10 mehukkainta sivuroolisuoritusta Saint Seiyassa 2/2

Viikko sitten esittelin ensimmäiset viisi suosikkiani Saint Seiyan sivuosanäyttelijöistä. Nyt siis vuorossa huikea kärkiviisikko ja jännitys tiivistyy – kuka mahtaakaan keikkua listan kärjessä, kukkulan kuninkaana?

5. Koyama Mami, Ophiuchus Shaina

Saint Seiyan antifeministisestä maailmasta vain yksi nainen pääsi tälle listalle, mutta hän ansaitseekin sen kilpailutta. Sähköinen Ophiuchus Shaina ei ansaitse äänekseen ketään vähempää kuin kaikkien aikojen femme fatalen, Koyama Mamin. Tämän suuren antisankarittaren roolilista pelästyttäisi asenteellaan Yagami Lightinkin nalle kainalossa peiton alle piiloon. 

Kuten Gemini Sagan tapauksessa (kts. edellinen postaus), myös Shainan kasvot ovat 99 % tämän ruutuajasta naamion peitossa. Koyaman suoritus ja läsnäolo on kuitenkin niin vahva ja luonteva, että Shainan naamio näyttää aika ajoin todella muuttavan ilmeitään. Koyama Mami onnistuu luomaan näyttelyllään optisen harhanShaina ei ole skitsofreeninen, mutta muuten vain konfliktissa itsensä kanssa. Muiden edessä hän pitää tiukasti yllä kovanaamaista imagoa, ja hänen herkempää puoltaan nähdään sarjassa vähän. Koyaman ääni on teräksisen viiltävä ja piinkova, mutta sulaa äidilliseen pehmeyteen Shainan naisellisen puolen nostaessa päätään. Koyama lipuu vaivattomasti raivoissaan rääkyvästä käärmeenkantajasta romanttiseen pehmeyteen.

Shainan rooli muuttuu sarjan aikana roimasti; alussa hän on suorastaan sankari-Seiyan arkkivihollinen, mutta taipuu monien vaiheiden kautta sankareiden arvokkaaksi toveriksi. Hän ei pääjoukolle lämmettyäänkään kuitenkaan onneksi menetä kärkeään, vaan pysyy uppiniskaisena, ylpeänä ja useita sarjan mieshahmoja äijämäisempänä loppuun saakka. Kun Shaina myöhemmin auttaa tai huolehtii muista, hän ei kuulosta enää lainkaan alentuvalta, vaan rehelliseltä ja tasa-arvoiselta. Koyama käy läpi muutoksen hyvin huomaamattomasti – Shaina ei edes tunnu kummemmin muuttuneen, ennen kuin alkaa muistella, miten mykistävän erilainen tämä oli alussa. Koyama ei vaihda eri hahmoksi, vaan muuttaa roolihahmoaan. Kaikki tämä hahmon kasvot piilossa!


4. Mizushima Yuu, Mizar Syd & Alcor Bud

Otavan kaksostähdet Syd ja Bud lienevät melkein kuuluisimmat Asgårdin angstaajista. Molempia esitti Mizushima Yuu, joka Nakahara Shigerun tapaan sai tähtihetkensä useiden statistien jälkeen.

Syd ja Bud ovat syntymässä erotetut, mahdollisimman erilaisissa oloissa kasvaneet kaksoset. Hyvänä pidetty Syd kasvoi hyväkäytöksiseksi, lojaaliksi ja tasapainoiseksi ja on kaksosista se herkempi runoilijasielu. Toimeentulostaan taistelemaan joutuneesta Budista taas tuli aggressiivinen, katkera ja kovasydäminen misantrooppi, joka kadehti alati parempiosaista veljeään.

Järkevä Syd on aina asiallinen ja supliikki. Hän taistelee velvollisuudesta, ei siksi, että lahtaaminen olisi kivaa. Tämän kuulee Mizushimasta, joka puhuu pikkuveljenä keveällä äänellä vaihtaakseen isoveikkaa varten tummempaan sävyyn. Mizushima pääseekin näyttämään todelliset kyntensä vasta Budin astuessa kuvioihin. Halventavasti vinoilevan ja virnuilevan Budin jokainen sana on valettu kylmästä halveksunnasta kaikkea elävää kohtaan. Etenkin veljensä nimen hän lausuu puhtaalla katkeruudella. Mizushiman Bud on niin tyly, niin kopea, niin puistattava ja niin täynnä vihaa. Ensivaikutelmasta onkin vaikea uskoa, kuinka tulkinta voisi uskottavasti muuttua sappea sylkevästä inhosta haikeaan veljellisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen.

Ei täysin sattumalta Bud ottaa yhteen sarjan pääjoukon isovelihahmon, Ikkin, kanssa. Toisten päiden sekoittaminen ja emotionaalinen romuttaminen on Ikkin ominta alaa, ja hänen kiusaamisensa ja vihjailunsa seurauksena Budin itsetunto alkaa säröillä. Ikkin puhuessa verisiteen katkeamattomuudesta ja sääliessä Budia Mizushima toistaa inhoten Ikkin sanoja. Budin ahdistuminen on musiikkia korville, mutta messevin kohtaus lienee kaksosten keskeinen dialogi. Haluaisinpa tietää, onko Mizushima äänittänyt heidän repliikkinsä erikseen vai yhteen syssyyn samassa sessiossa. Viimeistään tässä keskustelussa huomaa, kuinka Mizushima ei muuta niinkään ääntään vaan energiaansa tehdäkseen Sydistä ja Budista erilaisia persoonia. Hän pitää kaksoset loppuun asti eri henkilöinä, sillä pehmettyäänkään Bud ei ala kuulostaa Sydiltä.

Sydin viimeisistä repliikeistä kaikuu syvä suru ja pahoittelu, ja Mizushima onkin hävyttömän hyvä itkijä. Kun myös Bud kokee murskatappion omille tunteilleen, hän vaipuu yhtäkkiä täydelliseen latteuteen, mikä on todella voimakas tehokeino pahansuopuuden ja myrskyisyyden jälkeen. Harvoin kuulee yksinkertaisuudessaan niin paljonpuhuvia yksittäisiä repliikkejä kuin Budin lannistunut ”Miksi?”


3. Tanaka Hideyuki, Leo Aiolia

Yllättyneet, käsi ylös.

Tanaka Hideyuki on, kuten todettua, ihana. Ensimmäisen kolmanneksen Saint Seiyasta hän hääräili kertojana, mutta kiinnitettiin nimirooliin suoraselkäisen Leijonan Saintin astuessa kehiin. Aiolian rooli on Shainaa tai Asgårdin kaksosia neutraalimpi, mutta juuri siinä piileekin Tanakan mahtavuuden avain. Hänen Aioliansa on simppelimmästä lähtökohdastaan huolimatta mielettömän moniulotteinen, kompleksi ja ennen kaikkea todentuntuinen persoona.

Aiolialla on useimpia Gold Sainteja enemmän erilaisia viitekehyksiä, joissa hän on erilaisissa asemissa. Kun sankarit kohtaavat Aiolian ensi kertaa, hän on vakain mielin suorittamassa tehtävää palvelemansa jumalattaren puolesta. Tällöin hän on järkähtämätön ja vakava, mutta hänestä ei huou pahuutta, vain omaa suuremman voiman neutraalia uhkaa. Ei sillä, etteikö Tanakan suklainen ääni pystyisi kuulostamaan murhaavalta – palaan siihen tuonnempana.

Aiolia nähdään kuitenkin alusta asti myös erilaisessa kontekstissa, nimittäin takaumissa pikku-Seiyan ja tämän opettajan Marinin seurassa. Marinin kanssa hänet nähdään useitakin kertoja, ja noissa tilanteissa hän on vailla raskasta vaalittavaa velvollisuutta. Siviilissä Aiolia on avoin, lempeä, huumorintajuinen ja empaattinen. Tanakan äänestä pulppuaa tuttu huolehtivainen isällisyys ja lähtemätön hymy.

Hyväluontoista Aioliaa seuraa kuitenkin varjo; hänen isoveljensä Aiolos kuoli aikoinaan leimattuna maanpetturiksi, ja leijonamielen kokema suru ja häpeä kuuluu Tanakasta kilometrien päähän, kun hän puhuu tai joutuu kuulemaan veljestään. Totuus Aioloksesta on kuitenkin toinen. Saadessaan tietää tämän Aiolia muuttuu hetkeksi surkeaksi pikkupojaksi, jota isoveli haudan takaa moittii. Tajuttuaan Gold Sainteista ensimmäisenä palvovansa väärää messiasta Aiolia kääntyy ja vannoo uskollisuutta oikealle Atenalle. Hänen anteeksipyyntönsä jumalattarelle on samaan aikaan vaisu ja täynnä tunnetta – hän ei vollota Atenan jalkojen juuressa, vaan pyytää armahdusta hiljaisella, tasaisella äänellä, vilpittömästi koko sydämestään, suurentelematta.

Narahdettuaan kiero Gemini Saga aivopesee Aiolian ja muuttaakin tämän hyväsydämisyyden murhanhimoksi – ja sitten ollaankin jännän äärellä. Aivopesty Aiolia on helvetin pelottava. Tanaka Hideyuki, normaalisti kaikkien elävien olentojen ylin ystävä, on punasilmäisenä tappokoneena täyttä painajaismateriaalia! Aluksi hän on lakoninen ja toteaa tylysti tappavansa kaikki, mutta mitä kauemmin joutuu jahtaamaan saalistaan, sitä murhaavammaksi, psykopaattisemmaksi ja barbaarisemmaksi hän muuttuu. Matalat murahdukset pysäyttävät veren ja kaikista inhimillisistä tunteista riisutut tappouhkaukset karmivat selkäpiitä. Brrrr!

Asiaansa ja tovereihinsa uskova Aiolia on aina määrätietoisuudessaan sympaattinen. Hän ei kuitenkaan ole aivan samalla kypsyystasolla muiden Gold Saintien kanssa, vaan riittävästi ärsytettynä tulistuu ja käy päälle kuin yleinen syyttäjä. 


2. Mitsuya Yuuji, Benetnasch Mime

Olen maininnut aikaisemminkin nauttivani Mitsuya Yuujista erityisesti traagisissa rooleissa, vaikka ne ovatkin hänen ansioissaan selvä vähemmistö. Asgård-hahmo Mime putoaa kauniisti tähän kategoriaan, paljon selvemmin kuin Mitsuyan varsinainen leipähahmo Saint Seiyassa, Gold Saint Virgo Shaka. Kuten kaikki Asgårdin soturit, Mime suorastaan rypee tragediassa, ja hänet pakotetaan kohtaamaan haamunsa erityisen teatraalisesti. Mitsuya saa ailahtelevana Mimenä käydä läpi häikäisevän tunteiden kirjon; sääliä tuntevasta, alentuvasta pasifistista raivokkaaseen kieltämiseen ja itseinhoon, välinpitämättömyydestä hysteeriseen pakokauhuun ja sadistisesta verenhimosta rauhaisaan toiveikkuuteen.

Mime on vaikea vastustaja seintoille, koska hänestä ei huou tappoauraa; Mitsuya onkin aluksi hyvin muodollinen ja hillitty. Hän sanoo mutkattomasti tappavansa, mutta äänensävy on aina asiallinen, etäinen, korkeintaan ilkikurinen, ei varsinaisesti pahantahtoinen. Kun Mime torjuu Shunin väitteen, että todellisuudessa hänkin olisi rauhaarakastava ja surullinen olento, hän kuulostaa epävakuuttavalta eikä tosiaan mene läpi kylmäverisestä murhaajasta. Mitä syvemmälle hänen sieluunsa Shun ja Ikki tonkivat, sitä enemmän lapsellisen inttämisen sävyjä Mimen vastustus saa.

Mutta kun Ikki tinttaa punapäätä sydämen salat paljastavalla Genmakenillä, tähän asti pidätellyt Mitsuya tekee sen, minkä hän taitaa parhaiten; flippaa.

Ja kun Mime flippaa, hän flippaa koko radan edestä. Ensin takaumassa, jossa teini-Mime tajuaa läheisensä petoksen sekä oman arvottomuutensa ja vuodattaa tuskansa pitelemättömään itkupotkuraivariin. Heti perään seuraa karuakin karumpi palautus todellisuuteen, kun Mimelle paljastuu edellisen olleen valetta, ja että hän on elänyt vuosikausia kohtalokkaassa erehdyksessä. Hänen kieltäessään vimmatusti totuuden päätään pidellen Mimen hysteerisissä huudoissa raikuu katumus, epäusko ja inhotus omia tekoja kohtaan. Hän kirkuu Ikkiä lopettamaan hänen kiduttamisensa tuskallisilla muistikuvilla. Mitsuyan ääni heittelehtii ylös ja alas, salpaantuu ja särkyy.

Murruttuaan Mime yllättäen muuttuukin häikäilemättömäksi ja julmaksi sekopääksi, joka naureskelee sadistisesti toisten kärsimyksille. Mitsuya on yllättävän miehekäs suuttuessaan! Hänen äänensä ei käy enää lähelläkään särkymistä kun hän riehuu ja raivoaa, vaan pysyy tasaisen varmana ja kovana.

Kun Mime ottaa selkäänsä, Mitsuyan kakominen ja korina nostaa realistisuudessaan ihon kananlihalle. Sanojen alkuja jää puuttumaan, jotkut tavut lausutaan sisäänhengityksellä. Mimen viimeisten sanojen katkonaisuus ja hentous saa tipan herahtamaan linssiin. Voi Mitsuya, olenko paha ihminen kun toivon hahmojesi kuolevan useammin?

1. Tanaka Ryouichi, Cancer Deathmask

Räiskyväluonteinen rapuseintto esiintyi viime vuoden joulukalenterissa omana syntymäpäivänäni, eikä kyseessä ollut sattuma. Tanaka Ryouichin Cancer Deathmask on mehukkain kaikista mehukkaista sivurooleista Saint Seiyassa. Siinä missä lähes kaikki tällä listalla tekivät vaikutukset muuntuvuudellaan, Deathmask on yllättävä poikkeus. Hänellä on 99 % ruutuajastaan yksi ja sama tunnetila; vahingonilo.

Itseään huvittaakseen tappamiensa ihmisten riivatuilla kuolinnaamioilla kotinsa sisustava Deathmask on kamalin ihmishirviö, jonka Saint Seiyan sankarit kohtaavat. Erityisen paha hän on siksi, ettei hän koskaan kadu tekojaan. Hän on kuitenkin myös yksi sarjan hauskimpia ja derpeimpiä hahmoja. Tästä käsittämättömästä ristiriidasta on kiittäminen – syyttäminen? – yksin Tanaka Ryouichia.

Pelkkä Tanakan äänen persoonallisuus tuo Deathmaskiin paljon. Tanakan ääni on todella uniikki ja mahdoton olla tunnistamatta. Hänen näyttelemisensä suurieleisyys lienee se, mikä tekee Deathmaskista huvittavan. Rapuseintto julistaa aina kaikki asiansa tilanteesta nautiskellen ja mässäillen taivaisiin asti kohoavalla egollaan. Hän on täydempänä itseään kuin Animecon pukuilijoita eikä koskaan päästä irti räikeästä julkisivustaan. Hän kuitenkin sanoo tällä hassunkurisella äänellään mitä hirvittävimpiä ja vastenmielisimpiä asioita tehden uskomattomia julmuuksia.

Deathmaskin dualismi tiivistyy erinomaisesti hänen räkäisessä pilkkanaurussaan, jota erittelin varsin osuvasti jo viime vuonna. Äänekäs naurunremakka naurattaa hassuudellaan mutta puistattaa luonteellaan – Deathmask näet hirnuu sydämensä pohjasta aivan kauheille tilanteille. Spontaanit naurahdukset ovat joskus vähällä keskeyttää hänen törkeytensä, niin hauskaa lasten tappaminen on!

Miten joku voi kuulostaa yhtä aikaa koomiselta ja uhkaavalta, halveksuttavalta ja rakastettavalta, yliampuvalta ja vakavastiotettavalta? Miten, Tanaka Ryouichi, miten?

Saint Seiyassa on kuitenkin paljon Deathmaskia kovempiakin jätkiä, ja pariin otteeseen hänenkin vuoren kokoinen egonsa kokee kolauksen. Silloinkaan Deathmaskin suulaus ei suinkaan vähene, vaan moottoriturpa suoltaa hämmennystä, urpoilua ja säälittäviä tekosyitä yhtä tiuhaan tahtiin kuin yleensäkin. Tanakan äkkinäinen vaihto huutamisesta ylivakavaan pohdiskeluun on sekin yleensä hupsua – mutta ei aina. Kerran kaikki Deathmaskissa tulee otettua täysin vakavasti.

Vuoden 2003 OVAssa on kohtaus, jossa Deathmask rikoskumppaninsa kanssa anoo armoa ylivoimaiselta vastustajalta. Ikuisen kadotuksen edessä edes Deathmask ei ehdi poseerata, vaan aidosti hätiköi ja pelkää, ja Tanakan huikea eläytyminen tekee tästä kohtauksesta hyytävän ahdistavan. Deathmask vaikuttaa ensi kertaa ihmiseltä, ja katsoja voi yhden ainutlaatuisen kerran tuntea tämän tunteet. Tanaka Ryouichin tulkinta suo Ravun nöyryyttävimpänä hetkenä Deathmaskille tämän suurimman arvon.

Saint Seiyassa hahmoja ja seiyuuita riittää, jopa useammalle sukupolvelle, mutta nimenomaan näistä esittelemistäni tulkinnoista pääsee nauttimaan vain alkuperäistä sarjaa katsomalla. Älkää siis koskeko vuoden 2004 jälkeen tehtyyn StS-animeen ja boikotoikaa ääntenvaihtelijoita, jotka ovat tyhmiä eivätkä tajua hyvän päälle!

Explore posts in the same categories: Seiyuu

Avainsanat: , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: