Lööpissä: ”Minä valitsen sinut!”

Moni Suomen animefaneista aloitti harrastuksensa tillittämällä poikasena TV:stä Pokémonia, eivätkä Sisarukset varmaan olleet ainoita, joihin pääroolin esittäjä teki vaikutuksen. Eipä vielä arvannut, että silloin äänialalla aloitellut Sari Ann Moilanen olisi kymmenisen vuotta myöhemmin dubbauksen vakionimiä, jonka skaala ulottuu pikkupojista helliin äiteihin ja räiskyviin femme fataleihin. Sisarukset istuivat jututtamaan Moilasta ääninäyttelijän uran vaiheista.

Sari Ann Moilanen aarteensa, Prinsessa Ruusunen -vinyylilevyn, kanssa.

Afureko: Miten päädyit dubbaamaan ja muistatko ensimmäistä rooliasi?

Moilanen: Ei varmaan ollut ennen Pokémonin Ashiä juuri mitään. Muistelen, että se olisi ollut ainakin ihan niitä ensimmäisiä, jos olisikin ollut jotain muuta niin hyvin pientä, jota en edes muista.

Kun valmistuin TEAK:sta vuonna ’98, vierailin sen jälkeen Tampereella Tampereen Teatterissa yhden vuoden. Minulla ei ollut siihen aikaan vielä oikein kontakteja täällä Helsingin suunnalla näissä piireissä, ja piti ruveta miettimään, mitä Helsingissä sitten rupeaisin puuhaamaan, kun tulen Tampereelta takaisin. Täytyy nyt sanoa suoraan, etten ole aivan varma, otinko tuossa vaiheessa itse yhteyttä Pauli Virtaan. Tunsin Paulin aikaisemmasta yhteisestä TV-nauhoituksesta eli oltiin tuttuja ennestään. Varmaan olen sitten soittanut Paulille ja ihan vain kysynyt testiin. Minulla on hieman hämärän peitossa, miten loppujen lopuksi päädyin sinne.

On tässä äänityöhön päätymisessä jotakin johdatusta ollut. Jo pienenä ihastelin näitä Disney-levyjen toteutuksia. Nämä levyt ovat olleet mun aarteita ihan pienestä pitäen.  En muista lapsena katsoneeni kauheasti mitään animaatioita. Ei silloin 70-luvulla oikein dubattukaan. Katselin niitä lastenohjelmia, joita telkkarista sattui tulemaan, mutta näitä levyjä minä kulutin hirveästi. Tässä on Disneyn Prinsessa Ruusunen ja Lumikki, ja nämä on tehty suomeksi, nämä ovat huikeita. Tämä kertoja näissä, Ritva Lehtelä, on aivan mainio, siis ihan mielettömän hyvä. Nimi ei sano minulle yhtään mitään muuta, mutta hänen pitää ilmeisesti myös laulaa levyllä olevat lauluosuudet. Näissä on niin eläytyneesti kerrottu koko tarina ja musiikki ja kaikki, nämä vetivät ihan täysin sadun maailmaan.

Murkkuikäisenä muistan taasen tehneeni ystävän kanssa jo jotain radio-ohjelmaa kotona, ja koulussa jotain kuunnelmaa, josta opettaja sanoi, että sopisin hyvin johonkin äänityöhön, mutta en silloin vielä osannut ajatella asiaa sen pidemmälle. Sitten siinä oli nämä kaikki musaopinnot, laulamiset ja teatteriharrastus, ja niiden myötä oikeastaan ajauduin mainospuolelle tekemään äänimainontaa 80-luvun puolivälissä. Sitä kautta tämä on jotenkin lähtenyt kehkeytymään siihen suuntaan, että lopulta pääsin PVP-Voicelle tekemään äänityötä tuossa mielessä, siis dubbaamaan animaatioita. Sillä tavalla tämä lähti käyntiin.

Afureko: Ja sen verran ilmeisesti pidit työstä, että olet jatkanut saralla siitä lähtien.

Moilanen: Olen onnekas, että saan tehdä työtä, joka on palkitsevaa, hauskaa ja haastavaa, työtä, jossa saan käyttää lahjojani. Dubbauksia olen saanut ilokseni tehdä sieltä 90-luvun lopusta näihin päiviin, enkä soisi niiden loppuvan vuosikymmeniin.

Afureko: Oletko tehnyt muitakin TV-sarjoja Pokémonin lisäksi?

Moilanen: On TV-sarjojakin, oikeastaan jatkuvasti jotain sarjaa menossa. Elokuvat ovat semmoista luksusta aina sinne väliin, niihin oikeasti paneudutaan rauhassa. Tällä hetkellä tehdään muun muassa Dubbermanilla sellaista ihan hauskaa TV-sarjaa kuin Cédric ja Sun Studiolla Lulu Zipadoo -nimistä sarjaa. Cédricissä olen Niklas ja sitten myös Marjaana-äiti. Sarja kertoo Cédricin perheen elämästä, ja Niklas on Cédricin näsäviisas koulukaveri. Lulu Zipadoossa on eläinhahmoja, teen siinä semmoista Nokkela-nimistä jänistä. Lulu Zipadoo on YLE:n sarja. Yksi sarja, jonka tiedän pyörivän nyt Disneyn sateliittikanavilla, on Kit vs. Kat. Siinä teen Coop-nimistä poikaa, joka kinaa perheen kissan kanssa jatkuvasti. Tämä on yleensä aina sellaista, etten itse muista jälkikäteen, mitä rooleja olen tehnyt, en edes sarjojen nimiä!

Ranskalainen temperamentti vauhdissa Cédric-sarjassa

Afureko: Bäckmanin Markuskaan ei muistanut omassa haastattelussaan, mitä roolia tekee sillä hetkellä.

Moilanen: Joo, se on ihan totta, kun niitä tulee ja menee! Sen takia on ihanaa, kun nykyisin saa tekijänkappaleet kotiin, etenkin leffoista. Aikaisemminhan ei saanut mitään.  Mutta minä menin fiksuna tyttönä tuolloin ja ostin itse niitä joitakin itselleni. Se on kuitenkin jotain konkreettista, ja voi katsoa sitä DVD-kantta ja ajatella: “Jotain minä tuossa leffassa teen, en vain muista mitä!”

Afureko: Dubataanko TV-sarjoja yksi vai useampi jakso kerrallaan, ja kuinka usein niitä nauhoitetaan?

Moilanen: Useampia jaksoja kerrallaan. Itse voi määrittää, kuinka monta tuntia jaksaa tehdä. Itse yleensä määritän sen mukaan, minkälaista hahmoa olen tekemässä. Jos teen esimerkiksi poikaroolia, jolloin joudun usein muuttamaan ääntä aika paljon, kun ovat monesti vähän sellaisia kähiseviä tyyppejä, jotka huutavat ja meuhkaavat, niin ei semmoista jaksa kauhean kauaa tehdä. Sehän oli Pokémonin Ash Ketchumin kanssa ongelma, kun aloitin, kun olin vielä ihan vihreä alalla enkä osannut oikein pitää puoliani. Siihen aikaan tehtiin vielä kelanauhurilla. Muistan ensimmäisen äänityspäivän, teimme ikään kuin ihan normaalin työpäivän, 7-8 tuntia, siis tuntikaupalla äänitimme niitä jaksoja. Tuntui kuin olisi ollut äänihalvaus kurkussa seuraavat kaksi päivää, ihan hirveä puristava ja vääntävä tunne, ja sessio lisäksi vei minulta energiat niin, että itkin seuraavan päivän kotona ja ihmettelin, mistä moinen johtui. Ihmettelin sitä ihan ääneenkin jollekin kollegalle, joka vain sanoi “joo, älä säikähdä” ja lohdutti, että se on ihan normaalia. Mutta eihän nykyään enää tehdä tuollaisia tuntimääriä. Itse sovin monesti kaksi tuntia kerrallaan, varsinkin tuollaisiin poikarooleihin. Saatan sopia myös 3-4 tuntia kestäviä sessioita, etenkin jos voi tehdä useita eri hahmoja tai jos se, mitä tehdään, ei ole äänelle kovin raskasta. Pitää tietää oman instrumenttinsa rajat, ettei ala terveydellään riskeerata.

Afureko: Kuunteletko dubatessasi muuta jo nauhoitettua suomenkielistä osaa vai pelkästään alkuperäistä ääniraitaa? Se kuulemma vaihtelee eri näyttelijöillä.

Moilanen: Kuuntelen alkuperäistä, enemmän tehdään vain sen originaalin päälle. Sitten on joitakin kohtauksia, joissa täytyy olla synkassa muiden kanssa, silloin kuunnellaan se, mitä muut ovat tehneet. Yleensä siellä pyörii vain se jenkkiraita tai milloin mikäkin kieli. Nyt on joitain sarjoja, jotka ovat esimerkiksi ranskaksi. Se on vaikeampaa, koska silloin ei pysty lennossa nappaamaan yhtä hyvin… Jos se tulee englanniksi, niin pystyy koko ajan havainnoimaan moneen suuntaan ja kuulemaan, missä kohdassa se englanti menee siellä. Dubbauksen pystyy sitten rytmittämään niin, että sen saa aika lailla suorilta menemään siihen samaan aikaan. Mutta sitten jos on joku muu kieli, jota en osaa, niin siinä tulee juuri ajoituksen kanssa hankaluuksia. Se on paljon haastavampaa, koska ei pysty yhtään ymmärtämään, mitä tuo oikein sanoo tuolla nauhalla! Yleensä kaikki on kuitenkin onnekseni englanniksi.

Moilasen roolisuoritus Pokémonin pääroolissa on yhä sarjan faneille rakas.

Afureko: Pokémonin ensimmäinen dubbaus on yhä monelle nostalginen. Millainen kokemus sarjan dubbaus oli?

Moilanen: Työryhmä oli ihan mahtava, ihmiset tällä alalla ylipäätään ovat hirvittävän mukavia ja sosiaalisia, on helppo tulla toimeen. Tietenkin äänitystekniikka oli silloin erilaista ja olosuhteet hieman alkeellisempia, kehitys on mennyt eteenpäin sillä saralla ihan hirveästi. Kun tehtiin kelanauhurilla, niin repliikkejä tehtiin suoraan lennossa, koska nauhurin pyörittämiseen seuraavaan kohtaukseen meni sen verran aikaa. Nykyään voidaan automaattisesti säätää niin, että näytetään kohtaus *naps* näin eteen, ja sitten tehdään. Eli siinä ajassa, kun nauhuri aiemmin kelasi seuraavaan kohtaan, on nykyään jo katsottu kohtaus ja tehtykin se jo kertaalleen. Tehokasta. Silloin tehokkuus tuli siitä, että yritettiin saada tietysti koppiin sellainen tekijä, joka pystyi tekemään lennosta mahdollisimman onnistuneesti, ja vain tarvittaessa otettiin uudestaan.  Pokémon oli alussa minulle hirveän raskasta juuri sen tähden, kun tehtiin hirmuisia tuntimääriä kerralla sellaista hahmoa, jota piti kurkussa vääntää. Minua oikeasti pelotti joskus instrumenttini takia, mitä seuraamuksia siitä on. Mutta sitten tuntimääriä pienennettiin, lopulta teimme varmaan semmoista neljää tuntia kerrallaan, silloin työnteko alkoi tuntua jo ihan inhimilliseltä. Siellä oli muun muassa Velimatti Ranta, Juha “Julle” Paananen, hän varmaan äänittikin silloin, Kiti Kokkonen, Mari Laari, Minna Tasanto ja keitäs muita siinä oli, Ruohosen Pasiko siinä oli kertojana…

Afureko: Nauhoitettiinko repliikit aina yksi näyttelijä kerrallaan?

Moilanen: Joo, siis ainakin minun kohdallani, kyllä. Siihen aikaan tehtiin myös sitä, että saattoi olla kaksikin kopissa yhtä aikaa, mutta mielestäni en kyllä koskaan tehnyt Ash Ketchumia kenenkään kanssa yhtä aikaa.

Afureko: Olet yksi harvoja suomalaisia naisääninäyttelijöitä, jotka dubbaavat jatkuvasti myös poikia. Millaista poikaroolien tekeminen on?

Moilanen: En tiedä, olisiko kuitenkaan niin, että naiset tekisivät vähän poikarooleja. Kyllä poikarooleja tekevät mielestäni monet muutkin naiset. Useinhan se menee niin, että kun tekee vaikka yhden suht onnistuneen poikahahmon, niin siitä seuraa, että kohta niitä tekee aika paljon, ja se ei ole välttämättä pillille kauhean hyvä asia. Tai riippuu tietysti, miten niitä poikien ääniä tekee. Mutta minusta on ihanaa tehdä poikarooleja, koska ne ovat hyvin usein hauskoja, niiden jutuille saa nauraa. Siihen aikaan, kun tein Ashia, muistan ajatelleeni paljon sisarenpoikaani, hän oli silloin suunnilleen 7, eli kaikkia niitä elkeitä ja tapaa puhua ja olla. Kyllä siitä sai kauheasti apua, että oli lähellä semmoinen pikkupoika. Minusta tuntuu, että kun Ashin hahmoon sitten pääsi sisälle (taisin vastata tämän juuri jollekin nettisivuillani), niin siihen alkoi tulla semmoista lämpöäkin, että se ei ollut enää vain pelkästään sellainen vakava pikkupoika, joka uhoaa ja räyhää. Minusta tuntuu, että siitä alkoi tulla enemmän semmoinen, mitä itse halusin. Se on noissa sarjoissa just kiva, kun hahmoa ehtii kehittää, hahmoon tulee sellainen syväluotaavampi ote. Pokémonhan on ihan ihmeellinen, miten se voi vieläkin jatkua, ei mikään muu sarja noin pitkään jyllää!

Afureko: Muistatko, kuinka pitkään suurin piirtein olit mukana Pokémonissa?

Moilanen: En varmaan tehnyt kuin kolmisen vuotta ja neljä ensimmäistä elokuvaa.

Afureko: Dubbaako sarjaa yhä PVP-Voice?

Moilanen: Ei, nyt sitä tekee Sun Studio. Oli hauska sattuma, kun tässä vähän aikaa sitten olimme Sun Studiolla tauolla, ja samaan aikaan piti taukoa siinä myös naapuristudion työryhmä. En ole koskaan törmännyt tähän, joka nykyisin tekee Ashia, enkä siis tunne häntä ollenkaan, mutta siinä siis olimme ja juttelimme ristiin rastiin kuka kenenkin kanssa. Sitten kun menin takaisin omaan koppiini, sain äänittäjältä kuulla, että tämä ääninäyttelijä, jonka kanssa en ehtinyt vaihtamaan sanaakaan, tekee Ashin roolia nyt. Olisi tehnyt mieli mennä paiskaamaan kättä ja sanomaan: “Moi, ihan kuin oltaisiin vanhoja tuttuja, mehän olemme molemmat näytelleet samaa hahmoa!” Lähdin PVP-Voicelta samoihin aikoihin, kun studion kaksi konkaria pisti Sun Studion pystyyn, ja hommat tavallaan jatkuivat hyvin suoraan siitä, eri paikassa vain.

Afureko: Miten itse päädyit Sun Studiolle?

Moilanen: No se tuli oikeastaan noiden kontaktien myötä. Samat ihmiset sen pisti pystyyn, joiden kanssa oli työskennellyt aikaisemminkin, Jukka Teittinen ja Minna Tasanto. He sitten pyysivät johonkin, en muista, mitä siellä ensimmäisenä tehtiin. Minna ohjasi silloin vielä paljon, Jukka oli pomona ja on edelleen.

Yksi Moilasen Disney-rooleista on Riemukkaan Robinsonin perheen äiti Fanni.

Afureko: Entä miten päädyit Disney-elokuviin?

Moilanen: Se tuli sieltä Sun Studion kautta. Työt menevät niin, että tämä Suomen pää tarjoaa Jenkkilään muutamia valitsemiaan ääniä, joista he sitten siellä valitsevat yhden onnekkaan. Ymmärtääkseni kaikki leffaroolit testataan nykyään.

Afureko: Muistatko, mikä oli ensimmäinen Disney-roolisi?

Moilanen: Sitä en kyllä tiedä. Tämä on just tämmöistä, että kun menen tekemään jotain, niin näkisin mielelläni siinä isolla, että tämä on Disney ja tämä taas Pixar. Mutta siinä sitä allekirjoittaa sen sopimuksen ja antaa oikeudet ja hädin tuskin tajuaa, mitä on menossa tekemään. Eikä sitä muista usein enää seuraavana päivänäkään, mikä se oli.  Suoraan sanottuna en muista, mitä Disney-elokuvia olen tehnyt. Tämä on ihan sukuvika myös kylläkin, hyvä jos nimensä muistaa.

Afureko: Kerroit aikaisemmin, että ostat kaikki elokuvat, joissa olet dubannut. Katsotko ne valmiina?

Moilanen: En katso, ja nykyään tekijät saavat leffoista automaattisesti omat tekijäkappaleet. Kerään niitä lähinnä omaan kirjastoon siltä varalta, jos käy lapsivieraita tai jos itsellä on vielä joskus lapsia, niin sitten voi niitä pyöritellä. Mutta harvoja olen niistä nähnyt. Puolisoni lapset katsovat jonkin verran Disney Channel -kanavaa, sieltä sivukorvalla joskus nappaan, että olenkohan minä tuo. Saatan mennä kurkistamaan, mutta aina en tunnista itsekään!

Afureko: Oletko huomannut eri dubbausyhtiöillä tai studioilla eriäviä käytäntöjä?

Moilanen: En oikeastaan, en juuri mitään mainittavaa.

Bambin uudessa dubbauksessa Moilanen on kaurisprinssin äiti.

Afureko: Disney kun on muutenkin ollut sydäntä lähellä, onko sinulla Disney-suosikkiroolia?

Moilanen: Kyllähän Bambi on tietysti jäänyt mieleen, vaikka siinä on loppujen lopuksi niin vähän replikointia, mutta se vähäkin on jotenkin niin merkityksellistä tai koskettavaa. Ja se on niin legendaarinen ja sen muistaa jo omasta lapsuudesta, kyllä taisi tulla itsellekin tippa linssiin siinä sitä tehdessä. Ja tietysti nyt viimeisimpänä se Kaksin karkuteillä. Sehän oli ihanan haastava, kun siinä sai laulaa ja käyttää ääntä monipuolisesti.

Afureko: Niin, se oli oikein kunnon pahisrooli, et ole tainnut tehdä paljoa sellaisia?

Moilanen: Ai että en ole? Te ette ole katsoneet Barbie-leffoja! (naurua) Olen niissä yleensä aina se kaikista kauhein hahmo! On ihanaa tehdä pahiksia. Niissä on vääntöä. Olen tehnyt Barbie-leffoihin joitakin toisen tyyppisiäkin hahmoja, mutta pääsääntöisesti ne ovat aina olleet jonkin sortin pahiksia.

Afureko: Sait tosiaan laulaa paljon Gothelin roolissa. Millaista on laulaa dubbausroolissa?

Moilanen: Se on ihanaa! Siinä pääsee just kokeilemaan rajojaan, revittelemään ja tekemään semmoista, mitä harvoin missään muualla pystyy tekemään. Minulle oli aluksi haastavaa tottua siihen kuunteluun… On eri asia mennä studioon laulamaan dubbausroolia kuin mennä laulamaan vaikka mainosjingleä. Tässä työssä on niin tärkeää, että kuulokuva kaikkine nyansseineen on omiin korviin just eikä melkein, enhän minä muuten tiedä, mitä täältä pillistä ulos lähtee. Jos kuuntelu ei toimi, niin lopputulos ei tyydytä minuakaan, koska se ei ole sitä, mitä olisin halunnut tuottaa. Hyvä kuuntelu on ensisijaisen tärkeää, ja siinä olevia puutteita ei ehkä osaa aloittelijana edes huomioida.

Afureko: Monesti on sanottu, että huulisynkka on vaikea saada kohdilleen lauluissa. Kiinnitätkö itse siihen huomiota laulaessasi?

Moilanen: Joo, totta kai. Mutta minusta tuntuu, että ohjaajat ovat nykyään tehneet laulujen osalta niin hyvin sen pohjatyön, että he ovat huomanneet usein jo etukäteen, että tuossa kohdassa varmaan tulee ongelmia. Heillä on usein ratkaisu valmiina takataskussa. Mutta paljon on kiinni käännöksestä, kuten Markuskin sanoi siinä haastattelussa, käännös on työn sujuvuuden kannalta kaikki kaikessa. Se on myös niin vaikea laji, ettei minusta olisi siihen ollenkaan.

Afureko: Mitä mieltä olet Suomen dubbaustasosta, tehdäänkö täällä hyvää työtä?

Moilanen: Mielestäni nykyään on hyvä taso, mutta täytyy tosissaan tässä yhteydessä sanoa myös, että katson tällä hetkellä itse hirveän vähän animaatioita. Minusta taso on ollut pääsääntöisesti hyvä, joskus käännöksissä voisi olla toivomisen varaa, mutta nykyään ne alkavat olla enemmissä määrin hyviä. Mutta esimerkiksi sellaista saattaa tulla vastaan, että kääntäjä on joko kääntänyt ihan sanasta sanaan niitä lauseita, jolloin lauserakenteetkin ovat mitä sattuu ja sisältö sitäkin huonompaa. Tai sitten on liian vähän tai liian paljon tekstiä, eikä kääntäjä ole tsekannut sitä, mahtuuko teksti hahmon suuhun ollenkaan. Semmoisia saattaa tulla.

Afureko: Ennen joutui kuulemma useinkin keksimään täytesanoja repliikkeihin, kun käännös oli liian lyhyt.

Moilanen: Sitä joutuu tekemään, se on mielestäni ihan dubbaajan rutiinityötä. Usein tulee tilanteita, joissa joudutaan muokkaamaan tekstiä. Mutta jos se on säännönmukaista, jos lähes joka repliikissä on korjattavaa, niin se on jo niin häiritsevää ja vie vain niin hirveästi aikaa, mitä taas ei ole budjetoitu, se ei siis ole kannattavaa. Siinä vaiheessa varmaan annetaan jo palautetta kääntäjälle, ja hän osaa sitten muuttaa työskentelytapojaan. Jokainen on aloittelija jossain vaiheessa.

Afureko: Miten yleensä purkitat omat laulukohtauksesi, kokonaisuuksina vai osittain?

Moilanen: Teen mielelläni paloissa. Kuunnellaan ensin tietysti koko biisi, jotta saa kokonaiskäsityksen ja tunnelman ja näin, vaikka pariinkin kertaan. Sitten lähdetään tekemään vaikka ensin A-osa, tai jos se A-osa on kauhean pitkä, niin vaikka ensimmäiset neljä riviä. Katsotaan siitä joku hyvä kokonaisuus. Sitten kun ollaan siihen tyytyväisiä niin mennään eteenpäi, ja jos jää joku kaihertamaan, niin vielä lopuksi, kun kuunnellaan koko juttu läpi, korjataan jos korjattavaa on. Mutta yleensä uskon ohjaajaa, jos ohjaaja sanoo, että se on nyt hyvä, niin se on hyvä.  Ja hänellähän on loppukädessä se isoin vastuukin tuotannosta.

Afureko: Kuunteletko usein alkuperäistä suoritusta niin puheen kuin laulujenkin dubbauksessa?

Moilanen: Joo, kuuntelen ja haen samankaltaista fiilistä kuin siinä on.

Afureko: Onko joskus ollut hankalaa löytää alkuperäinen tunnelma jossain roolissa?

Moilanen: Ei oikeastaan ole kauheasti ollut. Just olin tekemässä vähän vanhempaa poikaa viime viikolla, ja ajattelin, että onpas jännä, että minut tai ylipäätään joku nainen on valittu rooliin, kun se oli selvästi jo vanhempi poika. Sitten tulee semmoinen olo että no, irtoaako minusta nyt tuollainen, mutta sitä pystyy niin monella tapaa muuttamaan ääntään, intonaatiota, rytmiä, dynamiikkaa ja kaikkea. Kyllä ne vain sieltä sitten jotenkin tulevat, vaikka aluksi saattaa itsekin olla, että no, aika haastavaa varmaan tästä tulee…

Pixarin Ihmeperheessä Moilanen esitti salaperäistä Miragea.

Afureko: Mikä dubbauksessa on kaikista kivointa?

Moilanen: Just se monipuolisuus, että saa tehdä niin taitojensa äärirajoilla ja kokeilla kaikenlaisia ihmeellisiä soundeja. Se monipuolisuus on ihanaa. Ja tietty hauskat hahmot ja tarinat, jotka vievät mukanaan.

Afureko: Entä minkälaisia hahmoja on kivointa tehdä?

Moilanen: Kaikkia niitä hahmoja, joita olen saanutkin tehdä! Minusta kaikkia hahmoja on ihana tehdä siksi, kun ne ovat niin erilaisia. Olisi tylsää, jos tekisi aina jotenkin samanlaista hahmoa. Minusta on ihana tehdä vanhoja naisia, ihan kuin kokisi itsekin olevansa vähän viisaampi ja tietävänsä enemmän asioista, kun saa olla besserwisserinä jossain animaatiossa jonkun viisaan saappaissa! Sitten on taas ihana tehdä äidin rooleja, ne ovat niin ylitsevuotavan äidillisiä, pehmeitä ja lempeitä, ja saa leikkiä äitiä, mitä en vielä itse ole. Sitten on ihana tehdä rajuja poikia, kun se maailma on taas niin kaukana omasta ja niissä on monesti semmoista ihanaa viatonta huumoria. Ja sitten semmoiset pienten lasten jutut. Olin PVP-Voicella sellaisessa sarjassa kuin Sinisen talon nalle, se ei ole kauhean tunnettu sarja, mutta tykkäsin ihan hirveästi sen tekemisestä. Olin siinä Pojo, semmoinen pikkunalle, ja sellaiset roolit ovat taas niin sympaattisia, syötävän ihania. Siinäkin se lauloi se pikkuinen nalle. Se oli ihana sarja, harmi, että se kesti niin lyhyen aikaa.

Sinisen talon nallen pikkunalle Pojo.

Afureko: Tuntuuko siltä, että vanhoissa rooleissa olisi parannettavaa? Tunnetko kehittyneesi ääninäyttelijänä?

Moilanen: Joo, totta kai. En ole hirveästi katsonut, mutta tuommoisia pikku pätkiä joskus kuulee, niin varsinkin vanhemmissa tuotannoissa tuntuu, että no tuo olisi kyllä pitänyt tehdä niin ja näin ja noin. Tai sellaista, että voi vitsi, en saa mitään selvää, mitä tuo oikein sanoo, että olisi pitänyt artikuloida paremmin.

Afureko: Mitä mieltä olet animaatioiden arvostuksesta länsimaissa?

Moilanen: Minusta tuntuu, että nykyään niiden arvostus on kasvanut, ja syystäkin tietysti, kun tuotantojen taso on parantunut, tehdään laadullisesti parempaa ja niin paljon enemmän kuin aikaisemmin. Tuntuu kauhealta ajatella, jos esimerkiksi omat lapset katsoisivat sellaista, joka on jotenkin sisällöllisesti vastaan omia periaatteita tai sitten tehty laadullisesti hirveän huonosti. Mutta kyllähän huonosti tehtyjä dubbauksiakin vastaan tulee. Arvostus tulee ansioiden mukaan.

Afureko: Entä miten dubbausta arvostetaan näyttelijöiden keskuudessa?

Moilanen: Kyllä sitä nykyään arvostetaan hyvinkin korkealle. Minultakin ovat monet kollegat tulleet kysymään, miten he pääsisivät mukaan, olisi kiva päästä tekemään. Olen tietysti suositellut ottamaan vain yhteyttä tuotantofirmoihin ja yrittämään testeihin.

Afureko: Dubbaukset mainitaankin nykyisin usein monien näyttelijöiden CV:issä.

Moilanen: Niin, monet saattavat keskittyä tekemään pelkästään äänityötä. Dubbaustyö on yhtä lailla merkittävä työ kuin mikä tahansa muukin, ja toki se kannattaa mainita CV:ssä.  Meitä on Suomessakin jo useita, jotka teemme pääsääntöisesti äänityötä. Nykyään valitaan usein julkkiksia tekemään nimiroolien äänet, ja se on minusta hieman harmillinen suuntaus, vaikkakin onnistuvat työssään usein erinomaisesti. Itseäni joskus häiritsee se, jos tunnistan äänen joksikin tietyksi julkisuuden henkilöksi. Äänessä saattaa olla liikaa ”painolastia”, joka häiritsee sitä kuvaa, jonka yritän muodostaa itse hahmosta.

Afureko: Kyllä. Esimerkiksi Kaksin karkuteillä -leffan Lauri Tähkän valinta hämmästytti, mutta hän oli loppujen lopuksi hyvä.

Moilanen: Niin, Lauri oli hyvä. Kävin itse asiassa katsomassa sen leffan ihan teatterissa. Tähkä oli hirveän symppis tyyppi muutenkin, tosi mukava. Ei ainakaan Suomessa näyttelijöillä ole varaa olla ylimielisiä. Sana liikkuu niin nopeasti, että työt loppuvat lyhyeen, jos rupeaa hankalaksi.

Afureko: Ääninäyttelijäthän tekevät myös mainosspiikkejä, onko se samalla tavalla haastavaa?

Moilanen: Itse teen myös mainoksia, ja kyllähän niissäkin pystyy varioimaan, ja on syytäkin. On suotavaa, ettei ääni kuulostaisi kaikissa ihan samalta, etenkin jos on paljon äänessä. Teen usein myös mainosjinglejä, ja niitäkin tehdään niin erilaisia, että kyllä mainoksissakin haastetta riittää.

Afureko: Mielenkiintoista, paljon kiitoksia mahtavasta haastattelusta!

Lämpimät kiitokset haastattelusta ja rakkaista muistoista!

Explore posts in the same categories: dubbaus, Lööpissä, Suomi

Avainsanat: Bambi, Barbie, Cédric, Disney, Dubberman, Ihmeperhe, Juha Paananen, Jukka Teittinen, Kaksin karkuteillä, Kit vs. Kat, Kiti Kokkonen, Lauri Tähkä, Lulu Zipadoo, Lumikki, Mari Laari, Markus Bäckman, Minna Tasanto, Pasi Ruohonen, Pauli Virta, Pixar, Pokémon, Prinsessa Ruusunen, PVP Voice, Ritva Lehtelä, Sari Ann Moilanen, Sinisen talon nalle, Sun Studio, Veli-Matti Ranta

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.