Sound Only: Papukaija G. Pula-aho

TV on erottamaton osa arkielämää, jonka parissa tulee vietettyä useita tunteja päivässä. Vielä puoli vuosisataa sitten televisio vasta aloitteli toimintaansa Suomessa, ja töllön sijaan joka kodissa raikasi radio. 50-60-lukujen vaihteessa radioviihteen uudisti rankalla kädellä koomikkolegenda Pertti ”Spede” Pasanen Ruljanssiriihi– ja Hupiklubi-ohjelmillaan. Ohjelmista on jäänyt elämään hahmo, joka kilpailee Uuno Turhapuron kanssa Speden tunnetuimman luomuksen tittelistä – rääväsuinen papukaija G. Pula-aho.

Spede pääsi 1959 tekemään viihdettä radioon, kun kuulijoiden rakastama Niilo Tarvajärvi siirtyi televisioon. Juonnettuaan ensin Tarvan Aamutuimaan-ohjelmaa hän sai seuraavana vuonna lauantai-iltaan oman tunnin mittaisen viihdeohjelmansa. Spede halusi siihen vakituisen hahmon, jonka kanssa saattoi sanailla, ja haki inspiraatiota visailujuontaja Tauno ”Uke” Rautiaisen terävästä, Stadin slangilla väritetystä puhetyylistä. Syntyi papukaija G. Pula-aho, jota kuultiin radiossa ensi kertaa joulukuussa 1960. Heti alusta lähtien papukaija antoi kyytiä sekä yleisön odotuksille sopivaisuudesta ja lintujen käytöksestä että aisaparilleen Spedelle:

– Mutta ihmetellä täytyy, että sinä puhut noin hyvin.
– No älä ny siitä oo kateellinen. Puhuthan sä ittekin kohtalaisesti. Tietysti tota sun tyyliäs vois vähän hioo, mut mä annan puhetekniikan tunteja vaan keskiviikkosin kello kahreksasta yhreksään, niin että älä ny rupee ruinaamaan, usko ny!

Pula-aho ponkaisi lähes sillä sekunnilla yleisön suosioon. Speden teksti onkin kreisihuumorin aatelia. Erilaiset sanaleikit valpastuttavat ja riemastuttavat kuulijaa. Papukaijan edesottamukset ovat absurdeja ja sen tapaamat henkilöt toinen toistaan hullumpia. Slangi vääntyy Pula-ahon suussa pistämättömän naseviksi tokaisuiksi, joiden sanavalinnat ovat eläviä ja kuvaavia:

No mä en halua olla toinen lintu. Ajatteles esmerkiks jos mä olisin pulu. Mä käppäilisin skartsalla hynttyyt kylmästä pöyhöllään ja sit tulis kimuli ja sanos et tipu, tipu ja paiskais leivänkannikan katuun ja sopottas et syöpäs ny, ku täti tarjoo. Ja sit se jäis siihen viereen kyttään tarjoilurosentteja.

G. Pula-aho on kovapintainen Härmän jätkä, joka vittuilisi suohon Pasilan Kyösti Pöystinkin. Osansa sanavalmiudesta saavat niin pulut, salakuljettajat, vänrikit, maatalon isännät kuin ihka oikeat kuninkaatkin. Myös naisrintamalla Pula-aholla riittää menestystä, ja lyylejä sillä on ollut kanasta strutsiin. Tiukkaluontoinen lintu ei ole tehnyt vielä kenenkään kanssa sinunkauppoja – eikä ihme, linnunpoikasen sukupuolen määrittely kun on niin vaikeaa, että Pula-ahon etunimi sattuu olemaan Gunhild. Kun riidoista ei selviä nyrkeillä, papukaija puhuu itsensä sutjakasti ulos pinteestä kuin pinteestä. Myös iänikuiselle kyselijälle Spedelle Pula-aho jakelee runsaasti luovia uhkauksia, kun tämä silloin tällöin päästää suustaan sammakon:

No mä vaan funtsaan et tartteeks susta ottaa uus passikuva, jos toi nenä rupee ujona vetäytyyn pikkuhiljaa niskan puolelle. Vai onks sulla entinen passikuva mukana, niin mä tsiikaan, saaks siitä näkösen rutistelemalla.

Omaa nauruhermoani kutittavat luonnollisesti myös ne muutamat hassunhauskat nimet: Pula-ahon tupajumikaverit tunnetaan nimillä Lösse ja Jypytin, ja papukaijan Hollywoodiin myymät elokuvakäsikirjoitukset vasta huikeita ovat: Pula-aho – avaruuden kauhu, Pula-aho – planeettojen hiipivä myrkky sekä Pula-aho junior – hiipivän myrkyn poika.

– Oletteko paljon harjoitellut?
– No emmä niinkään lentämistä, mut laskun suoritusta kylläkin.
– Jahah, täällä näin vai?
– Ei, ravintolassa. Mut ravintolalaskun suorittaminen ottaa enemmän kroppaan, se rupee katop monasti kylkiä pakottaan.
– No kuinka niin?
– No kato ku saa raapia kuvetta yhtä mittaa. Etenki sillon ku innostuu vähän jodlaamaan, junou. Meinaan siinä joutuu laulaja itte suorittaan esiintymispalkkion.

G. Pula-aho -sketsit olivat kuitenkin käytännössä yhden miehen show. Viihdenikkarin itsensä tehtävä sketseissä oli lähinnä johdatella turinointia kysymyksillään ja saada lokaa niskaansa, minkä hän toki hoiti ansiokkaasti. Varsinainen sanailu kuului Pula-ahon näyttelijälle Leo Jokelalle, joka tuli samoihin aikoihin tunnetuksi Kokkina Komisario Palmu -elokuvista. Mainiosta koomikosta tuli sittemmin Speden vakionäyttelijöitä tämän elokuvissa, ja vielä tänäkin päivänä Leo Jokela Boozing Society jakaa hänen kunniakseen G. Pula-aho -patsaita ansioituneille viihteentekijöille.

Sketsit luettiin yhteen mikrofoniin yleisön edessä, mikä ujostutti Jokelaa hieman. Ensimmäisten sketsien aikana eturivissä istuikin työtovereita valmiina auttamaan hänet vauhtiin naurullaan. Hänen roolisuorituksensa hioi tekstin huippuunsa ja terävöitti ilmaisun piikin pistävimmilleen. Jokela sai Pula-ahon äänen aikaan lukemalla repliikkinsä hampaat yhteen purtuina, ja Stadin slangi putoilee purukaluston välistä hervottoman iskevästi. Jokela kertoo luontevasti Pula-ahon arkielämän sattumuksista, ja välillä saattaa kuulla hänenkin repeävän tekstille. Äänensävyt kepeästä ronskin kautta alentuvaan uppoavat saumattomasti kursailemattomaan tarinointiin. Suorastaan huikeimmillaan Jokela on papukaijan parhaimmistoon kuuluvassa Käkenä-sketsissä. Siinä Pula-aho päättää ryhtyä käkikellon käeksi, mutta joutuu vaikeuksiin: kellon sisältä ei näekään, milloin pitää kukkua, ja äkkipikainen isäntä uhkaa panna haulikolla, jos luukkua raottelee ajan tarkistamiseksi tuon tuostakin.

– No mitä te sitten teitte?
Säpä sen sanoit. Mä heittäydyin aluks kylelleni vähän funtsaan ja tempasin hermosavut. Aluks mä kysyin itteltäni et mitä mä nyt teen, ja vastaus oli kielteinen. Jos mä, kohta a, raotan luukkua, niin se dorka lataa molemmat putket mun keuhkoihini. Sillä, kohta b, muuta kautta ei pääse ulos. Koska, kohta c, käkikellossa ei oo keittiönovee. Ja jos mä taas en, kohta d, pian kuku, niin kohta e, se suuttuu, ja kohta ef, hajottaa kirveellä koko klokun.
– Ohohhoh. Eihän siinä ollut mitään pelastusta.
Sä löyrät aina niin helposti asian ytimen. Mulla oli onneks vielä lestin pohjalla tippa käen alkuainetta. Siitä mä tulin sentäs sen verran rohkeeks, et mä ajattelin että sirkkelöidään tota jäkälää vähän katsantoelimistöön, ja niin mä potkasin luukun auki ja karjaisin että kansalaiset, medborgare!

Sisarukset tutustuivat Pula-ahoon natiaisina automatkojen rattona kuunneltujen C-kasettien muodossa. Sketsien nerokkuus iski heti, vaikka osa vitseistä jäi pieneltä lapselta ymmärtämättä. Etenkin ironian sketseissä Puhelinpäivystäjänä ja G. Pula-aho Pariisissa on tajunnut kunnolla vasta aikuisiällä. Edellisessä Pula-aho vaatii soittajaa käyttämään sanaa ”mikä” tiedustellessaan, kuka on langan päässä:

Ai sä vielä utelet et mikä täällä on puhelimessa. No ny sul on kaks vaihtoehtoo. Joko täällä puhuu satan kramman möhkäle epäorkaanista alkuainetta tai sitte eläin. Kumpaa sä veikkaat? Ai. Ai sä kallistut eläimeen.

Jälkimmäisessä taas papukaija ampuu täyslaidallisen sarkasmia, kun Spede kysyy, miten se viettää aikaansa Pariisissa:

Mitäkö mä duunaan Pariisissa. Hö. Sä oot sentäs kysymysten mestari. No joo. Mä leikkelen siellä iltasin paperinukkeja. Sitte mä panen pikku teddykarhun nukkuu ennen ku alan nyplätä pitsiä. Sitte ku rupee ramaseen niin mä dokaan lasillisen hetelmämehua ja käyn levolle. Emmä sitte muuta keksikään.

Luonnollisesti mieleen ovat painuneet erityisesti nämä kasetilta kuullut sketsit, muun muassa Pula-ahon seikkailu käkikellon käkenä, kosiomatka kanalaan, aika armeijan palveluksessa ja käynti kosmetologilla:

Mä täytin kato kaks vuotta ja kuntit sano, et ne kustantaa mulle lahjaks kauneuskäsittelyn, et herkii pikkulapset pelkäämästä. Mä sanoin et mun mieli voi olla heikko, mut ruumis on vahva, ja jos sattuu oleen asiaa niin käykääpä kiinni, jätkät. Ja ne kävi kiinni. Kahreksantoista jäi… mut loput sataviistoist sai pitävän otteen ja ne kanto mut kauneussalonkiin, sitovat mun jakkaraan ja sanovat et tähän fogeliin pitäs saara kymppitonnilla estetiikkaa.

Kolmesta Pula-aho-sketsistä ei ole säilynyt äänitaltiointia, mutta ne on julkaistu kirjassa Papukaija G. Pula-ahon seikkailut. Loput voi kuulla koko remasteroidussa komeudessaan Pure nenääs! – Kaikki sketsit ja seikkailut 1960-1964 -levyltä. Muutaman sketsin esitysajankohta on tosin poimittu uusinnasta, niin että pari niistä on väärässä järjestyksessä. Pari maistiaista papukaijan toilailuista saa myös Ylen Elävästä arkistosta, niin ettei ole mitään tekosyytä jättää Pula-ahon seikkailuja väliin.

Sketsit ovat viitisenkymmentä vuotta myöhemminkin ratkihauskoja. Kuten Jukka Virtanen totesi Pure nenääs! -levylle kirjoittamissaan muisteluissa: ”Papukaijat ovat pitkäikäisiä lintuja. Leo Jokelan tulkitsema papukaija ei kuole koskaan.”

Explore posts in the same categories: Sound Only, Suomi

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: