kehittyi selvemmin. Animessa kehitys jämähtää Mega-Pervo/ei Mega-Pervo -tasolle ja on siis aika lailla staattisempaa. Karin on se, jonka on rakastuttava poikaan, jota ei voi saada, ja jonka on lopulta tehtävä suurimmat uhraukset, vaikkei niitä täysipainoisesti animesovituksessa esitetäkään.

DNA² on nykyäänkin hauska sarja, jonka valtti ovat rakastettavat hahmot. Alkuasetelma on aivan höpö, mutta on sitä tyhmempääkin nähty. Suosittelisin tosin mangaa parhaan kokemuksen saamiseksi, vaikkei siinä olekaan animen upeaa alkutunnaria, L’arc~en~Cielin Blurry Eyesia.

Explore posts in the same categories: Seiyuu, TV-sarjat

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: