Yhtäkkiä avaruusolioita ullakollani

Meillä ei koskaan tullut katsottua nuorille suunnattua Aliens in the Attic -elokuvaa, kun se ilmestyi pari vuotta sitten, mutta pääsiäislomalla tuli täytettyä tämäkin aukko sivistyksessä (jotain hyötyäkin niistä kalliista satelliittikanavista joskus on). Leffa ei loppujen lopuksi ollut ollenkaan hassumpi, itse asiassa yllättävän viihdyttävä. Vaikka tarina maailmaa valloittamaan tulevista avaruusolioista ja heidät pysäyttävistä lapsista ei olekaan omaperäisin mahdollinen, löytyy elokuvasta runsaasti hyviä puolia kompensoimaan juonen mukanaan tuomia heikkouksia. Mitä nämä vahvuudet varsin kliseisessä ja puhki kulutetussa tarinassa sitten olivat?

J. K. Simmonsista voisi aloittaa.

Aliens in the Attic on vielä verraten uusi filmatisointi tyypillisestä toimintaseikkailusta, jossa ilkeät pahisalienit saapuvat valloittamaan Maapalloa ja ihmiskunnan pelastaminen lepää pienen lapsijoukon harteilla, koska avaruusolioiden aivopesuteknologia ei tehoa alaikäisiin. Pääjoukon muodostavat teini-ikäinen (nörtti)päähenkilö Tom, hänen ylisuloinen Hannah-pikkusiskonsa sekä näiden serkut, rämäpäinen Jake ja pelifriikkikaksoset Art ja Lee. Tarinan loppupuolella mukaan liittyy myös Tomin ja Hannah’n isosisko Bethany, joka on suurimman osan aikaa tarinasta lähinnä kuvottavan poikaystävänsä Rickyn lumoissa. Nuoret saapuvat lomanviettoon yhteiselle vuokramökille, jonka kellarin alle on sattumoisin aikanaan haudattu avaruusolioiden salainen ase, jota aktivoimaan saapuu neljän alienin ryhmä. Pitkien ja uuvuttavien kamppailujen jälkeen nuoret onnistuvat peittoamaan alienit ja estämään maailmanvalloituksen, eikä se vuokramökkikään ehdi rytäkässä kovin pahasti tuhoutua.

Alienijoukosta sympaattisin on nuori insinööri Sparks, joka on ensimmäistä kertaa tekemisissä ihmisten kanssa ja suhtautuu heihin myönteisesti, vaikka pelkääkin heitä melkoisesti. Kokemattomuudestaan johtuen hän on joukon arvoasteikossa alimpana, ja suurimman osan aikaa muut joko haukkuvat häntä keltanokaksi tai uhkailevat hänet hiljaiseksi aina kun hän yrittää ehdottaa jotain. Tarinan aikana Sparks ystävystyy pääjoukon, etenkin nuorimmaisen Hannah’n, kanssa ja yrittää kaikin tavoin auttaa näitä estämään lajitoveriensa valloitusaikeet. Sparks on tavattoman kömpelö ja hermoileva, mutta näppärä nikkaroija ja lisäksi niin söötti, että jopa karskilta Jakelta pääsee pieni ”awww” alienin vilkuttaessa hänelle ujosti. Suloiselle Sparksille lainaa äänensä nuori näyttelijä Josh Peck, joka on pätenyt äänialalla ennenkin ja on roolissaan pääosin vakuuttava. Hän korostaa hahmon nuoruutta hiljaisella ja varsin korkealla äänensävyllä, mistä johtuen en oikein koskaan päässyt selvyyteen hahmon iästä. Peck antaa Sparksille niin hennon ja nasaalin äänen, että olin rehellisesti hämmästynyt, kun elokuvan lopussa hänellä paljastui olevan oma perhe. Syyttäkää noita valtavia kauriinsilmiä.

Skip on maapalloa valloittamaan saapuneen alienijoukon itseoikeutettu johtaja, jonka mielestä hyökkäys on ilmiselvästi paras puolustus ja paras kommunikointikeino on aivopeseminen. Karskin ja pönäkän avaruusolion hartioita ei omatunto turhaan paina: hän viis veisaa, jos tavoitteen saavuttamiseksi on nirhattava ihminen tai pari, ja Sparksinkin kadotessa hän on lähdössä pelastamaan tätä vain siitä syystä, että tätä tarvitaan suunnitelman toteuttamiseksi.  Toiminnan hetkellä hän hyökkää suin päin vihollista kohti eikä epäile käyttää häikäilemättömimpiäkään keinoja saavuttaakseen haluamansa. Vaikka porukan sotilaallinen Tazer on selvästi johtajaa kookkaampi, ei tämän tarvitse muistuttaa erikseen, kuka määrää kaapin paikan.

Alienipomon nahoissa häärii ihana J. K. Simmons, jonka olen halunnut nähdä ääniroolissa jo ties kuinka pitkään. Alienin osasta huolimatta Simmons ei tyydy vain örisemään ja päästelemään outoja ääniä (niitäkin hän tosin pääsee esittelemään loppurähinässä), vaan hänen roolisuorituksensa on hienon monitahoinen – kokemus ääniroolien tekemisestä näkyy siinä, miten taitavasti Simmons muuntelee äänensävyään elokuvan eri tilanteissa. Keskustellessaan joukkonsa kanssa Skip ei puhu mitenkään erityisen matalalta, mutta hänen suuttuessaan hänen isosta suustaan pääsee suorastaan karmiva murina. Itseeni kolahti etenkin kohtaus, missä Skip tuskailee menettävänsä virkansa, jos maailmanvalloituskeikka epäonnistuu. Kun hän lausuu huolensa ääneen, Simmonsin äänensävystä kuuluu aito hätä ja myös katsoja tajuaa, että on tosi kyseessä. Aika hyvin, kun vain kolmella vuorosanalla saa tuotua esiin palasen inhimillisyyttä rumaan, psykopaattiseen avaruusolioon.

Alienijoukon kruunaavat Tazer sekä naispuolinen Razor, kovaksikeitetyt sotilaskonkarit, mutta siihen heidän yhtäläisyytensä loppuvatkin. Suuri ja hampaisiin asti aseistettu Tazer luottaa järeiden tuliaseiden voimaan, kun taas katala ja vähintään yhtä verenhimoinen Razor käyttää taistelussa pitkiä kynsiään. Kaksikko käy sukupuolten välistä sotaa keskenään (sitä korostetaan hauskasti, kun he sattuvat näkemään pätkän Zorro-elokuvasta ja kehuskelevat vuoron perään oman sukupuolensa mahdilla) ja syyttelee toisiaan niin nykyisen kuin aikaisempienkin operaatioiden virheistä, mutta toiminnan hetkellä yhteistyö toimii kuin tauti. Luonnollisesti elokuva vihjailee pitkin tarinaa heidän välillään olevan jotain suurempaa kuin eriävät mielipiteet, ja loppukohtauksessa Razor ryntääkin pelastamaan tajutonta Tazeria ihmisiltä huutaen ”Hän voi olla ruma, mutta hän on minun!” Suloista kyllä, mutta oliko kohtauksesta pakko tehdä perinteisen kissatappelun mallinen?

Jämerän Tazerin repliikit jyrisee Thomas Haden Church, iso kaveri, joka on onneksi päässyt hyödyntämään ääntään viime vuosina animaatioissa. Haden Churchin mahtava, kumea ääni sopii Tazerin kaltaiselle karskille ja hieman tunneköyhälle sotilaalle kuin nyrkki naamaan, mutta hän ottaa ihanasti roolista kaiken irti. Myöskään hän ei tyydy pelkkään örinään ja murahteluun, vaan tekee hahmosta itse asiassa hauskan tuomalla tähän monia eri sävyjä. Kovasta luonteesta huolimatta Tazerin äänestä kuuluu hermostuneisuus hänen riidellessään Razorin kanssa, ja mököttäessään lihaksikas avaruusolio lähentelee jo sympaattisen luokkaa. Razorin ääni Kari Wahlgren on elokuvan porukasta ainut, jolla on näyttelijänkokemusta vain äänimaailmasta, mutta sitäkin enemmän. Wahlgrenin nasaali äänensävy on roolissa hienostuneen hillitty, mutta korostaa samalla taitavasti myös hahmon tappajaluonnetta.

Jake, Tom, Hannah, Art ja Lee, maailman pelastajat.

Kuten jo edellä totesin, Aliens in the Attic ei ole mikään maailman omalaatuisin elokuva. Itseäni ärsyttää amerikkalaisissa lasten toimintaelokuvissa etenkin se, miten aikuisten on niissä oltava aina täysiä taulapäitä, jotka eivät tajua mistään mitään, eikä tämäkään leffa tee poikkeusta. Elokuvalla on siitä huolimatta omat vahvuutensa, joita se hyödyntää vieläpä varsin tehokkaasti. Ensinnäkin nykyteknologia on vahvasti mukana tarinassa, ja monta kertaa juuri Artin ja Leen pelitaidot pelastavat tilanteen. Myös lankapuhelimen avoin hämmästely kirvoittaa naurut jokaisesta katsojasta, joka on syntynyt ennen kännykkäaikaa.

Elokuva rikkoo muitakin jenkkiteinileffojen kliseitä. On virkistävää, kun pääjoukosta yksikään jäsen ei ole se tavanomainen koulukiusaaja, vaan kaikki lapset ovat serkuksia ja pääosin hyvissä väleissä. Taisteleva mummo on jo niin puhki kulutettu läppä, että se sai minut vihaamaan Madagascar 2:sta vielä enemmän kuin sen muut umpisurkeat vitsit – vaan kun pieksemiskohtaus parodioi aasialaisia taisteluelokuvia musiikkia ja hidastettuja kamera-ajoja myöten, on vitsi jo rutosti viihdyttävämpi. Elokuvan avaruusoliot käyttävät aivopesua valloituskeinona, mutta sattuvat nappaamaan ensimmäiseksi päähenkilön isosiskon ällöttävän poikaystävän, ja tästäkös otetaan kaikki ilo irti. Aivopestynä idioottina puolet elokuvan ajasta juoksentelevan Rickyn näyttelijä Robert Hoffman tekeekin yhden elokuvan parhaista roolisuorituksista, vaikka hahmo onkin elokuvan lopussa suorastaan jo ylikorostetun ilkeä. Liikaa ei voi vaatia, ja saahan se Ricky ansionsa mukaan vielä ennen lopputekstejä.

Explore posts in the same categories: Elokuvat, USA

Avainsanat: , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: