Professori Layton ja kiljuvat fanitytöt

Onko mitään turhauttavampaa kuin se, ettei löydä haluamaansa peliä mistään kaupasta? En käsitä, minne maailma on piilottanut kaikki Ghost Trickit. Samaten pelihyllyjä piti nuohota pitkään, ennen kuin löysin kappaleen Nintendo DS:lle tehdyn Professor Layton -pelisarjan ykkösosaa, vaikka jatko-osia näkyi joka paikassa. Eipä siinä, että jatko-osien saatavuudessa olisi ollut valittamista – täytyihän nekin hamstrata mahdollisimman nopeasti, kun ekan oli saanut pelattua. Pulmia ratkova brittiprofessori vei peruuttamattomasti sydämeni.

Metsästin Layton-pelejä puhtaasti sarjan hyvän maineen vuoksi, vaikka sillä olisi ollut muitakin etuja puolellaan. Porukka pelien takana on nimittäin Level-5, jonka käsialaa on myös yksi Sisarusten nostalgisimmista peleistä, traagisesti aliarvostettu Dark Cloud. Lisäksi Dark Cloudin ihastuttavan soundtrackin säveltänyt Nishiura Tomohito oli vastuussa myös Laytonin musiikista. Professori Laytonin teemaa tuli luupitettua pitkään pelien jälkeen…

Pelien juuret juontavat Level-5:n toimitusjohtajan Hino Akihiron rakkauteen pulmamestari Tago Akiran kirjoja kohtaan. Siksipä peleissä edetään ratkomalla erilaisia pulmia, jotka eivät ole kenenkään muun kuin Tagon suunnittelemia. On matikkapulmia, logiikkapulmia, klassisia pulmia ja aina yhtä raivostuttavia liukupulmia, joissa kyllä osoittauduin luulemaani paremmaksi. Aivopähkinöiden selvittämisestä nettoaa picarateja, joilla voi avata pelien bonussisältöä, kuten hahmoprofiileja. Pelien tarinat vain ovat niin koukuttavia, että niissä kiirehtii toisinaan (lue: jatkuvasti) eteenpäin, ja kärsivällisyys joutuu koetukselle pulmia ratkottaessa. Pulmat ovat kuitenkin erottamaton osa sitä, mikä tekee Laytonista Laytonin, ja kun aivot on saatu oikealle vaihteelle, harva tehtävistä osoittautuu ylivoimaiseksi. Pienimuotoista tuskastusta toki saattaa esiintyä.

AARGH GRAARGH

Japanissa 2007 ilmestynyt Professor Layton and the Curious Village (Layton-kyouju to fushigi na machi) esittelee meille hurmaavan päähenkilömme, brittiläisen arkeologian professorin Hershel Laytonin, joka sivutoimenaan selvittää mysteerejä. Professorin pistesilmien takana piilee veitsenterävä äly, jota pehmentää Laytonin alituinen herrasmiehen kohteliaisuus. Apuna arvoitusten ratkomisessa Laytonilla on reipas oppipoikansa Luke Triton, joka osaa kommunikoida eläinten kanssa. Kaksikko saapuu St. Mysteren kylään löytääkseen salaperäisen Kultaisen omenan, jonka löytäjälle hiljattain kuollut paroni Reinhold lupaa testamentissaan koko omaisuutensa.

Sekunnissa suursuosioon ponkaissut Curious Village sai jatkoa jo samana vuonna. Professor Layton and Pandora’s Boxin (Layton-kyouju to akuma no hako) mysteerin keskiössä on lipas, jonka sanotaan tappavan kaikki, jotka sen avaavat. Pandora’s Box poikkeaa edeltäjästään jo siinä, että se vie pelaajan useampaan ympäristöön eikä pysy yhdessä kylässä koko aikaa. Se on myös lähestulkoon tyylipuhdas fantastique-genren edustaja. Ranskalaisen kirjallisuusgenren tyypillisin muoto on novelli, jossa tapahtuu yliluonnollisilta vaikuttavia asioita, joille on myös mahdollinen, joskin epätodennäköinen luonnollinen selitys. Tyypillisessä fantastiquessa tapahtumien todellinen luonne jää auki, mutta se voi myös paljastua aivan lopussa, mikä on tietenkin mysteeripeliä pelaaville tyydyttävämpää.

Laytonin ns. ensimmäisen kauden päättää kolmospeli Professor Layton and the Lost Future (Layton-kyouju to saigo no jikanryokou). Siinä professori ja Luke joutuvat matkustamaan tulevaisuuden Lontooseen estääkseen sitä syöksymästä kaaokseen. Lost Future tarjoaa paitsi uuden mysteerin myös tietoa hahmojen menneisyydestä, ja sen panokset nousevat kovemmiksi kuin yhdessäkään aiemmista peleistä – mikään ei ole niin yksinkertaista kuin miltä näyttää, monikaan ei ole se, joka väittää olevansa, eikä mikään tule olemaan entisensä.

Hahmojen alkuperäisäänet ovat enimmäkseen livenäyttelijöitä, joten pelien äänimaailma poikkeaa totutusta, ammattilaisseiyuuiden kansoittamasta äänimaisemasta. TV:stä tutuilla nimillä ja DS:n helpolla käyttöliittymällä kalasteltiin härskisti kasuaaleja pelaajia Laytonin pariin. Länsimaissa pelit luonnollisesti dubattiin englanniksi – ensimmäinen niistä vain kahdella ihmisellä, lopuissa näyttelijäkaarti oli jo isompi. Sinänsä ihan onnistunut dubbaus taistelee saman ikuisuusongelman kanssa kuin pelidubit yleensä: alun perin japaninkielisiin kohtauksiin luettu englanninkielinen dialogi tuppaa kuulostamaan luonnottomalta.

"Now to test my theory..."

Professori Layton perustuu osittain Capcomin suositun Ace Attorney -pelisarjan päähenkilöön. Toisin kuin itsepäisyyden ja oikeamielisyyden avulla tapaustensa läpi kompasteleva Phoenix Wright, Layton tuntuu aina olevan askelen pelaajaa edellä. Tämä myös todella saa asiaankuuluvat rispektit arvoitusten selvittämisestä. Layton on brittiläisen herrasmiehen perikuva, aina kohtelias, pidättyväinen ja auttavainen. Julkisesti asioista ei koskaan tehdä numeroa, joten jos hillityt tunteet tihkuvat äänestä, professori on jo huikean tunnemyrskyn kourissa. Fiktiossa älyköt ovat monesti nörttejä, mutta Layton on erittäin sosiaalinen ja ui kaikenlaisessa seurassa kuin kala vedessä. Hän ei kuitenkaan avaa sielunsa sopukoita kuin läheisimmille ystäville.

Ulkonäöltään Layton muistuttaa Tintin kaltaisia geneerisiä nappisilmäpäähenkilöitä, mutta siihen yhtäläisyydet jäävätkin. Hänet voisi rinnastaa ennemmin japanilaisten lasten sankariin Anpanmaniin, joka on paitsi samanlainen nappisilmä myös yhtä pyyteettömän hyväsydäminen, kohtelias ja ihana. Anpanmanin sankaruus on avun tarpeessa olevien auttamista, ei pahisten pieksemistä, ja saman voi havaita Laytonissa. Tarpeen tullen professori osaa heiluttaa miekkaa, mutta konfliktit halutaan aina hoitaa puhumalla pahiksille järkeä.

Laytonille äänensä antaa Suiyou dou deshou? -ohjelman tähti ja lavanäyttelijä Ooizumi You. Hänen professorinsa on lempeä setä, joka on tilanteen vaatiessa myös jämerä. Ooizumin äänestä kuultaa läpi alituinen hymy niin, että professoria tekee koko ajan vain mieli halia. Se, mitä englanninkielinen ääni Christopher Robin Miller tuo hahmoon, on brittiläisyyden täydentävä RP-aksentti. Yhdysvaltalaisuudestaan huolimatta Miller on roolissa vakuuttava britti ja hillitty herrasmies. Vaikka äänenkorotus tuottaa toisinaan vaikeuksia, tunteet purskahtavat tarpeen tullen esiin itsehillinnän läpi mallikkaasti. Kyllä minä tätäkin proffaa voin halata!

Reipasta Luke-poikaa esittää japanilaisversioissa muun muassa Nobuta wo Producen nimiroolin näytellyt idoli Horikita Maki. Hänen kohdallaan livenäyttelijöiden käyttäminen kaduttaa. Horikita ei kuulosta kovin poikamaiselta, ja hänen roolisuorituksensa kaipaisi lisäpotkua. Hän on roolissa ennen kaikkea geneerinen – ei hänestä ainakaan professorin energinen apuri tule mieleen. Horikita kuulostaa valitettavasti juuri siltä, mitä onkin: äänisaralla kokemattomalta naisnäyttelijältä pikkupojan roolissa.

En myönnä mitään

Tiedättehän sen tunteen, joka tulee ensiksi, kun tutustuu useampaan kuin yhteen samankieliseen ääniraitaan? Ai ette. No se on sellainen ”Eeeh, ei, eei, eeeeiii”-tunne, vaikka uusi ääniraita ei olisi aiemmin kuultua kummempi. Se toimii myös vieraskielisillä dubeilla, sillä sama tunne nosti päätään kuullessani Laytonin amerikkalaisdubbauksen. Siinä Luken ja kaikkien naisroolien dubbiäänenä toimii Lani Minella, joka on näytellyt muun muassa Ivy Valentinea Soul Calibur -peleissä sekä Sonic the Hedgehog -pelien Rougea. Minellan vähän jokaista brittiläistä aksenttia sekoittava roolisuoritus Lukena suivaannutti kuitenkin saarivaltion testiyleisöt niin, että Atlantin tällä puolen professorin oppipoikaa näyttelee ehta britti Maria Darling.

Darling onkin mielestäni ylivoimaisesti osuvin valinta Luken ääneksi. Hänen cockney-aksenttinsa ja reipas katsantonsa antavat hahmolle rutkasti persoonaa, jota aiemmista suorituksista puuttuu. Darling pysyy vakuuttavasti pikkupoikana koko ajan, ja hänen roolisuorituksensa pursuaa tunnetta. Horikita ja Minella eivät ole täysin kamalia, mutta kuulostavat auttamattoman valjuilta Darlingin menoon verrattuna.

Minellan muut roolisuoritukset ovat saaneet jäädä myös brittiversioon. Kaikkien naisroolien esittäminen on toki epäkiitollinen tehtävä, mutten voi sanoa erityisesti ihastuneeni yhteenkään hänen suorituksistaan. Monesti vaikuttaa siltä, että epäluonteva rooli syö aitoutta Minellan esiintymisestä, eivätkä naisosat ole antaneet samanlaista mahdollisuutta muuntautumiseen kuin miesroolit. Roolisuoritukset olisivat kaivanneet pientä lisäkipinää.

Ykköspelin myötä mukaan liittyy eristyksissä kasvanut viaton tyttönen Flora Reinhold, jonka japanilainen ääni on yksi pelien harvoista ammattilaisseiyuuista. Vaikka Noto Mamiko pystyy tarvittaessa ylenpalttiseen söpöyteen, hän ei tee Florasta yltiömäisen tyttömäistä, vaan varttuneen mutta yhä naiivin neitokaisen. Englanniksi Floraa näyttelee jälleen Lani Minella, vaikka hahmo olisi kipeästi kaivannut äänekseen jonkun nuoremman ja vähemmän amerikkalaisen. Vaikka Flora päätyy ykköspelin jälkeen Laytonin holhokiksi, pojat jättävät hänet huolestuttavan usein jälkeensä lähtiessään selvittämään arvoituksia. Kyllä sen ymmärtää, ettei herrasmies-Layton halua saattaa neitoa vaaraan, mutta jestas, huoltajien kuuluu huoltaa! Pelisarjan jatkuminen esiosina takaa, että Floraa nähdään entistä vähemmän – tyttöparalle soisi mielellään enemmän fokusta ja hahmokehitystä.

Not cool, man

Kapuloita rattaisiin asettelee Laytonin arkkiviholliseksi julistautunut stalkkeri, joka käyttää itsestään nimeä Don Paolo. Tämä rakastettava ruoja on saarivaltion huikein tiedenero, joka valitettavasti sattuu myös olemaan hyvin pahis. Siinä missä Layton on kuin Anpanman, Don Paoloa hädin tuskin erottaa Baikinmanista lentävine härveleineen, valeasuineen ja oresama-pronomineineen.

Niin Baikinman hnnnnngg

Valepukujen suhteen Don Paolo tosin on rutkasti Baikinmania taitavampi. Naamioitumisen mestarin valeasut ovat suorastaan uskottavampia kuin aidot esikuvansa, mutta pienikin lipsahdus riittää herättämään Laytonin epäilykset ja paljastamaan petoksen. Kakkospelin jälkeen ei ole enää epäilystäkään, etteikö Don Paolo pystyisi esittämään ketä vain missä tahansa. Moinen on omiaan herättämään vainoharhoja… Alkuperäisversiossa Don Paolon ääni on Noton tavoin ääninäyttelijä, konkari Inaba Minoru. Inaban suoritus onkin täynnä veikeää ilmeikkyyttä, ja etenkin hänen röhönaurunsa on hauska. Englanniksi Don Paolon roolin vetää varsin onnistuneesti Laytoniakin esittävä Chris Miller.

Mitä olisi amatöörietsivä ilman niskaan hengittävää lain kouraa? (Hämmentynyt kielikuva.) Mysteerien parissa puuhailee myös Scotland Yardin tarkastaja Chelmey hassuviiksisen apurinsa Bartonin kera. Tarkastajan maine saa rikollisten pöksyt tutisemaan, mutta Chelmeyllä on paha tapa vetää liian äkkinäisiä johtopäätöksiä. Parissa ekassa pelissä Chelmey on vielä aika antagonistinen ja sai monesti allekirjoittaneen kulmakarvat rypistymään, mutta Lost Futuressa hän on jo huomattavasti avuliaampi. Japanin Saitou Shirou ja englanninkielisen dubin Chris Miller (kun sanoin, että ekassa pelissä oli pieni cast, tarkoitin sitä) ovat molemmat Chelmeynä myrtsejä, kovaksikeitettyjä poliisisetiä.

Japanilaiset saavat kaiken kivan, sillä Laytonin toisen kauden aloittanut esiosapeli Professor Layton and the Spectre’s Call (Layton-kyouju to majin no fue) odottaa vielä länsimaista julkaisuaan. Sen sijaan Spectre’s Callin jälkeen sijoittuva vuoden 2009 leffa Professor Layton and the Eternal Diva (Layton-kyouju to eien no utahime) on jo saatavilla Euroopassa. Eternal Divassa avun tarpeessa on Laytonin entinen oppilas, nykyinen oopperalaulaja Janice Quatlane, jonka kuollut ystävä Melina Whistler näyttää heränneen henkiin seitsenvuotiaan tytön hahmossa. Janicen tähdittämä ooppera muuttuu katsojien väliseksi kilpailuksi, jonka palkinto on ikuinen elämä – pelin hävinneet taas joutuvat luopumaan hengestään.

Elämän eliksiiriä etsimässä

Layton ei ole Layton ilman pulmienratkontaa, ja Eternal Diva onnistuukin kekseliäästi yhdistämään pulmia elokuvan juoneen aina tuttua ratkontamusaa myöten. Ei homma kuitenkaan ole sama ilman interaktiivisuutta, eikä leffa onnistukaan esittämään pulmia niin, että katsojalla olisi mahdollisuus keksiä vastaus itse. Animaatiokaan ei näytä aivan niin sulavalta kuin teatterilevitykseen tehdyltä leffalta odottaisi. Eternal Diva on kuitenkin mukaansatempaava seikkailu, joka on tarpeeksi tuttu tuntuakseen ehdalta Laytonilta. Elokuvassa esiintyy myös Spectre’s Callista tuttuja hahmoja, joita ei vielä ole nähty länsimaissa, kuten professorin ensimmäinen avustaja Emmy Altava, salaperäinen naamioitunut heppu Jean Descole ja Scotland Yardin tarkastaja Grotski, jonka rintavarustus on… huomiotaherättävä.

Tämä jätkä ei ainakaan ole pelkuri

Elokuvan sivuhahmojen ääninä on nyt liuta ammattilaisääninäyttelijöitä. Janicelle sekä laulu- että puheäänen tarjoaa lahjakas Mizuki Nana, ja ikuisesta elämästä kisaavat muun muassa Inoue Kikuko, Yamadera Kouichi, Miyake Kenta, Nakata Jouji, Toyoguchi Megumi ja Iizuka Shouzou. One Piecen Nefertari Cobrana ja Fullmetal Alchemist: Brotherhoodin Fatherina tunnetun Kayumi Iemasan roolisuoritus säveltäjä Oswald Whistlerina on autenttisessa tunteikkuudessaan suosikkini.

Hätätapauksessa halaa professoria

Kun elokuva julkaistiin Briteissä, se myös dubattiin englanniksi. Brittiversiosta tutut Chris Miller ja Maria Darling palasivat Laytonin ja Luken rooleihin, mutta Chelmeyn ja Don Paolon cameorepliikit annettiin yllättäen uusille näyttelijöille. Monet muut dubbaajista tekevät vähintään kaksoisroolin, jopa Darling on saanut Luken lisäksi kontolleen Annie Dretchen, joten miksi Milleriä säästeltiin?

Yleisesti dubbaus on ihan hyvä, mutta naispääosien äänissä on toivomisen varaa. Janicea ja Emmya näyttelevä Emma Tate oli lähinnä vaisu, mutta Amelian ääni toi erehdyttävästi mieleen Golden Voice -tyylisen huonosti castatun piipittäjän. Janicen lauluosuudet on jätetty alkuperäiskielisiksi – vähän veikkaan, ettei dubbauksella ole ollut mitään maailman suurinta budjettia.

Emmyn tavoin Descole sai nyt ensimmäistä kertaa englanninkielisen äänen. Roolin tekevä Jonathan Keeble pärjää sinänsä hyvin, mutta hänen Descolensa on stereotyyppisempi ilkiö kuin Watabe Atsuroun alkuperäisversio. Muista rooleista korviin pistää Stuart Organin Bargland – en yhtään tiedä, mitä dubbauksessa on haettu, Organin snobimainen, köykäinen puhetapa kun tekee hahmosta täysin erilaisen kuin Nakata Joujin ärtynyt, ronskimpi sävy. Sivuhahmoista onnistunein lienee Robbie Stevensin Oswald Whistler, joka tavoitti suorituksessaan samaa sävyä kuin Kayumi.

Pelimekaniikan kannalta pulmanratkonta on se, joka erottaa Layton-pelit muista, mutta sarjan omaperäiseen sävyyn kuuluu paljon muutakin. Hahmodesignit ovat raikkaasti erilaisia ja persoonallisen näköisiä, ja jopa naishahmoja, jotka usein piirretään geneerisen näteiksi, on joka lähtöön. Pelin maailmasta huokuva idyllisen brittiläinen tunnelma yhdistyy toinen toistaan uskomattomampiin juonenkäänteisiin ja selityksiin, jotka herättävät vain entistä enemmän kysymyksiä. On paras käyttää logiikkaa vain pulmissa ja niellä juonen japanilainen överiys sellaisenaan pelinautinnon maksimoimiseksi.

Väittäisin myös, että valeidentiteetit kuuluvat aitoon Layton-kokemukseen – onko tuote muka ehtaa Laytonia, jollei vähintäänkin yksi hahmo paljastu teeskentelijäksi? Monesti tärkeässä osassa on myös jokin arkeologinen löydös, onhan päähenkilömme arkeologian professori. Yhteen muottiin ei kuitenkaan jumiuduta, vaan löydösten esiintyvyys ja keskeisyys vaihtelee. Niitä tärkeämpänä elementtinä pitäisin kuolevaisuuden teemaa, joka on läsnä jokaisessa tähän mennessä kokemassani Layton-tarinassa. Kuoleman kohtaavat hyväksyvät osansa, kun taas heidän läheisensä vastustavat sitä ja yrittävät välttää menetyksen. Kaikki todellinen kuitenkin katoaa lopulta, ja pysyvyys on pelkkä eloton illuusio, varjo todellisuudesta.

Japanissa jo ilmestyneen viidennen pelin myötä sarja siirtyi Nintendon uudelle käsikonsolille 3DS:lle. Pulmia ratkovan professorin suosio ei näytä hiipuvan, ja niin on hyvä, sillä hänellä on vielä paljon annettavaa. Elokuvia on tekeillä lisää, manga- ja kirjatarinoita on olemassa, ja pelijulkaisuista odotetuimpia on tuleva crossover Professor Layton vs. Ace Attorney. Se on juuri sitä, miltä kuulostaa, eikä lopputulos voi olla kuin säkenöivän häikäisevän mahtava. En malta odottaa, että pääsen pelaamaan sitä, vaikka saatankin räjähtää innostuksesta pelkästä kosketuksesta.

Explore posts in the same categories: Pelit, Seiyuu, USA

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

5 kommenttia : “Professori Layton ja kiljuvat fanitytöt”


  1. […] hilaa alaspäin. Siksi onkin harvinaista, että tämänpäiväisessä luukussa ylistetään jo kertaalleen blogissa mainittua, japanilaisten Professor Layton -pelien brittiläisdubbauksessa kuultua Maria […]

  2. Uxarina Says:

    Heippa.

    Kivan syväluotaava teksti se täytyy tahän alkuun sanoa. En itse koskaan pystyisi kirjoittamaan noin pitkää kirjoitusta (käännä: olen patalaiska).

    Tutustuin itse Professor Layton sarjaan Youtubessa ja ihastuin välittömästi. Omistan parhaillaan Spectres fluten ja Eternal Divan. Odotan tietenkin innoissani Professor Layton vs. Ace Attorney sekä mask of miraclen tuloa kauppoihin se vain tuntuu kestävän ikuisuuden.

    Hyviä kesän odotuksia Teille.

    • Nita Says:

      Hei, muistinpa lopulta vastata tähänkin kommenttiin!

      Kyllähän sitä tekstiä syntyy, kun sydämen palo on tarpeeksi suuri😀 Specter’s Call oli ihastuttavan pulmallista jatkoa pelisarjalle, ja oli hienoa nähdä tuttujen hahmojen ensitapaamiset. Ace Attorney -crossoverin sekä viitospelin tuloa ei millään malttaisi odottaa! Tahtoisin vain lisää Laytonia…


  3. […] olemukseen ja käsittelee kuolevaisuuden teemaa, jota kosketettiin jo muutaman vuoden takaisessa blogijutussa. Jos kaikki Layton-pelit on jo pelattu, tule kuulemaan ajatuksia niiden […]


  4. […] Ace Attorney -pelissä (2012), jossa molempien pelisarjojen päähahmot seikkailevat yhdessä. Niin Laytonit kuin Ace Attorneyt käyttävät paljon RGP-piplitystä – jälkimmäisessä ääni on teknisemmän […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: