Olipa kerran pikku Nyyti nyytiäinen

Nörtit toki tietävät, että ihkuimmat sarjakuvat ja piirretyt tulevat Japanista, mutta onhan sitä osattu joskus pohjoismaissakin. Muumiperheen monet inkarnaatiot ovat kaikille tuttuja, mutta muumien universumiin sijoittuu paljon muitakin hahmoja ja tarinoita. Eräs on tarina yksinäisestä Nyytistä, joka seikkailee Tove Janssonin kuvakirjassa Kuka lohduttaisi Nyytiä? (Vem ska trösta knyttet?, 1960) sekä kirjaan pohjautuvassa ruotsalaisessa piirrosfilmissä.

Filmissä pelokas pikku Nyyti lähtee yksinäisestä talostaan maailmalle etsimään onneaan. Ujouttaan hän ei kuitenkaan tule tehneeksi tuttavuutta kenenkään kohtaamansa kanssa. Nyyti löytää kuitenkin rannalta pullopostiviestin, jossa pieni tuittunen pyytää pelastajaa auttamaan hänet pois pelottavan Mörön huostasta. Nyyti päättää rohkaistua ja lähtee etsimään Tuittua.

Monet Janssonin kirjan kuvista on siirretty filmille liki sellaisenaan. Ne on kuitenkin herätetty hellyttävästi henkiin pienieleisellä animaatiolla. Animaatiossa on tietenkin eräs asia, mikä kirjasta puuttuu; ääni. Vuonna 1980 valmistuneen lyhytelokuvan ääniraitana käytetään Peter Lundbladin vuonna 1978 säveltämää musiikkisatua. Sen levytti suomeksi säveltäjä-muusikko Reijo Karvonen, joka on kertojana filmilläkin. Outoa kyllä, Internetin ihmemaa väittää filmin suomenkielisellä raidalla olevan kaksi laulajaa, Severi ja Iikka Keskinen, mutta ainakin minun kasettini alussa ei heitä mainita. Liekö satu äänitetty uudelleen jossain vaiheessa?

Karvonen, sikäli kun se nyt todella on hän, tekee erinomaista työtä musiikkisadun lukijana; hän eläytyy voimakkaasti eri hahmoihin jopa muuntaen ääntään kullekin sopivaksi ja painottaen hahmojen ”repliikkejä” tunteikkaasti. Nyytinä Karvonen nyssyttää söötin ujosti, Tuittuna hän taas on hellä ja kepeä. Hemulina ja (D)ronttina Karvonen tekee hauskan muhkean äänen ja heittäytyy rohkeasti hupsuihin rooleihin.

Kertojanakin hän mukautuu tilanteisiin; vilkasta väenpaljoutta ja värikästä huvipuistoa kuvaillessaan hän laulaa innoissaan ja riemukkaasti, kun taas sumuisesta aamuyöstä sekä hiljaisesta hiekkarannasta hän kertoo hiljaisella ja herkällä äänellä. Myös puheosuuksissa kertoja on hyvin empaattinen ja osallistuva. Metsän karvamönkiäiset puistattavat kertojaakin, ja Nyytin voittaessa Mörön tämä sen sijaan ei peittele iloaan. 

Musiikki itse on erittäin kaunista, ja sen lataus vaihtelee aavemaisesta aina rempseään ja juhlavaan. Monissa kohdissa on kauniita piano- ja huilumelodioita tai iloisia torvisektioita. Musiikin ja tekstin yhteistyö on saumatonta. Tekstin sekä Karvosen tulkinnan voimasta samat melodiat saavat tarinan eri kohdissa aivan erilaisia rooleja. Esimerkiksi toisessa säkeistössä säkeet ”hän usvan turvin pakeni / ja katos kokonaan / ja ovet auki jätti hän / ja lamput palamaan” nykivät sydänjuuriani riipivyydellään. Sama melodia kuulostaa kuitenkin myöhemmin pullopostisäkeistössä haikean sijaan onnistumisesta ilahtuneelta ja toiveikkaalta, kun lauletaan ”vaan Nyyti tavasi ja luki / selvän sai / ja auttoi siinä kirkas / kuutamokin kai”.

Eniten muunnellaan kuitenkin kertosäettä, joka on viestinsä toistumisesta huolimatta erilainen joka säkeistössä. Usein se on hellä ja empaattinen, toisinaan jopa melkein toruva. Muunnelmat kuvaavat paitsi Nyytin suhtautumista ulkomaailmaan, myös ulkomaailman suhtautumista Nyytiin. Nyytin löydettyä Tuitun pullopostiviestin filmin puolivälissä kertosäettä ei enää kuulla ollenkaan; Nyytin ajatukset siirtyvät omista ongelmista Tuitun ahdinkoon ja hän tekee päätöksen etsiä lohduttajan sijaan lohdutettavaa.

Musiikki hallitsee tunnelmaa, mutta se kommunikoi sulavasti kuvan kanssa. Milloin kuvassa tapahtuu liikettä musiikin iskujen tahtiin, milloin taas musiikki jäljittelee kuvitukseen sopivia ääniefektejä. Voimakas värien ja varjojen käyttö korostuu kuvissa tunnelmanluojana. Surumielisen Nyytin maailmaa ja olemusta hallitsevat kylmät värit ja harmaasävyt ulkomaailman ja sen puheliaiden asukkien tihkuessa kirkkaita ja lämpimiä värejä. Värikkäissä kuvissa Nyyti on aina pienenä sivullisena. Hänen löytäessä onnensa Nyyti saa väriä kasvoilleen ja pääsee vaihteeksi värikkään asetelman keskipisteeksi. Musiikki pelaa aivan samoilla säännöillä; yksin Nyytistä kertovat säkeistöt ovat haikeaa piano pianissimoa, laakson väen iloja kuvaavat säkeistöt taas lystikkään rytmikkäitä ja meluisia. Musiikki ja kuvitus sopivat yhteen niin hyvin, että tuntuu ennemmin siltä, kuin kuvat olisi sovitettu musiikkiin kuin toisin päin. 

Liikeanimaatio on hyvin simppeliä mutta sympaattista. Muuten staattisessa kuvassa pelkkä Nyytin silmien liike on jotenkin tavattoman hellyttävää, ja esimerkiksi meren aallokko (kohdassa 13:40) on toteutettu ihastuttavasti. Hahmot ovat hauskoja ja ilmeikkäitä. Paljasjalkainen Nuuskamuikkunen on symppis kuin mikä, Mörkö hyinen ja pelottava, ja homssujen vaunuja vetävä ratsu (kohdassa 05:01) on vain niin sulo!

Nyytissä oli vain kaksi animaattoria ja värittäjä. Värittäjänä toimi Susan Hagelbäck ja animaattoreina Jaromir Wesely ja Johan Hagelbäck, joista jälkimmäinen myös ohjasi filmin. Wesely puolestaan ohjasi ja animoi vuonna 1993 toiseen Tove Janssonin kirjaan perustuvan animaation Kuinkas sitten kävikään?

Laulutekstin söötti ja lennokas käännös on Kirsi Kunnaksen käsialaa. Kunnaksen kieli on ihanaa, runoissa on ihanan kekseliäitä riimejä ja söpöjä sanoja. Muumimaailman sanasto on aina kiehtonut minua, ja Kunnaksen runot ovat aivan omiaan Janssonin veikeän maailman kuvaajiksi. Niiden sanavalinnat, mitat sekä alku- ja loppusoinnut täydentävät rakastettavasti kuvan informaatiota. ”Ja iso hemuli söi ison pannukakun hilloineen”, ”silloin valtameren mustaa aavaa pitkin / pieni yksinäinen pullo ui ja ui”, ”kun sitten vuorten takaa kuuluu mörön mörinää / ja Nyyti heti ensimmäiseen koloon lymyää”. Jälleen on korostettava Reijo Karvosen ihastuttavaa eläytymistä runojen lukijana ja laulajana, jota ilman tekstin teho ei olisi sama.

Omalta kasetiltamme digitoitu Kuka lohduttaisi Nyytiä? on katseltavissa tässä artikkelissa. Suosittelen siihen tutustumista kaikille ja erityisesti niille, jotka ovat muksuna sen nähneet ja kaipaavat muistinvirkistystä. Nyyti on vain niin moe  ; ^ ;

Explore posts in the same categories: Lyhytelokuvat, Musiikki

Avainsanat: , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

4 kommenttia : “Olipa kerran pikku Nyyti nyytiäinen”

  1. Futoi yatsu Says:

    Tämä toimii mainiosti myös pelkällä äänellä. Vanha vinyylilevyni on edelleen tallessa – ja siinä on varmaan kauneimmat levynkannet mitä olen ikinä nähnyt!

    • Afureko Says:

      Varmasti toimiikin, kun musiikki itsessään on niin ekspressiivistä. Se tuo animaatioon paljon syvyyttä; vaikka filmillä ei paljoa liikettä näy, reipas musiikki luo illuusion vaikkapa äänekkäästä väenpaljoudesta.

  2. XenAne Says:

    Se on tosiaan äänitetty DVD-versiota varten uudestaan, eikä uusi kyllä vedä vertoja vanhalle. Mutta tämä on kyllä ihana animaatio.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: