10 mehukkainta sivuroolisuoritusta Saint Seiyassa 1/2

Kurumada Masamin mangaan perustuva Saint Seiya tunnetaan animena, jossa on paitsi pöljyydessään rakastettava tunnelma, myös hulppean upea näyttelijäkaarti suoraan fanitytön pinkeistä päiväunista. Pääosissa vuosina 1986-89 pyörineessä TV-animessa olivat aikakauden kuumimmat beibet Gundam-feimin Furuya Tooru, Suzuoki Hirotaka ja Han Keiko etunenässään. Parasta Saint Seiyassa kuitenkin on, että siinä on aivan älytön määrä hahmoja, mikä tarkoittaa loputonta jonoa huippunäyttelijöitä melodraamaa ja teatraalisuutta tihkuvissa rooleissa. Listaan tässä nimenomaan noista lukemattomista sivuosista omasta mielestäni kirkkaimmat kymmenen.

(Sböilereitä, ei sillä että Saint Seiyassa mikään koskaan ketään yllättäisi. Also, olisin laittanut videoita, mutta maailma ei tykkää musta)


10. Nakahara Shigeru, Megrez Alberich

Alberich on yksi Asgård-fillerikauden pahiksista. Hän oli yllättävä vastustaja siinä mielessä, että hän oli pohjolan sotureita yhdistävän traaginen menneisyys -kaavan ainoa poikkeus. Kaikista muista paljastui aina lopussa jotain sympaattista, mutta Alberich on aito läpimätä opportunisti. On jotenkin virkistävää nähdä nättinaamaisen shotapojun paljastuvan porukan kieroimmaksi lieroksi. Nakahara Shigeru teki tusinan muita paljon nolompia sivuosia Saint Seiyassa, ja lopulta hänen sinnikkyytensä palkittiin Alberichin herkullisella roolilla.

Nakaharan Alberich on röyhkeä oman edun tavoittelija, joka puhuu paskaa suu hymyssä hironakamasashimaisen pehmoisella ja mairealla sävyllä. Auktoriteettinsa edessä Alberich nuoleskelee maata lipevänä, mutta sama lipevyys onkin ironista pöyhkeyttä hänen asetovereilleen ja vastustajilleen. Tunteeton Alberich vastaa kaikkeen samalla töykeällä kopeudella, jonka hän verhoaa hienoihin sanankäänteisiin.

Kun Alberich alkaa ottaa sievään turpaansa, unohtuu häneltä kaunopuheisuus ja äänessä on pelkkää kylmäverista julmuutta ja verenhimoa. Nakaharan tavallinen pehmeys katoaa, ja sen sijaan hän murisee karheasti ja matalalta. Täysin maaniselta hän taas kuulostaa silloin, kun Alberich suunnittelee maailmanvalloitustaan. Erityisesti on vielä mainittava kohtaus, jossa Alberich antaa vastustajalleen miettimisaikaa viisi sekuntia ja laskee ääneen – Nakahara venyttää lukusanoja ärsyttävästi ja pilkallisesti, kuin pyytäisi saada selkäänsä.


9. Shimada Bin, Merak Hagen

Myös Hagen on Asgårdin poikia. Siinä missä Saint Seiyan fillerit olivat yleensä jos eivät täysin ala-arvoisia niin vähintäänkin noloja tapauksia, Asgårdin hahmot kirjoitettiin hyvin ja castattiin vielä paremmin. Pääjoukon angstiblondi Hyougan vastakappale Asgårdissa on angstiblondi Hagen, joka elättelee lapsuudesta asti tuntemaansa nuorta papitarta kohtaan enemmänkin kuin ystävyyden tunteita. Hagenissa on paljon samaa kuin Hyougassa, ja ällöjen transumöllien vakiääni Shimada Bin yllättää roolissa kaikilla osa-alueilla. Hagen vuorottelee pääosin kahden eri statuksen välillä; vastustajalleen ylläpitämän kovisroolin ja papitar Freyan seurassa tuntemansa hillityn ujouden. Molemmat statukset myös rikkoutuvat herkullisesti.

Ihastuksensa Freyan seurassa Shimadan Hagen on pidätelty, ujo, herkkä ja suloinen. Hyougalle hän ehtii juuri ja juuri esitellä itsensä, ennen kuin saa jo ensimmäisen kolauksen itsetunnolleen – Shimadan vilpittömistä hämmästyksen ja suuttumuksen puuskista kuulee, kuinka Hagenin suuripuheinen ja räkäisesti naurava kuori on vain kuori, joka lohkeaa helposti. Toisin kuin Alberich, Hagen ei ole julma, vaikka hän kuinka uhittelisi. Kun Hagen itsepäisesti kieltää Hyougan väitteet valheina, hänestä kuuluu, miten Hyougan puheet satuttavat häntä henkilökohtaisesti, eivätkä ole vain ristiriidassa hänen velvoitteidensa kanssa. Shimada onnistuu erityisen hyvin tämän henkilökohtaisuuden korostamisessa koko ajan.

Kun itse Freya yrittää vakuuttaa Hagenin luopumaan taistelusta, tämä ei kestä totuutta. Hän pitää epäuskoisena kiinni eskapismistaan eikä särkyneeltä sydämeltään suostu hyväksymään Freyan kertomusta. Hagenin äänenväri vaihtuu epäuskoisesta vakuuttelusta epätoivoiseen aneluun ja puhtaaseen itkunpidättelyyn. Tehtyään kivualiaan valinnan tunteidensa ja velvollisuutensa välillä hänen koko olemuksensa, ei vähäisimpänä Shimada Binin näyttelijäsuoritus, itkee verta.

Shimadan roolisuorituksen nautittavuutta tukee Hyougaa esittävän, huikean aliarvostetun Hashimoto Kouichin vastaava. Vaaleaveriköiden kamppailussa traagisinta onkin, miten molemmilla on oikeastaan tismalleen sama tavoite, ja näyttelijät hyödyntävät tätä seikkaa hienosti.


8. Shiozawa Kaneto, Aries Mu

Ah, ikuisesti ihana Shiozawa Kaneto. Aistillinen kuiskuttelija poistui korkeampien olentojen joukkoon vuonna 2000, mutta hänen perintönsä elää joukossa kauniita, hienovaraisen kosketusherkkiä rooleja.

Tyyneyden ja sereniteetin ruumiillistuma Aries Mu edustaa tyypillisintä shiozawalaista hahmoa; hänen voimansa ei ole fyysistä vaan henkistä, ja samoin hänen sanansa tehoavat parhaiten, kun ne lausutaan hiljaa, jos lainkaan. Shiozawa oli mies, joka näytteli aivan yhtä paljon äänellään kuin hiljaisuudellaan. Ihmeellisintä oli Shiozawan kyky tuoda spektrikaupalla sävyjä hiljaiseen, näennäisen monotoniseenkin puheeseen.

Mu’n roolissa nämä kyvyt pääsevät todella oikeuksiinsa, viilipyttymäisen Oinaan seinton maltinmenetyksen hetket kun loistavat poissaolollaan. Shiozawan tuulenhenkäysmäinen näyttely tekee Mu’sta mystisen mutta kuitenkin lempeän ja helposti lähestyttävän. Hän pistää kuumapäisemmät seintot ruotuun muutamalla hitaalla, rauhallisella sanalla, joita sävyttää sekä auktoriteetti että myötätunto. Kovaäänisimmätkään eivät sano vastaan Mu’lle, jonka mielipiteisiin luotetaan järkähtämättömästi – tai jos sanovat, heidän uhonsa kuulostaa epävakuuttavalta inttämiseltä Oinaan levolliseen pehmeyteen verrattuna.

Maininnan ansaitsee tietenkin myös legendaarinen ”Shine, Shiryuu!”


7. & 6. Nojima Akio ja Sogabe Kazuyuki, Gemini Saga

Jakomielitautinen Saga heiluu valtaosan sarjaa pahana puoliskonaan, jota Sogabe Kazuyuki esittää. Hahmon kasvot ovat loppumetreille asti aina piilossa, joten näyttelijän harteille jää rakentaa hahmolle ilmeet. Sogabe tekee loistavaa työtä, sillä paha Saga ei kasvot peitettynä ole yksisävyinen mysteerimies, vaan tämän mielenliikkeet poukkoilevat suuntaan ja toiseen, ja niiden ilmaisu on yksin Sogaben varassa. Erityisesti loppua kohden suunnitelmien alkaessa mennä pikkuhiljaa mönkään Saga menettää otettaan varmasta ulkokuorestaan, ajautuu yhä syvemmälle vainoharhaisuuteensa ja hänen mielialansa heittelee kuin bipolaarisella.

Sogaben kaikista mehukkaimmat hetket ovat kuitenkin vasta aivan lopussa, kun Saga joutuu ottamaan ohjakset omiin käsiinsä ja taistelemaan henkilökohtaisesti suunnitelmansa puolesta. Luullessaan ohikiitävän hetken ajan voittaneensa Sogaben Saga on täynnä häikäilemätöntä voitonriemua, jonka pidättelemättömyydessä on jotain niin creepyä psykopatiaa, että niskavillat nousevat pystyyn. Kun Saga kuitenkin tajuaa, että hänen kuvionsa sotkettiin viime hetkellä, saa hän ihan silmittömän raivokohtauksen. Heikompaa vastustajaansa säälimättä murjovan Sagan huuto on täynnä sadistista raivoa. Tappiostaan entisestään seonneena hän mollaa häntä pysäyttämään tulleita alentuvasti pilkaten. Kun Athena, ainoa henkilö Sagan suunnitelmien tiellä, saapuu pistämään häntä ruotuun, alkaa Sagan kontrolli itsestä lipsua ja epävarmuus hiippailee ääneen koviksen esittämisestä huolimatta.

Nojima Akio esittää Sagan hyvää – tai oikeaa – puoliskoa. Kun Sagan persoonat keskustelevat keskenään, Nojima on varma ja tyyni, kun taas Sogaben paha Saga joutuu pois tolaltaan ja ärsyyntyy hyveellisen Sagan läsnäolosta. Kun hyvä Saga saa vallan kehostaan, Nojiman äänensävy on niin herkkä, hyväntahtoinen ja katuva, yhtä hyvä kuin Sogaben on paha. Hän on myös kovin surullinen, jopa hauras, ja tuskissaan yrittäessään taltuttaa toista persoonaansa.

Kun Saga lopulta kukistaa pimeän puolensa, Sogabe ja Nojima pelaavat yhteen kauniisti; palautuminen alkaa Sogaben epävarmuuteen rapistuvalla äänellä, johon Nojima liittyy, ja hetken ajan molemmat puhuvat yhtä aikaa. Sagan sävy muuttuu tänä aikana katuvaksi ja anteeksi anovaksi. Kuolonkorahduksella Sogaben paha Saga poistuu lopullisesti ja jäljelle jää vain Nojima ja tämän lämmin, hellä melankolia. Viimeisinä hetkinään Nojiman Saga on kaikesta huolimatta onnellinen, mitä Sogaben omahyväinen paha Saga ei koskaan ollut.

Molemmat näyttelijät tekevät loistavaa työtä Sagana, he peilaavat toisiaan niin hienosti, että todellakin syntyy illuusio saman henkilön kahdesta eri puolesta.

Jatkoa seuraa.

Explore posts in the same categories: Seiyuu

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

One Comment : “10 mehukkainta sivuroolisuoritusta Saint Seiyassa 1/2”

  1. Elli Says:

    Tämä on ihana artikkeli, en jaksa odottaa tokaa osaa.
    Analyysi on hyvää ja käytät todella hienoja kuvaavia adjektiiveja. ❤


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: