BL: Aisareru hito e tsugu pedagogisesta näkökulmasta

Selailin jonkin aikaa sitten BL-uutuudenkaipuussani Fukuyama Junin BL-roolilistaa. Miehen repertuaarista kiinnitti huomion kaksi tarinaa, joilla ei ole juuri muuta yhteistä kuin yksiosaisuus, Fukuyama pääroolissa ja a-kirjaimella alkava nimi (huomaatte, kuinka pitkälle listalla pääsin). Erilaisuudestaan huolimatta ne molemmat olivat omalla tavallaan niin vaikuttavia teoksia, että Afurekon kaksi seuraavaa BL-artikkelia käsittelevät niitä.

Ensimmäinen näistä kahdesta on Aisareru hito e tsugu, Kusaka Takaakin vuonna 2002 ilmestynyt yksiosainen manga, jonka levyversio julkaistiin heinäkuussa 2005. Vaikka teos pisti silmään alun perin kauniin ja lempeän kansikuvansa ansiosta (mangaversion kansi on astetta intohimoisempi), sen takaa paljastui monitasoinen, psykologisesti mielenkiintoinen ja lämmin tarina luottamuksesta ja sisäisestä hyvyydestä. Tarinan toisen päähenkilön menneisyys antaa minulle lisäksi mahdollisuuden tutkia teosta myös pedagogin vinkkelistä.

Tarinan alussa päähenkilö Aikawa Masahiro (ihana Konishi Katsuyuki) törmää yltä päältä veren peitossa olevaan nuorukaiseen Okakaneko ”Neko” Toshinoriin (ihana Junjun), jonka hän vie sairaalaan. Mystinen Neko iskee silmänsä Aikawaan välittömästi, ja päästyään sairaalasta oikea käsi kipsissä hän palkkaa Aikawan huolehtimaan itsestään, lukuisista kissoistaan ja talostaan. Vastahakoisesti pestiin suostuvan Aikawan mieli on täynnä kysymyksiä liittyen epäilyttävän iloluontoiseen nuorukaiseen: kuinka yksin asuvalla taideopiskelijalla voi olla varaa hälytysjärjestelmällä varustettuun omakotitaloon, lukuisiin lemmikkeihin ja taloudenhoitajaan? Kaiken lisäksi vain parin työpäivän jälkeen Neko käy Aikawaan käsiksi ja he päätyvät harrastamaan seksiä, vaikka Aikawa kokeekin tapahtumasta kovia omantunnontuskia Nekon tilan vuoksi. Maattuaan Nekon kanssa, tavattuaan pojan koulutovereita ja keski-ikäisten miesten alkaessa rampata talossa Aikawalle selviää lopulta, millainen persoona hänen isäntänsä iloisen luonteen taakse oikein kätkeytyy.

Hirvittävän lapsuuden läpikäynyt Neko on oppinut, ettei mikään maailmassa ole ilmaista, ja vanhempiensa kuoltua hän on elättänyt itsensä rahaa tai maallisia nautintoja vastaan. Toinen hänen elättäjistään on Mikami Yuusuke (aina ihana Narita Ken), joka on aikanaan ostanut pojalle tämän talon, toinen taas on hänen laillinen huoltajansa Iida Souichirou (myös ihana Nakahara Shigeru). Neko ei häpeile elämäntapaansa yhtään, vaan suorastaan ylpeilee sillä, koska luulee sen olevan ainut keino selviytyä elämässä. Aikawan moraali ei kuitenkaan kestä joutumista samalle listalle Nekon muiden elättäjien kanssa, joten hän palauttaa Nekolle töistä saamansa palkan ja ilmoittaa huolehtivansa pojasta ja tämän kissoista ilmaiseksi. Nekon maailmankuvan horjuu rajusti, mutta Aikawan päätöksen myötä hänen kuplansa lopulta puhkeaa ja hän alkaa pikkuhiljaa nähdä elämässä ja ihmisissä piilevän kauneuden ja rakkauden.

Nekon omintakeinen elintapa juontaa juurensa pojan varhaislapsuuteen. Hänen isänsä kuoltua onnettomuudessa hänen äitinsä joutui käyttämään koko omaisuutensa maksaakseen perheen velat ja myymään itseään elättääkseen itsensä ja poikansa. Hädän hetkellä läheisimmätkin sukulaiset pettivät, ja katkeroitunut äiti vannotti pojalleen, ettei tämä saisi milloinkaan luottaa kehenkään, koska ihmiset eivät koskaan tee mitään hyvästä tahdosta. Hän väittää Nekolle, että ihmiset haluavat vain hyötyä toisistaan ja odottavat aina saavansa jotain vastineeksi teoistaan, joten heidän kahden on siksi oltava viisaampia ja pysyteltävä aina askeleen edellä. ”Hyödy muista, ennen kuin he hyötyvät sinusta!”

Poika teki työtä käskettyä, ja äitinsäkin menetettyään hän on viimeiset viisi vuotta viettänyt yltäkylläistä, mutta kovin yksinäistä elämää. Nekolle koko elämä on kylmää bisnestä, pelkkiä kompromisseja ”give-and-take”-malliin. Hän ei luota kehenkään vilpittömästi, mutta takertuu hyödyllisiin ihmisiin kuin iilimato ja pitää heidät lähellään kaikin tavoin. Seksillä maksaminen ei tuota Nekolle minkäänlaisia omantunnontuskia eikä henkilökohtaista häpeää, hän itse asiassa nauttii seksistä suuresti. Koska hän ei ole koskaan kokenut aitoa rakkautta muilta kuin vanhemmiltaan, seksi on hänelle vain toimintaa joka tuntuu itselle hyvältä – käyttäessään seksiä maksuvälineenä hän sallii Mikamin käyttää rajujakin otteita itseensä, koska kokee sen velvollisuudekseen maksavana osapuolena. Nekolle seksuaalinen kanssakäyminen on yksityistä nautintoa – hän ei ymmärrä, että useimmat harrastavat seksiä jonkun kanssa, jota rakastavat ja haluavat myös partnerin nauttivan siitä. Jopa pelkkä suudelma on Nekolle merkki himosta, ei hellyydestä toista ihmistä kohtaan.

Neko ei ole paha ihminen eikä hän kohtele muita tahallaan ilkeästi, hän vain luulee muiden menettelevän samoin kuin hän. Hänen elintapansa voi tuntua pöyristyttävän itsekkäältä, mutta on itse asiassa toisin päin: hän ei huijaa ketään eikä riistä keneltäkään, vaan maksaa aina kaiken tarvitsemansa takaisin joko rahalla tai luonnossa. Yllättävän harva tietää hänen elintavastaan, mikä johtunee siitä, että Neko päästää lähelleen vain harvat ja valitut, eikä heitäkään sydämeensä.

On vaikea kuvailla sortumatta vähättelyyn, miten kova vaikutus Aikawan palveluksella on Nekon psyykeen – lievästi ilmaistuna se heittää hänen maailmankuvansa täysin ylösalaisin. Hän ei kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, miksi kukaan haluaisi tehdä jotain hänen vuokseen pyytämättä vastapalvelusta työstään. Hän ei myöskään tajua, miksi Aikawa kysyy häneltä päivällistoiveita käydessään kaupassa tai antaa hänen päättää ravintolan heidän käydessään keskustassa. Miksi ihmeessä Aikawaa kiinnostaa hänen mielipiteensä, kun tämä voisi vain päättää asioista itse? Neko yrittää kerran jopa todistaa Aikawan olevan samanlainen kuin muutkin, ja epäonnistuessaan hän hämmentyy yhä enemmän: miksi, miksi, miksi Aikawa ei ole kuten muut?

Lukijan on osattava asettaa itsensä Nekon omalaatuiseen asemaan ymmärtääkseen, millaisen tunnemyrskyn kouriin poika joutuu, kun joku osoittaa hänelle (väkisin) vilpitöntä ystävällisyyttä ensimmäistä kertaa. Kun Nekon hämmästelystä tuohtunut Aikawa kysyy tältä ”Luuletko oikeasti, että kaikilla maailman ihmisillä on musta sydän?” Neko vastaa täysin vilpittömästi ”…eikö heillä sitten ole?” Aikawa ei (ainakaan omasta mielestään) ole maailman puhdassydämisin ihminen, mutta häntä rasittaa, jopa loukkaa henkilökohtaisesti se, ettei Neko meinaa millään ymmärtää hänessä ja maailman muissa ihmisissä olevan hyvyyttä. Oman maailmankuvan muuttaminen ei kuitenkaan ole mikään helppo tai nopea prosessi, ja Nekon äidin varoittavat sanat kaikuvat jatkuvasti hänen mielessään hänen yrittäessään sulatella uutta.

Nekon kuplan puhjettua hän huomaa, ettei pysty enää lukemaan ihmisiä löytääkseen motiivin näiden käytökselle. Luokkatovereiden ystävälliset sanat eivät enää soita hälytyskelloja hänen päässään. Aikawa tekee pojalle selväksi, että hänellä on todellisuudessa ollut aina elämässään ihmisiä, jotka välittävät hänestä ja rakastaisivat häntä täysin ilmaiseksi, jos hän vain sallisi sen. Aikawa vihaa hemmoteltuja ihmisiä, mutta opettaa Nekolle, että loppumattomien velvollisuuksien sijaan hänen tulisi oppia myös vaatimaan ja hemmottelemaan itseään. Lopulta Neko tajuaa, ettei halua Aikawan lähtevän elämästään, eikä hänen loppupeleissä tarvitse kuin pyytää saadakseen Aikawan rakkauden.

Se, mikä erottaa Aisarerun monista muista BL-sarjoista on piirre, jonka Myy aikanaan nosti esille Karuizawa Syndrome -artikkelissaan: sen kaikki hahmot ovat niin ihastuttavan tavallisia. Varsinkin BL-maailmassa sorrutaan jatkuvasti turruttaviin yleistyksiin, mutta tämä manga sivuuttaa ne kaikki ja kerää sillä pisteet kotiin.

Erilaisuus näkyy jo päähenkilöistä. Seme-hahmot ovat tyypillisesti joko yakuzapomoja, upporikkaita virkamiehiä, oppilaskunnan puheenjohtajia, koulun koviksia, puskaraiskaajia, luonteeltaan täysiä paskiaisia tai seksin suhteen niin kyltymättömiä, että panevat sekä miehiä että naisia. Aikawa ei ole mitään edellä mainituista – hän on suorapuheinen, polttaa koko ajan eikä hymyile turhan usein, mutta hän on myös vastuuntuntoinen ja ahkerasti töitä tekevä nuorimies, jolla on sydän paikallaan. Tarinan alussa hänellä on useita naisystäviä ja hänellä on kokemusta seksistä myös miesten kanssa, mutta aloittaessaan suhteen Nekon kanssa hän on tälle täysin uskollinen.

Neko taas on nätti, hoikkarakenteinen nuorukainen, joka leikittää kissojaan kaiket päivät eikä osaa todellakaan laittaa ruokaa. Hän ei kuitenkaan ole naiivi, itkeskelevä teini-ikäinen neitsyt, joka haaveilee ikuisesta rakkaudesta unelmiensa prinssin kanssa ruusunpunaiset lasit silmillään. Hän on kylmän laskelmoiva ihminen, joka pitää itseensä lankeavia ihmisiä tiukasti talutushihnassa ja jonka hellyttävän hymyn takana piilee piru. Maailmankuvansa ja moraalinsa lisäksi myös Nekon seksuaalinen aktiivisuus (ja se, ettei seksi ylipäätään ole hänestä kamalaa) erottaa hänet useimmista ukehahmoista.

Eläimet eivät ole uusi aihe BL-mangassa, mutta Aisarerussa ne toimivat tärkeänä symbolina. Neko ei luota ihmisiin, mutta hamstraa kotiinsa kulkukissoja, joista hän huolehtii hyvin ja joita hän aidosti rakastaa – kenties siksi, ettei eläin arvostele, etsi toisesta vikoja tai yritä hyötyä muista, kuten hän uskoo ihmisten tekevän. Jos joku jäi miettimään, miksi mainitsin alussa Nekon olevan ”veren peitossa”, se johtui siitä että hän jäi auton töytäisemäksi vietyään loukkaantuneen kissan eläinlääkäriin. Nekon lempinimi ei ole todellakaan sattumaa, vaan viekkaudessaan ja salaperäisyydessään hän muistuttaa kissoja paljonkin (hänen päästä myös pomppaa esiin usein kissankorvat hänen säikähtäessään).

Myös Aikawan eläinrakkautta esitellään mangassa. Hänkin raahasi pienenä kulkukissoja kotiin, ja hän on lisäksi kouluttautunut trimmaajaksi ja työskentelee usein perheensä pitämässä eläinkaupassa. Rauhallinen Aikawa on niitä ihmisiä, jotka vetävät eläimiä luontaisesti puoleensa. Häneen kiintyvät erityisesti kissat, ja Nekon lemmikit ovatkin heti alusta alkaen aivan hulluna häneen, mistä tarina repii jatkuvasti huumoria.

Myöskään Nekon elättäjät eivät joudu BL-genrelle tyypillisen stereotypian kynsiin, vaikka siihen olisi helppo sortua. Iida on hyvin hellä ja ystävällinen mies, joka kuitenkin lankesi aikanaan Nekon ansaan: sääliessään orvoksi jäänyttä poikaa hän antoi tämän vietellä itsensä ja menetti näin omalta osaltaan mahdollisuuden muuttaa pojan elämä paremmaksi. Neko luulee Iidan maksavan hänelle seksistä, mutta tosiasiassa hän on koko ajan maksanut pojalle tämän äidin henkivakuutusrahoja. Iida on silmin nähden huojentunut ja onnellinen, kun Aikawan vuoksi hämmentynyt Neko alkaa lopultakin kyseenalaistaa elämäntapansa, ja hän ilmoittaa Aikawalle jättäytyvänsä pois Nekon elämästä ja pyytää Aizawaa huolehtimaan pojasta siitä lähtien.

Mikami saattaa olla raju sängyssä (tosin aina luvalla), mutta hän ei ole mikään tyypillinen välinpitämätön ”rahat ovat pöydällä, ensi kertaan”-namusetä, vaan rahojen lisäksi hän huolehtii Nekosta myös muulla tavoin. Hän kyyditsee Nekoa aina tarvittaessa ja varmistaa, ettei hän joudu olemaan liian pitkään yksin murtuneen kätensä kanssa – aidosta välittämisestä kielii se, että Mikami muistaa Nekon äidin kuolinpäivän ja tarjoutuu viemään Nekon käymään äitinsä haudalla.

Vaikka Mikamia nähdään tarinan aikana vähemmän kuin Iida-sania, hänen menneisyydestään Neko-chanin kanssa selviää yllättävän paljon. Mikami on aikanaan itse lähestynyt Nekoa klubilla, ja hän huolehti Nekosta ja hänen kissoistaan ennen Aikawaa, kunnes poika alkoi ottaa enemmän etäisyyttä häneen. Nekon mukaan Mikami alkoi ”takertua liikaa”, mutta Mikami saattoi sen sijaan vain haaveilla vakituisesta parisuhteesta tämän kanssa. Mikamin mahdolliseen perheeseen ei milloinkaan viitata, joten hänen ja Nekon suhteesta voi todisteiden puuttuessa tuskin puhua syrjähyppynä. Mikamikin on loppujen lopuksi vain aivan tavallinen varakas salaryman, joka elättää nuorta suojattiaan ruumiillisia nautintoja vastaan, mutta myös aidosti välittää tästä ja haluaa auttaa häntä. Vielä Nekon ja Aikawan mentyä yksiin Mikami kyyditsee Nekoa kaupungille, eli tuskin hänkään on halunnut alun perin auttaa poikaa vain hyötyäkseen tästä jotenkin. Talo ja muut edut olisivat hyvin voineet olla Mikamin tapa osoittaa Nekolle, että hän todella haluaisi viettää elämänsä hänen kanssaan – harmi vain, ettei Neko tuntenut muuta elämäntapaa kuin molemminpuoliset myönnytykset.

Konishi Katsuyuki on tunnettu niin idioottien kuin siistien tyyppien äänenä. Itse tuppaan kuulemaan häntä usein juuri niissä pöljimysrooleissa, mutta Aikawana hän on yhtä aikaa mitä vakavin, rauhallisin sekä auktoriteettisin. Hän saa hienosti tuotua Aikawan ronskin perusluonteen esiin korottamatta ääntään, ja komiikantajunsa ansiosta myös hahmon hauskat hetket menevät nappiin. Narita Ken ja Nakahara Shigeru sopivat hienosti Nekon elättäjien rooleihin, koska Naritan äänessä on luontainen arvokkuuden sävy ja Nakaharan ääni kuulostaa aina lempeältä ja rauhalliselta. Ajatus Naritasta namusetänä oli ratkiriemukas, mutta äänellään hän tekee sympaattisesta hahmostaan vain entistä tyylikkäämmän. Kiltin Iidan roolissa Nakaharan ääni suorastaan huokuu isällistä lämpöä, enkä suoraan sanoen usko kuulleeni häntä koskaan yhtä hellässä roolissa.

Entäs Fukuyama Jun, jonka vuoksi tarinaan alun perin tutustuin? Mitä sitä turhia vähättelemään: Fukuyama on ihanin ja paras. Hänellä on uskomaton taito esittää roolihahmojaan niin eri tavoin, että tutusta pohjavireestä huolimatta jotkut hänen rooleistaan hädin tuskin tunnistaa saman näyttelijän tekemiksi (kokemusta on). Mystinen Neko on hieno ja poikkeava rooli Fukuyaman massiivisella BL-listalla. Useimmat Fukuyaman BL-roolit ovat niitä energisiä vinku-ukeja, mutta Aisareru on hieno esimerkki siitä, miten monipuolinen näyttelijä hän on. Nekona Fukuyama on niin viekoitteleva ja karismaattinen, että hänen näyttelytyylinsä on jo lähempänä Code Geassin Lelouchia kuin Okane ga nai OVAn Ayasea. Etenkin Nekon vietellessä Aikawan ja pojan kuiskatessa aktin puolivälissä ”No? Haluatko lopettaa?” Fukuyaman ääni on niin täynnä seksuaalista viehätysvoimaa, ettei kukaan elävä voisi vastustaa häntä. Fukuyama ei mieheksi ole mikään örisijä, mutta minusta hänen feminiiniseksi luonnehdittu äänensä on kaunis ja persoonallinen. Näyttelijänä hän taas vetää vertoja alan kovillekin konkareille.

Ääninäyttelijöiden lisäksi Aisareru on kääntynyt näppärästi levymuotoon, ja siinä käytetään hienosti äänipuolen kikkoja ja musiikkia korostamaan tarinan tunnelmaa. Nekon vainoharhaisuus korostuu entisestään, kun hänen äitinsä äänen oikeasti kuulee kaikuvan taustalla pelkän kuvan ja ilmassa leijuvan tekstin sijaan, ja pojan ihmetellessä Aikawan motiiveja takana soi aina soittimista mystisin, eli kellopeli. Levyn mieleenpainuva musiikki myös korvaa kuvan puutetta tehokkaasti – erityisen hienosti on onnistunut kohtaus, jossa Nekon ja Mikamin seksikohtaus ja Nekon lapsuudentakauma erotetaan toisistaan eri kappaleilla.

Tässä kansikuvassa taas näkyy ainoastaan Neko, ja Aikawasta vain varjo.

Aisareru hito e tsugu on siitä mielenkiintoinen teos, ettei kukaan sen hahmoista ole loppujen lopuksi paha, vaikka periaatteessa jokainen heistä voisi olla. Neko ei ole kaikkia surutta hyväksikäyttävä ja eläimiä kiduttava psykopaatti, vaan kuplassa kasvatettu lapsi, joka ei ymmärrä ihmishyvyyden päälle. Aikawa olisi voinut joko tyytyä huolehtimaan Nekosta palkkaa vastaan (ja panemaan poikaa siinä sivussa bonuksena) tai häipyä totuuden tultua ilmi ja jättää poika omilleen, mutta sen sijaan hän jatkoi työtään ilman korvausta. Hän ei suostu alentumaan Iidan ja Mikamin tasolle, mutta ei myöskään halua jättää loukkaantunutta ihmistä huolehtimaan itsestään ja lemmikeistään yksin. Mikami ja Iida voisivat olla pelkkiä tunteettomia SM-pedofiilejä, mutta molemmat ovat normaaleja ihmisiä ja välittävät Nekosta aidosti. Edes Nekon äitiparka ei ollut paha ihminen, hän vain kasvatti poikansa väärällä tavalla eikä edistänyt tämän onnea menettelyllään.

Vaikka Aisareru hito e tsugu on ilmestynyt jo 10 vuotta sitten, sen sanoma ihmisten hyvyydestä on aina ajankohtainen. Nykypäivän taantumien ja eurokriisin keskellä eläessä tuntuu siltä, ettei mikään maailmassa ole ilmaista (Suomessahan pelkkä hymy maksaa 20 euroa), ja perheen ja ystävyyssuhteiden merkitys elämänlaadun parantajana korostuu. Nekon ja Aikawan suhteeseen mahtuu monenmoisia väärinkäsityskoukeroita, joista selvitäkseen Nekon on opittava ajattelemaan ihmisistä myös hyvää ainaisen pahan sijaan. Materian, kilpailun ja vihan kyllästämässä maailmassa se uhkaa unohtua itse kultakin.

Mangan sanoma on kuitenkin kaunis: onnen voi saavuttaa yksin, mutta onhan se hiton paljon mukavampaa yhdessä jonkun toisen kanssa.

Explore posts in the same categories: BL, Pedagogisesta näkökulmasta

Avainsanat: , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

4 kommenttia : “BL: Aisareru hito e tsugu pedagogisesta näkökulmasta”

  1. Arana Says:

    Uuh aah, kaunista analyysiä!

    Minäkin muistan tämän tapauksen olleen Nekon kyynisyyden ansiosta harvinaisen voimakas BL-mangake. Se on itse asiassa niitä varhaisempia BL-tuttavuuksiani, ja sittenkin jäänyt mieleen aika vahvasti pitkälti juuri tuon mustavalkoisuuksiin sortumattoman hahmokuvauksen ansiosta. Yleensäkin tämäntyyliset tarinat, jotka pakottavat jonkun hahmon tilanteeseen, jossa tämän maailmankuva murtuu, ovat aika mielenkiintoisia, koska ne ovat usein valmiina pistämään hahmonsa koville, mikä taas vaatii muutakin kuin pinnallista hahmokuvausta, joka on suunnilleen BL:n helmasynti.

    • Cilla Says:

      Aisarerussa on monia puolia, joiden puolesta se erottuu edukseen muusta BL-genrestä. Psykologisesti mielenkiintoisen alkuasetelman lisäksi minuun vetosi mangassa erityisesti juuri se, etteivät sen hahmot olleet kliseisiä lähes millään tavalla ja että kaikki olivat sydämestään hyväntahtoisia – takana on aivan liian monta BL-tarinaa, joiden hahmot ovat niin vastenmielisiä ettei heistä kerta kaikkiaan pysty pitämään millään tavalla. Erityisen iloinen olin siitä, että Nekon elättäjätkin olivat loppujen lopuksi hyviä ihmisiä, koska (edes jollain tavalla) moraaliset namusedät ovat viihteessä harvassa kuin kanan hampaat.

      Hahmojen lisäksi Nekon omintakeinen elämäntapa ja sen analysointi on BL-rintamalla harvinaisen syvää herkkua. Aisareru erottuu myös sillä muusta mangasta, että vika on kerrankin kasvatuksessa eikä päässä (mikä sai heti pedagogitutkani värähtelemään), Neko siis ei ollut syntyjään PAHA, vaan opetettu näkemään maailma virheellisesti. Ihanaa oli myös se, että Nekon maailmankuvan muuttumiseen käytettiin runsaasti aikaa (yleensä se syvällisin hahmokuvaus BL-mangassa on ”Apua toi jätkä pani mua oonkohan mä homo”). Aisareru ei myöskään alleviivaa homorakkautta mitenkään puuduttavasti, vaan juuri mukavan luonnollisesti ja romanttisesti, mikä tuntui virkistävältä BL-mangassa. 😀

      ~C

  2. akuma Says:

    Ei perkele, kun osaatte kirjottaa hyviä juttuja…en ole kyllä kyseisestä sarjasta kuullu, mutta pitää nyt etsiä jos kerta Jun-jun vetää parhaana siinä Cx

    • Cilla Says:

      Kiitoksia! Aisareru oli kyllä harvinaisen hieno tarina, kannattaa ehdottomasti tutustua jos kiinnostaa. Junjun teki Nekon roolin hienosti, vaikka poika oli alati iloinen ja pirteä niin Fukuyama näytteli roolissa aivan eri lailla kuin esimerkiksi Gakuen Heaven -sarjan Keitana. Aisareru on kuitenkin sen verran syvällinen teos, ettei tarina meinannut avautua minulle pelkässä levymuodossa, joten menin suosiolla lukemaan mangan kokonaan ennen CD-version kuuntelemista. 🙂

      ~C


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: