Rango, ihana pieni kameleontti

Viime vuoden menestyselokuva Rango sai alkunsa, kun Pirates of the Caribbean -elokuvilla maailmanmaineeseen noussut ohjaaja Gore Verbinski halusi tehdä vaihteeksi jonkin ”pienemmän” projektin merirosvotrilogiansa jälkeen ja päätti tehdä uransa ensimmäisen animaatioelokuvan. Pieneksi kaavailtu länkkäriprojekti ehti kuitenkin paisua kunnioitettaviin mittoihin ennen valmistumistaan: käsikirjoitusta työstettiin reippaasti yli vuoden päivät, elokuvan lopullinen budjetti oli 135 miljoonaa dollaria ja animaatiosta vastasi erityisefektien kuningasyhtiö Industrial Light and Magic. Päärooliin Verbinski pestasi Johnny Deppin, jonka kanssa oli luonut tämän kuuluisimman roolihahmon Jack Sparrow’n, musiikista taas vastasi mestarisäveltäjä Hans Zimmer. Rango on saanut positiivisia arvosteluja ympäri maailmaa, se voitti parhaan animaatioelokuvan Annie– sekä BAFTA-palkinnot ja kisaa tällä hetkellä lisäksi parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnosta. Aika hyvin pikkuprojektilta!

Rangon päähenkilö on itseään suurena taiteilijana pitävä lemmikkikameleontti, joka onnettomuuden myötä joutuu eroon omistajistaan keskellä Mojaven aavikkoa. Hän päätyy läheiseen aavikkoeläinten asuttamaan vanhanaikaiseen Villin lännen Dirt-kylään (suom. Multa), joka kärsii pahasta vesipulasta. Kameleontti omaksuu välittömästi henkilöllisyyden kylän uutena Rango-nimisenä sheriffinä ja alkaa topakan Beans-tytön ja muiden kyläläisten kanssa selvittää vesimysteeriä. Sahattuaan ympäri aavikkoa rosvojen perässä Rango sekä kyläläiset joutuvat kuitenkin huomaamaan, että vaara piileekin paljon lähempänä kuin he aavistivatkaan.

Nimihenkilön ääninäyttelijää (sekä alkuperäistä että suomalaista) lukuun ottamatta en tiennyt Rangosta juuri mitään etukäteen, ja trailerikin oli ehtinyt suurimmaksi osaksi unohtua, ennen kuin näin elokuvan kokonaan. Kansikuva on melko hämäävä – Rangon siinä halaama lelukala Mr. Timms unohtuu heti kameleontin eksyttyä ihmisperheestään, ja lisäksi elokuvan olettaisi kannen perusteella olevan se tyypillinen tarina uuteen ympäristöön joutuvasta hahmosta, joka tahtoo kaikin mahdollisin tavoin palata entiseen elämäänsä, mutta joutuu auttamaan uusia tuttavuuksia ensin. Pienessä lasiterraariossa elämänsä viettäneellä Rangolla ei kuitenkaan ole mitään hinkua päästä takaisin omistajiensa luo – itse asiassa hän ei uhraa näille ajatustakaan eroon joutumisen jälkeen. Lisäksi hän omaksuu uuden roolinsa karskina Villin lännen sankarina nopeasti ja vaivatta, jopa niin täydellisesti, ettei jälkeenpäin enää pysty irtautumaan hahmosta totuuden tultua ilmi. Dirt-kylän asukkaista on hyvin nopeasti tullut osa hänen elämäänsä, ja siihen kiteytyy myös elokuvan perimmäinen teema.

"Mies ei voi paeta omaa tarinaansa."

Rango on visuaalisesti todella näyttävä ja monitahoinen animaatioelokuva. On ihanan virkistävää nähdä vaihteeksi aavikkoympäristöön sijoittuva eläintarina niiden ainaisten Afrikan savannien, valtamerien ja suurkaupunkien sijaan, etenkin koska aavikoillakin on oma, hyvin monipuolinen kasvi- ja eläinkantansa. Rangon miljöön häkellyttävin yksityiskohta ovat epäilemättä sen hahmosuunnittelut, joista elokuva niin ikään pokasi itselleen ansaitusti Annie-palkinnon. Aavikon eläimistön inhimillistäminen on viety niin pitkälle vaatteineen ja rakennettuine ympäristöineen, että henkilöt näyttävät roimasti antropomorfisemmilta kuin useimpien eläinanimaatioiden hahmot. Lännenleffoja joka suuntaan parodioivasta Rangosta löytyvät kaikki tutut länkkärihahmostereotypiat aina baaritiskille sammuneesta lääkäristä hienostuneisiin korttipelihuijareihin ja ponchoon pukeutuneisiin intiaaneihin. Aavikon eläimistön ominaisuuksia on käytetty hahmojen luonteenpiirteiden inspiraationa hyvin taitavasti ja monipuolisesti, puhumattakaan siitä, miten ällistyttävän upeilta ne myös visuaalisesti näyttävät. Nauroin tikahtuakseni kadulla itsevarmasti harppovalle länkisääriselle ötökälle, ja vanhan kaljuuntuvan pöllön erottaa töin tuskin oikeasta ihmisestä. Oikeasti, katsokaa tuota pöllöä!

Länkisäärisääski on paras!

Visuaalisen antinsa puolesta elokuva tuo mieleen pikemmin Richard Scarryn touhukkaan maailman kuin viime aikojen muut eläinanimaatiot. Rangon eläinmaailma toimii esim. DreamWorksin Madagascar-elokuvia paremmin, koska Madagascareissa hahmojen inhimillistäminen oli jätetty inhottavasti puolitiehen: eläimet eivät pukeutuneet ihmisten vaatteisiin tai asuneet missään taloja muistuttavissa rakennelmissa, mutta siitä huolimatta ne kävelivät kahdella jalalla ja käyttäytyivät muutenkin aivan kuin ihmiset. Rangossa kaikki eläimet pitävät vaatteita ja suurin osa kulkee ihmismäisesti pystyssä, mutta lajeihin liittyvää hauskaa variaatiota löytyy yllin kyllin, mikä tekee hahmokavalkadista heterogeenisemmän.

Oman lisänsä elokuvaan tuo myös Hans Zimmerin säveltämä kaunis musiikki. Tyyliltään se on vahvasti vanhojen Villin lännen elokuvien musiikin mukaista, mutta sekaan on piilotettu muutamia vitsejä klassisen musiikin ystäville. Kuinka moni löytää elokuvasta Franz Schubertin Ave Marian, Wagnerin Valkyyrien ratsastuksen ja Straussin Tonava kaunoisen?

Voi kun olisi saanut nähdä tämän valkokankaalta.

On suorastaan rikos, ettei erityistehosteyhtiö ILM ole tehnyt kokonaisia animaatioelokuvia koskaan aikaisemmin. Rangon animaatio on häkellyttävän tarkkaa ja yksityiskohtaista, joka haastaa tasonsa puolesta Pixarinkin. Pitkin elokuvaa putkahtelee esiin upeita maisemakuvia, joista monia ei erottaisi oikeista valokuvista. Visuaalisesti henkeäsalpaavinta antia nähdään elokuvan loppupuolella, jossa Rango vaeltaa öisellä aavikolla ja ILM tarjoilee koko rahan edestä hienointa animaatiota, mihin se pystyy. Vain pari minuuttia kestävässä kohtauksessa aavikkoympäristön tuntematon ja aliarvostettu kauneus pääsee hetkessä täysiin oikeuksiinsa, ja silmänkarkkia saavat ainakin minun kaltaiseni luontorakastajat, jotka ovat töllöttäneet Avaraa luontoa tähdet silmissään pikkunatiaisesta lähtien.

Tässä silmä lepää.

Poikkeuksellisesti yhtäkään elokuvan repliikeistä ei nauhoitettu perinteisessä studiokopissa, vaan ääninäyttelijät esittivät kaikki elokuvan kohtaukset yhdessä fyysisesti, ja roolisuoritukset sekä nauhoitettiin että videoitiin. Vastaavaa ääninäyttelytapaa oli tosin käytetty osittain myös stop motion -animaatioelokuvassa Kekseliäs kettu pari vuotta sitten, mutta Rango nauhoitettiin kokonaan ilman nauhoituskoppeja. Vaikka fyysisellä ääninäyttelyllä on tarkoitus pyrkiä mahdollisimman autenttisiin roolisuorituksiin ja luomaan etenkin dialogeista luonnollisempia, suhtaudun siihen vielä hieman skeptisesti. Uudessa nauhoitustavassa kun on olemassa se vaara, että kehollaan työskentelemään tottunut näyttelijä turvaa liiaksi tuttuun fyysiseen näyttelyyn eikä muista panostaa tarpeeksi äänenkäyttöönsä ja replikointiinsa. Onneksi Rangon äänipuoli ei ole kärsinyt tästä äänitystavasta yhtään, vaan kaikki näyttelijät ovat äänirooleissaan kuin kotonaan. Saa nähdä, millaiseksi muoti-ilmiöksi fyysinen ääninäytteleminen Amerikan animaatiotuotannossa vielä kehittyy.

Rangon suomenkielisestä versiosta vastaa tuttuun tapaan Suomen parhaimpiin kuuluva Tuotantotalo Werne, ja tarinan teksti on kääntynyt Annamari Metsävainion käsissä asianmukaiseksi suomiversioksi, joka sievistelee tasan yhtä vähän kuin alkuperäinenkin. Juuri näin!

Elokuvan sankari Rango.

Hahmona Rangossa kaivelee se, ettei tämän erikoisominaisuuksia näy elokuvassa juurikaan, vaikka laji valittiin periaatteessa sen muuntautumiskyvyn ansiosta. Kameleontit muuttavat väritystään ympäristön lisäksi myös mielialansa mukaan, mutta Rangon väri muuttuu vain pari kertaa ja ainoastaan harhautusmielessä. Erityisen hieno yksityiskohta olisi ollut, jos elokuvassa olisi hyödynnetty kameleonttien toisistaan riippumattomia silmiä, mutta kenties se osoittautui liian haastavaksi animoida.

Kaikki eivät kenties ole huomanneet, mutta Johnny Deppillä on hyvin omalaatuinen ääni. Lisäksi hän osaa käyttää sitä todella taitavasti. Rango ei lemmikkitaustasta huolimatta ole mikään piloille hemmoteltu ja yltäkylläisyydessä varttunut vetelys, vaan herkkä taiteilijasielu, jolla on työn alla niin näytelmiä, monologeja kuin musikaalejakin. Kaiken pakoon juoksemisen lisäksi Depp pääsee hulluttelemaan Rangon erilaisten näytelmäprojektien aikana, ja kameleontin omaksuessa Rango-sheriffin roolin ensimmäistä kertaa on Deppin ääni matala ja jyhkeän auktoriteettinen.

Suomalaisnäyttelijä Reino Nordin teki niin mahtavaa työtä Itse ilkimyksen Vektori-pahiksena, että olimme onnemme kukkuloilla saadessamme tietää, että hän dubbaisi Rangon pääroolin. Deppin lailla myös Nordin uskaltaa ottaa roolin omakseen ja heittäytyä siihen niin täysillä kuin rooli vaatii. Niin kauhistuneet puhetulvat kuin itsevarma mörinä tulevat yhtä luonnollisesti ulos kuin alkuperäisversiossa. Nordin on muutamien äänirooliensa myötä osoittanut mieletöntä ammattitaitoa ääninäyttelyn alalla, toivottavasti hän ei lopeta vielä pitkään aikaan!

Neiti Beans.

Elokuvan naispäähenkilö Beans (suomiversiossa Papuita, maailman ihanin nimi!) on kovaksi keitetty liskoneiti, jolla on munaa vähintään yhtä paljon kuin elokuvan mieshenkilöilläkin. Isäpappansa (jonka oikean kuolinsyyn hän järjestelmällisesti kieltää) farmia pyörittävä Beans on rankan elämän kovettama ja voimakastahtoinen nainen, joka kuitenkin muistaa viattoman lapsuutensa ja jaksaa yhä haaveilla paremmasta tulevaisuudesta. Neitokaisen äänenä on amerikkalaisnäyttelijä Isla Fisher (lieneekö hahmo saanut punaruskeat kutrinsa häneltä), joka onnistuu roolissaan erinomaisesti. Etelävaltiolainen aksentti kuuluu puheessa ihanan vahvasti ja puheääni on kauniin korkea ja naismainen, mikä luo hauskaa kontrastia hahmon kovan luonteen kanssa. Papuitan dubbaa suomenkieliseen versioon näyttelijä Elena Leeve, yksi Putous-sarjan näyttelijöistä, joka on ennen Rangoa ehtinyt piipahtamaan äänialalla Ponyo rantakalliolla -elokuvan suomenkielisessä versiossa. Hän on hahmona yhtä kovis kuin Fisherkin, mutta hänen äänensä on paljon matalampi. Salskea äänensävy tosin sopii hahmon itsevarmaan luonteeseen yhtä hyvin kuin korkea, ja saa tämän myös kuulostamaan suomalaisemmalta.

Rangon hahmosuunnitteluista ainoastaan Beansissa on parantamisen varaa. Pääjoukon ainut naishenkilö ei ole ulkomuodoltaan läheskään yhtä karikatyyrinen kuin elokuvan muut hahmot, eikä kasvojen siro muoto anna tarpeeksi periksi neidin raivostuneiden puhetulvien aikana. Kontrasti näkyy inhottavan selvästi, koska Fisher vetää loistavasti Beansin kaikki raivarit ja Leeve dubbaa ne mukavan varmalla otteella. Aina Beansin vetäessä herneen nokkaansa animaatio jää toiseksi ääninäyttelylle, mutta onneksi kohtauksia ei ole elokuvassa kovin montaa.

Rangon ystävä Roadkill alias Raato.

Roadkill (suom. Raato) on vanha ja viisas vyötiäinen, joka opastaa aavikolle joutunutta Rangoa tämän kohdatessa vastoinkäymisiä. Lempeän ja seesteisen nisäkkään ääniroolissa on Alfred Molina, jolta olen tähän mennessä nähnyt lähinnä pahisrooleja. Rangossa hän puhuu hyvin matalalta, miltei möristen, mutta uskomattoman rauhallisesti ja hiljaisesti, eikä hänen pehmeässä äänessään ole häivähdystäkään pahantahtoisuudesta. Vaikka hahmosta ei irtoa mahdollisuutta kauhean monipuoliseen roolisuoritukseen, kiltti vyötiäinen on siitä huolimatta ihana rooli Molinalta. Häntä soisi kuultavan animaatioissa vastaisuudessakin, toivon mukaan Rango ei jää hänen viimeiseksi ääniroolikseen.

Jos minä jotain uutta tästä elokuvasta opin niin sen, että Seppo Pääkkönen pystyy halutessaan kuulostamaan Molinalta hämmästyttävän paljon. Pääkkönen puhuu roolissa vielä hiljempaa ja astetta seesteisemmin kuin Molina, mutta tekee hahmosta yhtä lailla sympaattisen. Myös 90-luvulla animaatioleffojen pahisrooleissa kunnostautunutta Pääkköstä on mukava kuulla vaihteeksi kiltissä ja rauhallisessa roolissa, joten roolitus osuu hyvin nappiin.

Dirt-kylän pormestari.

Dirt-kylän pormestari on vanha aavikkokilpikonna, joka on pitkän elämänsä aikana nähnyt maailman muuttuvan eri sukupolvien myötä ja päättänyt seurata kehityksen mukana. Pixarin superhittielokuvan Toy Story 3:n Tuhti-karhuna kuultu Ned Beatty jatkaa äänirintamalla myös Rangossa, ja möreine äänineen on hyvin vakuuttava kovanahkaisen kilpparin roolissa. Hahmon suomiäänenä on aina yhtä ihana Ossi Ahlapuro, joka tekee myös loistotyötä roolissa ja saa pormestarin eri tunnetilat kuulostamaan hyvin erilaisilta, vaikka puhuukin jatkuvasti hyvin matalalta.

Rattlesnake Jake.

Tappavan seksikäs kalkkarokäärme Rattlesnake Jake (suom. Kalkkaro Jake) on Villin lännen pahamaineisin ja -sisuisin lainsuojaton, verta halajava desperado suoraan Helvetin porteilta, jonka ilmestyessä paikalle ei ruumiilta säästytä. Käärmeet ovat tyypillisesti pahiksia eläimistä kertovissa tarinoissa, mutta Rangossa se on hyvin perusteltua aavikkofaunan ravintoketjut huomioiden. Pahisasemastaan huolimatta Jake on todella kiehtova hahmo, ja se liikkuu uskomattoman sulavasti mutta kuitenkin lajityypilleen ominaisesti. Käärmeen silmät vetävät hyytävyydessään vertoja Sauronin vastaavalle, sen hattu, ympäri kehoa sidottu panosvyö sekä ylähuulen viiksiviiva saavat huokailemaan mielihyvästä ja konekivääriksi muutettu kalistin on nerokas lisä elokuvan jo valmiiksi ainutlaatuiseen hahmosuunnitteluun. Hahmossa kismitti ainoastaan varsin vähäiseksi jäänyt ruutuaika, vaikka hänestä puhutaan jo tarinan alusta alkaen. Jaken ensiesiintyminen on kuitenkin elokuvan vahvimpia kohtauksia, ja käärme lunastaa yhä korkeammalle nousevat odotukset joka kerta kun pääsee näkymään ruudussa. Loppukohtauskaan ei jätä kylmäksi!

Upean käärmeen roolissa on peribrittiläinen näyttelijä Bill Nighy, jonka taidoista äänipuolella kertoo hänen vastikään voittamansa Annie-palkinto Arthur Christmas -elokuvan sivuroolista. Sama ammattitaito on tiiviisti läsnä myös Rangossa. Nighyn puheesta puuttuu brittiaksentti kokonaan ja hänen artikulaationsa on uskomattoman selkeää – hän suorastaan sylkee jotkin vuorosanansa ulos suustaan. Vaikka Nighy pistää möreimmän äänensävynsä peliin, eri sävyt erottuvat kuitenkin selkeästi, kuten käärmeen nautiskeleva itsevarmuus sen pilkatessa Dirt-kylän asukkaita tai sen kauhistuessa haukan varjoa.

Näyttelijä Jukka-Pekka Palo tekee pitkästä aikaa paluun animaation puolelle Jaken suomenkielisenä äänenä (voin jo kuulla Leijonakuningas-fanien hurraahuudot). Palon ääni ei yllä yhtä matalalle kuin Nighylla, mutta sen korvaa hänen äänensä luontaisen pehmeä vivahde, joka luo mahtavan kontrastin hahmoon. Varsinkin Jaken repliikki ”I wanna see you die” toimii molemmissa versioissa yhtä hyvin: Nighy mörisee lauseen pelottavan matalalta loppuun asti, suomeksi taas repliikissä ”Mä haluun nähdä sun kuolevan” Palon ääni muuttuu viimeisen sanan kohdalla kammottavaksi, hiljaiseksi kuiskaukseksi.

Dirt-kylän asukkaita.

Jos jokin kusee Rangon molemmissa versiossa, niin sivuroolien kohtelu. Lopputeksteissä luetellaan erikseen valtava määrä hahmoja, mutta itse elokuvassa vain muutamaa heistä puhutellaan nimeltä. Jopa pääjoukosta jää muutaman hahmon henkilöllisyys selvittämättä. On eriskummallinen ratkaisu, että elokuvaan suunnitellaan huolella iso joukko sivuhahmoja aina nimiä myöten, mutta heidät tavallaan unohdetaan itse tarinasta. Sivuroolin Elbows-hahmona elokuvassa tekee lapsuudensankarini Charles Fleischer, eikä minulla ole harmainta hajuakaan siitä, miltä hänen roolihahmonsa näyttää!

Elokuvan suomiversion tiedoissa taas mainitaan erikseen tasan 10 nimiroolia, loput on pääteltävä itse sen tyypillisen ”Muissa rooleissa”-listan pohjalta. On sääli, että dubbausten nimilistat tuppaavat olemaan niin suppeita, sillä näyttelijät eivät tunnu näin saavan osakseen ansaitsemaansa arvostusta roolisuorituksistaan. Sellaiset dubbauskonkarit kuin Veikko Honkanen, Antti Pääkkönen ja Jarmo Koski pystyy sentään tunnistamaan äänen perusteella, mutta monesta muusta jää käteen vain nimi. Räikeä esimerkki on preeriakoiraperheen vanha isä Balthazar, jonka äänenä alkuperäisversiossa on Harry Dean Stanton. Hahmon suomalainen ääni teki elokuvassa niin loistavan roolisuorituksen, että odotin innolla lopputekstien dubbaajalistaa nähdäkseni, kuka oli kyseessä – vaan hahmoapa ei oltu listattu nimirooleihin ollenkaan. Tätä nykyä olen kuitenkin jo melkein varma siitä, että hahmon dubbasi elokuvaan Tom Pöysti. Kertokaa jos asia on toisin.

Rangossa pikkutytötkin osaavat käyttää aseita.

Amerikassa PG-luokituksella levitetty Rango sai Suomessa K-11-ikäsuosituksen sen pelottavien eläinhahmojen väliseen väkivaltaan vedoten. Ikärajoitus ei miellytä kaikkia, mutta Rango ei siitä huolimatta ole mitään kevyintä lasten piirrettyviihdettä. Hahmojen karskiuden kanssa ei todellakaan pihtailla (minulta meni hetki, ennen kuin pystyin irvistämättä katsomaan lintua, jonka pään on silmän kautta lävistänyt nuoli), väkeviä vedetään saluunassa eikä elokuvan runsas röökaaminen ole miellyttänyt tupakointia vastustavia järjestöjä. Hahmot uhkailevat Helvettiin lähettämisellä minkä ehtivät, eivätkä Beans ja Angélique-aavikkokettu säästele sanoja sättiessään toisiaan. Aseita vilisee ruudussa jatkuvasti, ja tappamisen meininki on päällä koko ajan. Pyssytappelut eivät ole länkkärielokuvissa uutta, mutta käsiaseella leikkivä ja sen piippuun tuijottava pikkulapsi nostaa jo niskavillat pystyyn. Meno elokuvassa on muutenkin kovaa, välillä jopa julmaa – itseäni suretti erityisesti se, ettei murhattuna löydetylle lempeälle pankkiirille uhrattu lyhyttä muistopuhetta enempää ajatuksia. Rango ei ole mikään perinteinen lasten piirretty, vaan kumartelematon lännenelokuva. Hieman vanhemmille ikäluokille suunnattuja animaatioita tarvitaan länsimaiden elokuvakentillä kipeästi, ja Rango on tervetullut lisä ryhmään.

Se auringonlaskukohtaus.

Ohjaaja Gore Verbinskin mielestä animaatio ei ole varsinaisesti oma elokuvagenrensä, vaan pikemmin tarinankerrontatekniikka, ja Rangossa panostettiinkin animaation sijaan erityisesti käsikirjoitukseen. Kenties juuri siksi se ei tunnu miltään alleviivatulta ”animaatioelokuva animaation vuoksi”-leffalta, vaan oikealta, huolella tehdyltä ja vakavasti otettavalta animaatioelokuvalta, joka ei pihtaile minkään osapuolen suhteen. Se muistuttaa vanhoja lännenelokuvia juonensa ja hahmojensa puolesta niin paljon, että se olisi voinut hyvin toimia elävilläkin näyttelijöillä – fyysisen ääninäyttelyn vuoksi se ei edes jäänyt siitä kauaksi. Tekijöiden kunnioituksesta animaatiota kohtaan kuitenkin kertoo se, että he halusivat toteuttaa elokuvan nimenomaan animaationa ja täysin ilman motion capture -kuvausta. Pidän peukkuja, jotta Rango pokkaisi itselleen vielä sen Oscarinkin!

Explore posts in the same categories: Elokuvat, USA, Vertailu

Avainsanat: Alfred Molina, Annamari Metsävainio, Annie, Antti Pääkkönen, Arthur Christmas, Avara luonto, BAFTA, Bill Nighy, Charles Fleischer, DreamWorks, Elena Leeve, Franz Schubert, Gore Verbinski, Hans Zimmer, Harry Dean Stanton, Industrial Light and Magic, Isla Fisher, Itse ilkimys, Jarmo Koski, Johann Strauss, Johnny Depp, Jukka-Pekka Palo, Kekseliäs kettu, Leijonakuningas, Madagascar, Ned Beatty, Oscar, Ossi Ahlapuro, Pirates of the Caribbean, Pixar, Ponyo rantakalliolla, Putous, Rango, Reino Nordin, Richard Wagner, Seppo Pääkkönen, Taru sormusten herrasta, Tom Pöysti, Toy Story 3, Tuotantotalo Werne, Veikko Honkanen

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.