Uusinta uutta: Nalle Puhin elokuva

Maailman nimekkäin animaatiopulju Disney on jälleen kääntänyt katseensa menneisyyteen. Siinä missä parin vuoden takainen Prinsessa ja sammakko oli perinteisesti animoitu prinsessasatu, Nalle Puhin elokuva (Winnie the Pooh) ammentaa yhdestä Disneyn menestyksekkäimmistä tuoteperheistä. A. A. Milnen kirjoihin perustuvat hahmot ovat seikkailleet Disney-piirretyissä sitten vuoden 1966 lyhytelokuvan Nalle Puh ja hunajapuu, joka lienee useimmille tuttu kolmen lyhärin koosteleffasta Nalle Puh (The Many Adventures of Winnie the Pooh, 1977). Vaan tuoko uusi leffa tuoretta tuulahdusta tuoteperheeseen, vai syökö tässä käärme jo omaa häntäänsä?

Elokuva on paluu paitsi Nalle Puh -aiheeseen myös hahmojen alkuperäislähteelle. Siihen on adaptoitu kirjojen kertomuksia, joita ei ole Disney-versioina vielä nähty, ja animaatio sekä hahmojen ulkonäkö on hyvin lähellä alkuperäislyhäreitä. Minulle traileri kuitenkin toi vain kulahtaneen ”wanha”-tunteen, sillä tarinat olivat tuttuja kirjoista – vasta nytkö Ihaan hännän katoaminen nähdään valkokankaalla? (Veikkaisin kyllä, että piirteitä tarinoista on päätynyt jo aiempiin Puh-tuotoksiin.)

Aloitamme elokuvan live action -materiaalilla – eipäs vaan The Ballad of Nessie -lyhärillä, joka on ihan söpö pätkä kuuluisasta taruolennosta ja jota Tom Pöystin kerronta elävöittää mukavasti. Sen jälkeen näemme Risto Reippaan huoneen leluineen ja sukellamme kirjaan, kuten ensimmäisessäkin Puh-leffassa. Kertoja herättää vielä uinuvan Nalle Puhin, joka ryhtyy ensi töikseen etsimään hunajaa aamiaiseksi. Ketään ei yllätä, että hunaja on päässyt loppumaan Puhin taloudesta, ja tämän on mentävä hakemaan lisää. Matkalla Puh törmää aina alakuloiseen Ihaa-aasiin, joka on kadottanut häntänsä. Uuden hännän löytäjälle luvataan palkkioksi purkki hunajaa, mutta etsintä jää sikseen, kun Risto Reippaan talolta löytyy salaperäinen viesti. Pöllön tulkinnan mukaan Riston on vienyt kauhistuttava pahko-otus, ja Puolen hehtaarin metsän asukkaat päättävät yhteistuumin pyydystää otuksen ja pelastaa Riston.

Häntäpartiota kokoamassa

Pakko myöntää, että jo leffaan mennessäni tunsin olevani aika lailla kyllästynyt Puhiin. Eikö tämä ole jo nähty? Lapsenomaisista väärinkäsityksistä alkunsa saavat hassuttelut puuduttavat, kun samaa näkee kolmannentuhannennen kerran, eikä hahmoistakaan irtoa juuri mitään uutta tai yllätyksellistä. Tiikeri pomppii, Ihaata masentaa, ja voisiko Puh joskus ajatella jotain muutakin kuin sitä ainaista hunajaa? Onneksi suosikkihahmoni Kani on aina yhtä viihdyttävä, ja kyllähän Tiikeri on hauska kaiken hösellyksensäkin keskellä. Aihe on kuitenkin Disneyltä varma veto, sillä fanikanta katsoo leffan taatusti ja lapsiyleisöä riittää. Ei Puhia voi juurikaan syyttää siitä, että se on Puhia.

Hunaja hunaja, kun hunaja hunaja hunaja

Koska Disneyn Puh-aiheisia animaatioita on noin miljoona, niiden ääninäyttelijäkronologia on erittäin hämmentävää seurattavaa. Oma lapsuutenihan osui kotivideoiden kultakaudelle 90-luvulle, joten luonnollisesti pidän Nalle Puh -elokuvan ja Nalle Puhin uudet seikkailut -sarjan ääniä niinä oikeina. Monet heistä ovat ajan myötä korvautuneet tuoreemmilla näyttelijöillä, mutta muutama vanha parta sinnittelee vielä ilonani. Nalle Puhina on ammoisista ajoista ollut Jarmo Koski, joka dubbaa edelleen ahkerasti. Hän on roolissa hyvin lähellä pieniaivoisen karhun ihka alkuperäistä alkuperäisääntä Sterling Hollowayta pehmeän ihmettelevine sävyineen ja on luonnollisesti yhä mainiossa kuosissa. Kengua puolestaan esittää Tiina Bergström, jonka roolisuoritus ei ole kylläkään jäänyt mainittavasti mieleen – syy on ilman muuta se, että Kengulla on melko pieni rooli Puh-tarinoissa. Kehuja joka tapauksessa hänellekin mukana pysymisestä.

Mutta voi sitä murheen päivää, kun lopulta joudumme luopumaan Aarre Karénista Kanina! Karénilla on Pekka Autiovuoren tapaan tunnistettava, hyvin animaatioihin sopiva ääni, jota on aina ilo kuunnella. Viisastelevalle, hermoilevalle ja ratkiriemukkaalle Kanille Karén sopii kuin korvat päähän, eikä häneen tarvinnut pettyä Nalle Puhin elokuvassakaan. Kohtaus, jossa Kani neuvoo ainoana ylös jäänyttä Nasua pelastamaan muut ansakuopasta, on leffan parasta antia.

Naurussa oli pitelemistä

Moni elokuvan äänistä on näyttelijöitä, jotka ovat astuneet rooleihin jo hyvän aikaa sitten. Koska suurin Puh-annostukseni tulee Uusista seikkailuista, en ole kuullut heistä juuri ketään – vaikka 2000-luvun tuotoksia olen nähnytkin, ne eivät ole painuneet mieleen nostalgisten jaksojen tavoin. Superveteraani Veikko Honkasen jättäydyttyä pois dubbauksista hänen roolinsa Ihaana peri myös Nalle Puhin elokuvan dubbauksen ohjannut Markus Bäckman, joka tavoittaa erittäin hyvin hahmon sävyn. Honkasen toista hahmoa Myyrää taas ei leffassa nähdä, tämä kun ei esiinny kirjoissa. Honkanen oli ensimmäisessä Puh-leffassa myös kertojana, ja uudessa animaatiossa viran hoitaa asiallisesti Heikki Sankari.

Puh tietää olevansa kirjassa, mutta tietääkö olevansa elokuvassa?

Puhin ujon posuystävän Nasun ääni on vaihtunut monen monituista kertaa. En yritäkään teeskennellä tietäväni, milloin hän Uusissa seikkailuissa oli Harri Hyttinen (Hugo!) ja milloin Olavi Ahonen, tai onko Wikipedia edes oikeassa näyttelijälistauksissaan (koska meillä ei voi olla kivoja asioita kuten lopputekstejä). 2000-luvulla Nasun äänenä on toiminut Muumilaakson tarinoiden ruotsinkielisestä dubbauksesta tuttu Riko Eklundh, joka teki roolin luonnollisesti myös Nalle Puhin elokuvassa. Hänen Nasustaan ei ole valittamista – luulin kepeästi leffaa katsoessani, että hänellä oli sama vanha ääni siinä missä Puhillakin.

Pöllö selittää taas

Mukatietäväisen Pöllön äänenä oli aikoinaan Ilkka Moisio, joka on tuttu paitsi lukuisista Disney-dubbauksista myös Golden Voice -dubbausryhmästä. Moision Pöllöllä oli sama ihastuttavan hienosteleva sävy, jota hän käytti myös esimerkiksi Ankronikan hovimestari Ankenströminä. Hänet on sittemmin korvannut muutoin äänityössä tuntematon näyttelijä Tuomas Mattila. Hän erottui mielestäni edeltäjästään enemmän kuin muut Puh-äänet yleensä, tosin kertakuuleman jälkeen on hankala sanoa varmasti. Kengun vilkkaan Ruu-poikasen ääni taas vaihtuu vähän väliä, koska näyttelijät kasvavat nopeasti liian isoiksi rooliin. Ruun äänistä muistan toki parhaiten Uusien seikkailujen version, jonka identiteetti on jäänyt lopputekstien puutteessa hämäräksi… Myös Ruun tuorein ääni Akira Takaki lähtee roolista Nalle Puhin elokuvan myötä. Kovinkaan ihmeellistä fanfaaria viimeisestä esiintymisestä ei tullut, sillä Ruulla oli elokuvassa vain muutama vuorosana.

Tee tupla-ii kerien

Ihan uusiksi ääniksi voisi laskea Tiikerin Petri Hantun ja Risto Reippaan Miro Widellin. Hantusta tuli Tiikeri Petteri Summasen Tiikerin paikalle jo tietokoneanimoidussa Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh -sarjassa. Summanen puolestaan korvasi aikoinaan hahmon ensimmäisen äänen, upeista upeimman Jarkko Rantasen, jonka veroista emme tule enää koskaan missään kuulemaan. Hanttu sai kyllä Tikrun hassut naurut ja äännähdykset kohdalleen, mutta tavallisessa puheessa hänen äänessään oli jonkinlainen keinotekoinen narina, joka ei lakannut vaivaamasta minua. Ristoon pätee toki sama kuin Ruuhun, joten en yllättyisi, vaikka hänellä olisi ollut eri ääni jokaisessa Puh-adaptaatiossa. Tässäkään tapauksessa en osaa sanoa näin suurempia vertailuja suorittamatta, kuka häntä esitti Uusissa seikkailuissa. Widell oli roolissa oikein suloinen, vaikkei Ristollakaan kovin monta repliikkiä ollut.

Loppujen lopuksi Nalle Puhin elokuva toteuttanee sen tarkoituksen, joka sille oli määrättykin: se on paluu aiheen juurille aikaan ennen tuotteistamista. Erilliset tarinat on saatu yhdistettyä yhdeksi kokonaisuudeksi ihan hyvin, ja kyllähän vitsit ja kommellukset naurattivat lapsikatsojia – nauroin itsekin aika ajoin. Pidin leffaa kuitenkin aika yhdentekevänä välipalana, muttei sitä oikein voi elokuvan viaksi panna, alkuperäistarinoissa pitäytyminen kun on määrännyt sen suunnan. Laulutkaan eivät olleet kovin mieleenpainuvia. Elokuva on lisäksi lyhyt, vain siinä tunnin hujakoilla, tosin näin yksinkertaista ainesta ei olisi viitsinytkään lähteä venyttämään sen pitemmäksi. Kaikesta huolimatta olisin toivonut Disneyltä vähän tymäkämpää kamaa kuin iänikuista Puhia. Niiden, jotka saavat vuoden 1977 Nalle Puhista huimat nostalgiaväreet, kannattaa tsekata tämä uusinkin. Enpä tiedä, jääkö siitä mitään käteen muille.

(Jos kuitenkin käytte katsomassa leffan, lopputekstien jälkeen on luvassa vielä jotain pientä.)

Explore posts in the same categories: Elokuvat, Suomi, Uusinta uutta

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

4 kommenttia : “Uusinta uutta: Nalle Puhin elokuva”

  1. Paula Laine Says:

    Nyh, nyt on sitten Moisiokin korvattu. Kukakohän seuraavaksi?

    • Cilla Says:

      Sanos muuta, Moision Pöllö oli aivan ihana! Itken katkerasti sitten, kun Aarre Karén ei ole enää Kani…

      ~C

      • VampireNaomi Says:

        Pakko tulla tähän kommentoimaan ja sanomaan, että olen aivan 100% samaa mieltä. Karénin ääni on niin upea ja täydellinen Kanille, etten enää varmasti mene katsomaan mitään Puhia suomeksi sitten, kun hän ei roolissa enää ole.

        Karénin ääni on muutenkin niin hieno, ettei minua haittaa ollenkaan, vaikka hän kuulostaa lähes joka roolissa samalta. Tässä lähiaikoina olisi tarkoitus kopioida kasetilta DVD:lle Batman: TAS -sarjan suomeksi dubatut leffat ja jaksot enkä jaksa odottaa, että pääsen taas vuosien jälkeen kuuntelemaan Karénin Jokeria.


  2. […] Nalle Puhin elokuva oli tosiaan äänenmurroksen myötä viimeinen Ruusi. Miltä roolin jättäminen […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: