Hupifakta: Miehet naisrooleissa, osa 2: länsimaat

Ensimmäisessä osassa nostin esille muutamia miesten esittämiä naisanimehahmoja, tällä kertaa vuorossa taas ovat länsimaiset animaatiot. Esimerkkejä aiheesta löytyy yllättävänkin läheltä: edellisen osan tarkkakorvainen kommentoija vihjaisi, että meidän kannattaisi kuulostella Don Bluthin Anastasian koelukukohtausta hieman tarkemmin, ja Jarkko Tammiseltahan yksi kohtauksen epäesteettisistä koelukijoista epäilyttävästi kuulosti! Kiitoksia lisäesimerkeistä, täytyypä äkkiä tutustua Soredemo machi wa mawatteiruun kun sitä useasta lähteestä on jo suositeltu!

Count Duckula on Cosgrove Hall -studion käsittämättömän absurdi ja outo brittianimaatiosarja 80-luvun lopulta, joka kertoo kauhistuttavan kreivi Duckulan uusimmasta inkarnaatiosta, josta tuli erehdyksen myötä kasvissyöjä. Nuori kreivi asustelee Transilvaniassa Igor-hovimestarinsa sekä Nanny-hoitajansa kanssa, ja kolmikko matkustelee vähän väliä ympäri maailmaa ties minkä rikkauksien perässä. Duckulassa esiintyy vain kourallinen vakihahmoja, joten ääninäyttelijöitäkin sarjassa on vain muutama – jotka ovat kaikki miehiä. Siispä Nanny-hoitajaakin esittää mies, studion käsikirjoittaja Brian Trueman, jolla oli näppinsä myös Duckulan tekstissä. Nannyn ääneksi tuntuu kuitenkin sopivan hupsusti falsetissa kimittävä mies jopa naisääntä paremmin, sillä hahmo on harvinaisen kaukana nykyajan geneerisistä naishahmoista. Hän on hölmö, valtavan suurikokoinen ja lisäksi niin kömpelö, ettei hänelle kannata uskoa helpoimpiakaan työtehtäviä. Hän on kuitenkin myös hyvin vahva ja erittäin kiintynyt hoidokkiinsa, vaikkei aina pystykään osoittamaan sitä hellästi. Trueman näytteleekin hahmoa sarjan tyylille sopivan koomisesti, mutta aina sopivan tunteikkaasti kun Nanny pelkää Duckulalle sattuneen jotain.

Sarjaa tuotiin aikanaan myös Suomeen muutaman VHS-kasetillisen verran nimellä Kreivi Duckula, ja dubbauksesta vastasi Matti Raninin Finnkasper sekä Matti Ranin Ky. Dubbaus on alkuperäisversiolle uskollinen aina hahmojen äänten sukupuolia myöten, ja Duckulan hoitaja, suomeksi ytimekkäästi Täti, onkin takuulla ainut naisrooli, minkä Matti-Olavi Ranin on ikinä tehnyt – tai ainakin tunnetuin. Siksipä onkin suunnaton sääli, ettei Kreivi Duckulaa ole koskaan julkaistu Suomessa DVD:llä, sillä sarjan räiskyvän outo huumori on Raninien käsissä kääntynyt loistavasti suomeksi. Nimihenkilön lisäksi nuorempi Ranin ottaa naishahmostaan irti kaiken mahdollisen ja tykittää kääntämäänsä läppää Truemaniakin kimeämmällä falsetilla sellaista tahtia, että Tädin tempauksille tulee hajoiltua jatkuvasti. Tuplaroolin vetäminenkin sujuu Raninilta loistavasti, hän antaa Duckulalle ja Tädille hyvin erottuvat äänet ja näiden keskustelujen aikana hän vaihtaa ääntä hahmojen välillä täysin luontevasti. Kreivi Duckula onkin ehdoton kultakimpale kaikille Raninien dubbausten ystäville!

Vuoden 2005 Robots-kreisianimaation Ratchet-pahiksen äiti Madame Gasket on ilkeintä, kamalinta ja takuulla myös ruminta, mitä on olemassa. Siitä huolimatta robottimatriarkan ääni Jim Broadbent on oikein herttainen setä, vaikka käniseekin roolissa ihailtavasti. Julmuutensa lisäksi matami on epäesteettisin olento ikinä, ja rooliin on luultavasti otettu miesnäyttelijä karsimaan tästä kaikki feminiinisyys pois – elokuvan päähenkilöt jopa erehtyvät luulemaan häntä ensin mieheksi, ja vähintään järkyttyvät oikaisusta.

Myös Robotsin monissa dubbauksissa roolissa jatkaa miesnäyttelijä. Japaninkielisessä versiossa matriarkkaa esittää legendaarinen Aono Takeshi, ruotsinkielisessä taas Claes Malmberg. Hahmon on dubannut mies jopa sen molempiin ranskaksi puhuttuihin versioihin: Roger Carel (ranska) sekä André Montmorency (quebecinranska). Trendiä jatkettiin jopa suomiversiossa, johon pahiksen dubbasi Mika Ala-Panula.

Ammoisista ajoista lähtien myös Disneyn tuotoksissa ovat hahmon ja näyttelijän sukupuoli menneet ristiin silloin tällöin, ja ilmiö on jatkunut vielä 2000-luvullakin. Sympaattisen Riemukas Robinsonin perhe -elokuvan ohjaaja Steve Anderson ei tyytynyt pelkkään ohjaajan pestiin, vaan hän esitti lisäksi elokuvan pääpahista ja Vilpun perheen Bud-isoisää sekä Tallulah-serkkua. Vaikka iloluontoisella naisella ei elokuvassa montaa repliikkiä ole, useimmat elokuvan ulkomaisista levittäjistä eivät ole tarttuneet haasteeseen – hahmon dubbaa naisnäyttelijä ainakin elokuvan saksan-, ranskan- ja italian-, ruotsin- ja jopa japaninkieliseen versioon. Poikkeuksen tekee kuitenkin yllättäen elokuvan suomiversio, johon pirtsakan neidin (suom. Tilda) dubbasi Jukka Rasila, antaen roolissa hentoista ja korkeaa ääntään varsin menestyksekkäästi.

Pixarin Ihmeperhe-elokuvan lyhyenläntänä Edna-muotisuunnittelijana kähisee ohjaaja Brad Bird. Tiukalle naiselle ei tuotantovaiheessa meinattu millään löytää sopivaa ääntä, ja esitettyään Ednaa koelukua demonstroidakseen Bird päätyi lopulta tämän ääneksi itse. Hän esittääkin kovaksi keitettyä suunnittelijaa niin vakuuttavasti, ettei häntä hevillä erota naisnäyttelijän äänestä. Toisin kuin Robinsonin kanssa, Ihmeperheen jälkiäänityksissä Ednan on dubannut mies useissakin maissa, kuten Hollannissa, Japanissa ja Intiassa.

Luulitte varmaan, etten saisi lempiseiyuutamme Mitsuya Yuujia myös tähän osaan? Väärin! Lobbaan Mitsuyaa aina kun voin, ja mikäpä siihen antaisi paremman mahdollisuuden kuin naisroolit – ihanista ihanin Mitsuya on nimittäin laulu- ja näyttelijäntaitojensa lisäksi erityisen tunnettu siitä, miten ilmiömäisen taitavasti hän osaa matkia naisten puhetapaa. Esittäessään naista joko teatterilavalla tai ääniroolissa hän ei tyydy ainoastaan puhumaan naismaisen korkealta, vaan hänen artikulaationsa on hiottu täydelliseksi aina pienimpiä äänenkorotuksia ja venytettyjä naurahduksia myöten. Jotta kukaan ei jäisi paitsi tästä kokemuksesta, edelliseen osaan on lisätty kohta artikkelissa mainitusta Lupin III: Part II –sarjan jaksosta, jossa Mitsuyan esittämä poikahahmo puhuu Lupinille naiseksi naamioituneena.

Taitojensa puolesta Mitsuya onkin kunnostautunut naisrintamalla niin, että miehen naisroolilistalta löytyy jopa yksi dubbausrooli – hän nimittäin antoi äänen neiti Peltohiirelle vuonna 1994 tuotettuun Don Bluthin surullisenkuuluisan Peukaloliisa-elokuvan japaninkieliseen versioon! Roolitus on jo pelkkänä ajatuksena niin käsittämätön, ettei siitä voi seurata kuin jotain aivan loistavaa, mikä olisi ehdottomasti koettava itse. Siksi tuleekin kirottua vähintään kerran viikossa sitä, että Peukaloliisan japaninkielinen DVD-julkaisu on jatkuvasti loppuunmyyty kaikissa nettikaupoissa…

Edellä esiteltyjen esimerkkien perusteella vaikuttaa siltä, että myös länsimaissa kynnys pestata miesnäyttelijä naishahmolle on selkeästi suurempi kuin toisinpäin. Miesten esittämät naiset tuppaavat usein olemaan niitä epäesteettisimpiä tapauksia, jota matala miesääni on otettu korostamaan – malliesimerkkinä voisi pitää alkukappaleessa mainitun Anastasian koelukukohtausta örisevine ja epäesteettisine kokelaineen. Toisaalta miesten esittämät naiset myös poikkeavat perinteisestä geneerisestä siloposkisesta naiskuvasta, ja piristäviä poikkeuksiakin toki on. Parhaimmassa tapauksessa oikean äänen ja hahmon kohdatessa ei kummankaan sukupuolella ole mitään väliä, minkä esimerkiksi Ihmeperhe osoittaa.

Tiedätkö jonkin aiheeseen liittyvän esimerkin, jota tekstissä ei mainittu? Jaa ihmeessä tietosi!

Explore posts in the same categories: Hupifakta

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

5 kommenttia : “Hupifakta: Miehet naisrooleissa, osa 2: länsimaat”

  1. Wic Says:

    Count Duckula on kyllä ihana sarja! Se on länsimaalaisista piirrettysarjoista suosikkini Darian lisäksi. Lontoon matkalla löysin sattumalta dvd-boxin eräästä kaupasta ja pakkohan se oli ostaa. Suomeksi dubatusta versiosta Tädin ”Duckulaiseni~!” -kutsuhuuto on jotain, mikä on syöpynyt varmasti kaikkien piirretyn nähneiden mieleen.😀
    Mieleen tulee tietysti monet 80-luvun ja 90-luvun alun pienen budjetin suomidubit pienien budjettien tekeleisiin, mutta tuskin niitä voi laskea. Miesäänen ja drag queen -meikkien vuoksi pidin lapsena ”A Snow White Christmas” (1980) -leffan pahaa äitipuolta/ ilkeää kuningatarta hyvin androgyyninä olentona.😀

    • Cilla Says:

      Duckula on kyllä ratkiriemukas teos kaikessa hulluudessaan, ja tulemme kirjoittamaan sarjasta Afurekossa vielä useamman kerran! Britit ovat sentään älynneet julkaista koko sarjan DVD:llä, vastaavaa kohtelua saa Suomessa odottaa luultavasti turhaan, vaikka sarjan suomiversio onkin aivan loistava😀

      Totta, pienten budjettien dubbauksissa nähtiin miehiä useinkin naisrooleissa. Dubbaajaporukat olivat hyvin usein jakaantuneet epätasaisesti sukupuolen mukaan, ja jos valtaosa dubattavan teoksen hahmoista sattui olemaan naisia, oli miehillä tehtävä osa. Itse ehdin kasvaa jo melko vanhaksi siinä uskossa, että Pikkuponit-sarjan hahmoista osa on tyttöjä ja osa poikia (juurikin suomidubin vuoksi), ja hämmästykseni olikin suuri kun sain tietää, että Pikkuponien kuului olla nimenomaan tyttöjä.😀

      ~C

  2. Aki Says:

    Minä tiedän kaksi esimerkkiä tähän aiheeseen liittyen, mutta alun perin minua epäilytti tämän kommentin kirjoittaminen, sillä ne animaatiot, jotka nyt mainitsen, ovat sellaisia, jotka saattavat vaikuttaa teistä liian lapsellisilta.

    Esimerkki 1: Hirveä Henri, jossa päähenkilön opettajaa, neiti Petolaa, esittää mies. Ja se mies on Aku Laitinen. On aina hauska kuulla, miten Petola huutaa Henrin nimeä Laitisen tekemällä falsettiäänellä.

    Esimerkki 2: Karhulan nukkesairaala, Jim Hensonin käsinukeilla tehty lastenohjelma. Sarjan sairaalan johtajana toimi joku virtaheponeiti, jonka äänenä oli Jukka Voutilainen.

    • Cilla Says:

      Kiitos paljon esimerkeistä, molemmat olivat uutta tietoa minulle! Täytyypä yrittää selvittää, onko rooleissa ollut alunperinkin miespuolinen näyttelijä, vai pelkästään dubatuissa versioissa🙂

  3. tarvinneeko mainitakaan... Says:

    Jos myös lapsinäyttelijät ja -hahmot lasketaan, niin silloin eräs mainitsemisen arvoinen tapaus on varmaankin vanhojen Tenavat-piirrettyjen Piparminttu-Pipsa. Hahmolla on ollut vuosikymmenten varrella toistakymmentä lapsiääninäyttelijää, joista suunnilleen puolet oli poikia. Ilmeisesti tämä oli yksinkertaisin keino saada hahmo kuulostamaan ”poikatytöltä” muihin tyttöihin verrattuna.

    Piparminttu-Pipsan luultavasti tunnetuimmat animaatioesiintymiset ovat elokuvassa Ressu lähtee maailmalle (1972) ja tv-spesiaalissa Jaska Jokusen kiitospäivä (1973), joista kummassakin hahmon äänenä toimi Christopher DeFaria -niminen poika. Hän on nykyään Hollywood-tuottaja ja ilmeisesti iso pamppu Warner Bros. -yhtiössä (sattumoisin juuri animaatiot ovat siellä hänen vastuullaan). Tässä vuosi sitten julkaistu haastattelu, jossa DeFaria muistelee entistä Tenavat-äänen uraansa: http://noblemania.blogspot.fi/2014/06/peanuts-interview-christopher-defaria.html

    Todettakoon, että Ylellä parhaillaan pyörivän ranskalaisen Tenavat-piirrossarjan suomenkielisessä dubissa Piparminttu-Pipsalla on melko karsea nariseva ääni, josta on vaikea edes sanoa, onko näyttelijä tyttö vai poika. Youtubesta löytyy pari näytettä ja Yle Areenasta loput (itse en kauaa kestänyt katsella äänten vuoksi).


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: