Toisin silmin: Cheburashka arere?

Muistatteko sympaattisen krokotiiliystävämme Genan seuralaisineen? Niin muistavat japanilaisetkin – neuvostoliittolaiset Gena-nukkeanimaatiot valloittivat nousevan auringon kansan sydämen, kuten kaiken söpön tiedetään tekevän. Erityisesti Genan pörröinen seuralainen, kaukomailta tullut outo otus Muksis (Tšeburaška) ihastutti. Suomalaisille Muksis on tuttu lähinnä Eduard Uspenskin kirjasta, mutta rakkaassa itänaapurissamme se on jo pitkään nauttinut sammumatonta suosiota. Japanissa ryhdyttiinkin luonnollisesti puuhaamaan animeadaptaatiota jo vuonna 2003. Lokakuussa 2009 Cheburashka arere? -sarja päätyi aamun ohjelmistoon asti. Mitä 26 noin kahden minuutin jaksoa saa sanottua klassikkohahmoista?

Alkuperäisissä lyhäreissä ensimmäisenä silmille hyppäsi eläväinen nukkeanimaatio. Animesarjassa taas huomio kiintyi heti visuaalisen suunnittelun samankaltaisuuteen. Siis hahmoilla on samat designit? Ei, vaan kaikki näyttää täsmälleen samalta kuin lyhytfilmeissä. Ei sillä, etteikö lyhäridesigneja olisi ryöstöviljelty Muksis-aiheisissa kuvituksissa jo vuosia, mutta on tämä silti aika härskiä.

Ensimmäisessä jaksossa nähdään luonnollisesti, kuinka Muksis saapuu kaukomailta appelsiinilaatikossa. Laatikko ei kuitenkaan päädy vihannesmyyjälle, vaan suoraan Genalle, ja Muksiksesta tulee heti krokotiilin kämppis. Sitten unohdetaan kaikki, mitä hahmot kirjassa puuhailivat. Gena ja Muksis viettävät suurimman osan ajastaan syöden, makoillen kedolla ja filosofoiden. Joskus nähdään työtovereita eläintarhasta, ja pyöriihän se akka Isokomerokin Lariska-rottineen maisemissa.

Muksiksen ääneksi animeen valittiin ihka-aito 12-vuotias tyttönen Oohashi Nozomi, joka tunnetaan esimerkiksi Ponyo rantakalliolla -elokuvan tunnussävelmän laulajana. Oohashi onkin roolissa luonnollisen aito. Sarjan nimessäkin esiintyvät arere-hämmästelyt ja lapsenomaiset hihitykset saavat hymyämään. Vaan voiko mikään maailmassa peitota Klara Rumjanovan söpöyttä? Veikkaisin, että jopa alkuperäislyhäreissä Muksiksen dubanneella Ootani ”Pikachu” Ikuella oli vaikeuksia vastata haasteeseen. Siinä missä Rumjanovan jokaista repliikkiä värittää läpikotaisin arkuus, Oohashin Muksis on välitön, utelias lapsukainen.

Gena herkistelee sadun onnelliselle lopulle.

Krokotiili Genan ääni taas on Tsuchida Hiroshi, Sisaruksille tuttu Soul Calibur 3 -pelin Zasalamelina. Tsuchida on roolissa kaikin puolin kiva setä, mutta hänen äänensä on turhan muumipappamaisen siloiteltu. Häntä kuunnellessa tuntuu siltä, että Genasta on hiottu pois viimeisimmätkin särmät, niin että jäljellä on enää krokotiilin muotoinen möykky isällistä, maailmaa ihmettelevää lempeyttä. Minne hävisi se Gena, joka sanoi Isokomerolle suoraan, mitä ajattelee keppostelusta, ja puijasi byrokratialta tarvikkeet talon rakentamiseen? Toki kehitys oli havaittavissa jo alkuperäislyhäreissä, mutta moinen lällyily kyrsii silti. Siitä yhdestä vaaditusta sävystä Tsuchida selviää hyvin, ja koomiset kohdat ovat hauskoja, mutta Vasili Livanovin kärisevää krokoa jää kaipaamaan.

Isokomero ennustajaeukkona.

Isokomeron roolissa kuullaan perinteisesti miestä, nykyään kovassa kurssissa olevaa Choota alias Nagashima Yuuichia. Choo kallistuu selvästi enemmän Irina Mazingin räähkäakkaan kuin Vladimir Rautbartin vekkuliin tätöseen. Anime-Isokomeron ääni on heiveröisen kuuloinen, tärisevä vanhusääni, josta syntyy muikea kontrasti siihen atleettiseen akkaan, joka Isokomero on lyhäreissä. Sitä kuunnellessa ei voi kuin päivitellä. Ulinassa on sopivan ylimielinen sävy, ja kun Isokomero korottaa ääntään, rääkynä on ratkiriemukasta! Kiljuntaa vaan ei kuule kovin usein, sillä Isokomerolla on suorastaan hävettävän pieni rooli sarjassa. Hän esiintyy vain kourallisessa jaksoja, eikä häntä nähdä lainkaan painaltamassa viehkeästi hame korvissa. Isokomeroa pidetään kuitenkin Gena-tarinoiden kolmantena päähahmona, joten alikäyttö on suorastaan mystistä. Genan ja Muksiksen söpöily olisi kipeästi kaivannut terävöittävää vastavoimaa, mutta konfliktia Isokomeron ja ystävysten välille ei kehitellä – emmehän me sentään tämmöiseen kivaan, hattarankepeään aamupiirrettyyn sellaista kaipaa, ehei.

Hirveästi muita seiyuuita ei sarjassa kuullakaan. Galja-tyttöä esittää Yahagi Sayuri, Tšandr-leijonaa (Лев Чандр) Matsumoto Hiroshi ja Anjuta-kirahvia Mizuochi Yukiko. Bonuksena Lariskan roolissa piipittää Jenya alias Jevgenija Davidjuk, Japanissa vaikuttava venäläislaulaja. Näistä Matsumoto saa melankolisena leijonana eniten pureksittavaa, mutta kehenkään sivuhahmoista ei loppujen lopuksi juuri syvennytä.

Tunnettujen hahmojen käyttämisessä on se etu, että katsojat ryhtyvät helpommin seuraamaan jotain, josta heillä on jo ennalta käsitys. Harmi vain, että sitä tuppaa myös olettamaan, että hahmoilla on sitten jotain tekemistä sen tarinan kanssa, josta ne ovat peräisin. Uspenskin kirja on viehättävä tarina ystävystymisestä, mutta siinä on tiettyä terää ja venäläistä temperamenttia. Animessa nämä ovat hävinneet, ja hahmoista on täydellä voimalla hyödynnetty vain söpö puoli. Lyhärien, saatika sitten kirjan, juonesta ei ole tietoakaan. Ystävien taloa ei rakenneta, söötit eläinhahmot on muuten vain ympätty mukaan. Jekuille omistautunut pahanilkisyyden perikuva Isokomero pöllii omenan ja pari donitsia. Upeilla lauluilla ihastuttaneista filmeistä adaptoidussa sarjassa on ehkä yksi taustamusiikkipätkä.

Toki täytyy muistaa, että Cheburashka arere? on aamupiirretty, jonka jaksot kestävät noin kaksi minuuttia. Se ei juuri muuta voi ollakaan kuin virkistävä välipala muun aamuohjelman lomassa. Tärkeintä siis olisi, että jakso kertoo lyhyessä ajassaan jotain viihdyttävää ja mukaansatempaavaa. Siinäkin anime onnistuu epätasaisesti. Moni jakso on täynnä lapsenomaisen yksinkertaista jutustelua syvällisistä, monimutkaisista asioista. Sen on tarkoitus olla hellyttävää, mutta turhan usein se jää latteaksi.

Nyt jeesus oikeesti tehkää jotain!

Parhaiten tästä pääsevät yli ne jaksot, joissa keskusteluun liittyy komiikkaa – eräässä jaksossa Genan pohdinnat onnen olemuksesta kulkeutuvat sivuraiteille, kun Muksis bongailee jäätelön ja donitsien muotoisia pilviä. Aidosti sydäntälämmittävä on jakso 22, jossa Gena ja Muksis keksivät itse tarinalle lopun, kun radio hajoaa kesken satutunnin. Jaksot, joissa keskitytään hahmojen kommelluksiin, ovat vähissä mutta hauskoja. Hyviä puolia ovat myös luttana animaatio, joka yksinkertaisuudessaan luo kontrastia nukkeanimaatioon, ja mukaan ympätty venäläinen kirjoitus.

Loppujen lopuksi Cheburashka arere? on kevyt pöhäys söpöyttä, josta hyvällä tahdolla sentään jää käteen hyvä mieli. Olisin mielelläni nähnyt kunnon animeadaptaation krokotiilin ja kumppaneiden seikkailuista fiilistelyn sijasta. Painavampaa kamaa on oletettavasti luvassa, sillä uusi stop motion -leffa on tehty 2010 sekä japanin- että venäjänkielisenä. Tai näin nettisivun mukaan. Internet ei tunnu muuten tietävän mitään uudesta elokuvasta.

"Mikä on suuri ja sininen silmiesi edessä?"

Explore posts in the same categories: Seiyuu, Toisin silmin, TV-sarjat

Avainsanat: Cheburashka arere?, Choo, Eduard Uspenski, Irina Mazing, Jenya, Klara Rumjanova, Krokotiili Gena, Matsumoto Hiroshi, Mizuochi Yukiko, Oohashi Nozomi, Ootani Ikue, Ponyo rantakalliolla, Soul Calibur 3, Tsuchida Hiroshi, Vasili Livanov, Vladimir Rautbart, Yahagi Sayuri

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.