Uusinta uutta: Kaksin karkuteillä

Walt Disney Picturesin uusin pitkä elokuva Kaksin karkuteillä (alkup. Tangled, mutta koska molemmat nimet ovat tyhmiä, kutsun leffaa itsepintaisesti Tähkäpääksi) jatkaa Prinsessan ja sammakon aloittamaa prinsessa- ja satugenren elvyttämistä. Vuosia kestäneen tuotannon aikana elokuvan nimi, käsikirjoitus ja visuaalinen tyyli vaihtelivat villisti perinteisestä sadusta Shrek-tyyliseen satiiriseen ilveilyyn, takaisin satuun ja lopulta siihen parodiseen slapstickiin, jota leffan trailereissa nähtiin. Epämääräinen otsikko yhdessä noiden luotaantyöntävien trailereiden kera tekee kuitenkin suurta vääryyttä elokuvalle, joka todellisuudessa on paljon Sammakkoa onnistuneempi palautus Disneyn renessanssin henkeen huolimatta siitä, että se on – gäsp! – tietokoneanimaatio!

Kauan sitten maahan pudonneesta auringonvalon pisarasta kasvaa kultainen taikakukka, jolla on kyky parantaa kaikki vaivat ja sairaudet. Kun läheiselle saarelle kohonneen valtakunnan lasta odottava kuningatar sairastuu vakavasti, hänelle uutetaan taikakukasta lääke, joka parantaa hänet. Hän synnyttää kultatukkaisen tyttölapsen, jonka kuitenkin yön pimeinä tunteina ryöstää vanhemmiltaan vanha Gothel-eukko, joka haluaa käyttää tytön hiuksiin siirtynyttä taikaa pitääkseen itsensä nuorena. Gothel kasvattaa Tähkäpääksi nimeämänsä lapsen omanaan pitäen tämän lukittuna torniin piilossa ulkomaailmalta. Joka vuosi kuningas ja kuningatar antavat lähettää kadonneen prinsessan syntymäpäivänä taivaalle armadallisen leijuvia lyhtyjä, joita Tähkäpää tornistaan kaihoisasti ihastelee.

Girl meets chameleon

Kahdeksannentoista syntymäpäivänsä aattona Tähkäpää uskaltautuu pyytämään Gothelilta päästä katsomaan lyhtyjä. Lupaa poistumiseen ei äitikullalta heru, mutta onnenkantamoinen tuo Tähkäpään torniin palatsin sotilaita pakenevan mestarivarkaan Flynn Riderin. Itseään paistinpannulla puolustava Tähkäpää tekee roiston kanssa sopimuksen; hän palauttaa Flynnille piilottamansa ryöstösaaliin, jos mies vie hänet katsomaan leijuvia valoja. Kauppa syntyy ja kaksikko suuntaa kohti kuningaskuntaa kintereillään Gothel, kuninkaan sotilaat, karski Maximus-hevonen, Flynnin pettämät rikostoverit sekä 21 metrin edestä kullankeltaisia taikahiuksia.

Karkumatka ei suju takapakitta

Trailereiden ja mainoskuvien perusteella Tähkäpää vaikutti kertovan enemmän Flynnistä kuin torniin lukitusta prinsessasta, minkä vuoksi elokuvan nimikin vaihtui loppusuoralla Rapunzelista Tanglediksi. Trendikäs mainonta osoittautui kuitenkin huijaukseksi, sillä elokuvan näkökulma on ensisijaisesti Tähkäpään, eikä mainoksissa nähdyistä itsestään liikkuvista lonkerohiuksista ole tietoakaan. Flynnin hahmoonkin kuitenkin paneudutaan, ja Operaatio Kolmiulotteinen prinssi toimii Tähkäpäässä paljon paremmin kuin edeltäjässään Prinsessassa ja sammakossa, joka nyt oli muutenkin lievä pettymys. Tähkäpää on vilpitön satuelokuva, joka kääntää alkuperäistekstistä ottamansa vapaudet edukseen. On ihailtavaa, kuinka tuotantopainajaisesta syntyi näinkin koherentti ja toimiva käsikirjoitus.

"Paistinpannu, salainen ase"

Tähkäpää on mahdottoman söötti, pirtsakka ja puhdassydäminen prinsessa. Hän jää tahdonvoimassa Gothelille auttamattomasti kakkoseksi mutta rakastaa ja kunnioittaa tätä, koska luulee tämän tahtovan vain suojella häntä. Samalla hän haluaisi osoittaa kelpoisuutensa, ja kalvava uteliaisuus voittaa loppupeleissä tottelevaisuuden. Matkan aikana Tähkäpää tietenkin tajuaa vahvuutensa ja saa kerättyä itseluottamusta nousta vastustamaan tyrannisoivaa äitiään. Hän on terävä tyttö, mutta myös kovin naiivi, mikä varmasti olisi kostautunut hänelle, mikäli torniin kapuaja olisi ollut Flynniä vähempi mies.

On hankalaa sanoa, kuinka realistista Tähkäpään reagointi ulkomaailmaan on. Hän ei tajua Flynnin herutusyrityksiä, mutta on muuten melko sivistynyt omistaakseen vain kolme kirjaa, kammoaa muita ihmisiä vain hiukan aluksi, on kestävä juoksija ja osaa jopa sukeltaa. Painostavien vanhempien kasvattamat katsojat ovat kuulemma kuitenkin kehuneet Tähkäpään syyllisyydensekaista riemua hyvin toteutetuksi hänen poistuessaan tornista.

Söpsyä Tähkäpäätä esittää suomenkielisessä versiossa Maria Ylipää, joka tällä hetkellä nauttii tähteydestä Helsingin kaupunginteatterin Wicked-musikaalin pääosassa (on kuulemma hyvä, menkää katsomaan). Ylipää on ensimmäisessä ääniroolissaan ihastuttavan nuorekas ja saa erityistä krediittiä luontevuudestaan ja vivahteikkuudestaan. Hän saa todella mielenliikkeet kuulumaan äänensävystään ja uskaltaa käyttää reippaasti koko alaansa. Alkuperäisversion Mandy Moore on hänkin söpö, mutta välillä vähän pingottunut ja teennäinen. Ylipää on häntä rennompi ja vakuuttavampi, ja etenkin Tähkäpään mielentilamontaasissa selvästi uskottavampi.

"Ne ei osaa piirtää mun nenääni!"

Ulkomuodoltaan pelkkää fanipalvelua oleva Flynn ei ole koskaan ilkeä tai pahantahtoinen, vain häikälemättömän itsevarma omaneduntavoittelija. Köyhän lapsuuden eläneenä hänellä on hyvin simppeli tavoite; saada paljon rahaa. Pohjimmiltaan hän on hyvä poika, joka alkukankeuksien jälkeen pystyy sympatisoimaan yksinäisen Tähkäpään kanssa ja puolestaan jakamaan vähän omaa sisintään. Tähkäpään avoimuus on hänelle ainutlaatuista ja saa hänet kaipaamaan elämältään muutakin kuin mammonaa, mikä taas auttaa häntä näkemään itsensä uudessa valossa. Flynn lienee Disneyn tähänastisista miespuolisista rakastujista onnistunein, ja myös harvinaisen realistinen esimerkki yliluonnolliseen reagoivasta taviksesta. Mainitsinko, että hän on nätti?

Olin vähän huolissani, kun kuulin Lauri Tähkän olevan suomalainen Flynn Rider (tajuutteko vitsin?!?!??!1!!2). En oikeastaan epäillyt, etteikö suomiversion ohjaaja Markus Bäckman saisi miehestä ruoskittua tyydyttävää suoritusta, vaan että tyydyttävä ei olisi riittävä vastus teatteritaustaiselle Ylipäälle. Kokonaisuutena olin positiivisesti yllättynyt Tähkän suorituksesta, mutta hänen näyttelemisensä on vähän epätasaista; toisinaan koomiset repliikit osuvat nappiin mutta dramaattisuus jättää toivomisen varaa, toisinaan taas juuri herkistely onnistuu vitsien mennessä vähän ohi. Itse äänen soundia vaivaa lievä ohuus eikä pieni lisäliioittelu olisi ollut pahasta, mutta miehen artikulaatio on selkeää ja suoritus tuntuu paranevan loppua kohti. Yleisilmeeltään suoritus on ihan hyvä. Erityisen hyvin Tähkä mielestäni onnistuu kertojaosuuksissa, joissa hän on juuri sopivalla taajuudella neutraalin ja epäluotettavan kertojan välimaastossa. Ikävästi taas siinä kaikkein haastavimmassa kohtauksessa Tähkä on päästetty aidan matalasta kohdasta, ja leffan ydinrepliikki jää hänen heikoimmakseen.

Flynnin alkuperäisääni Zachary Levi on Tähkää miehekkäämpi ja jämerämpi ja kuulostaa harjaantuneemmalta, vaikka syyllistyy ajoittain itsekin yksisävyisyyteen. Hassusti Tähkä onnistuu pätemään juuri niissä kohdissa, joissa Levin tulkinta jää alakanttiin, mutta ei yllä aivan yhtä kovaan suoritukseen Levin tähtihetkinä. Äänensä puolesta Levi on, vaikkakin vahvempi, Tähkää unohdettavampi, mutta korjaa potin laadultaan tasaisemmalla näyttelyllä. Hänessä ei ole moitteen sijaa siinä dramaattisessa kohdassa, jossa Tähkä kävelee alta riman. Toisaalta kertojana Levi kuulostaa vähemmän tunteelliselta kuin Tähkä, eikä vaikuta kertovan yhtä henkilökohtaista ja tärkeää tarinaa.

That's one mom I'd like to... like

Hillittömän kuuma Gothel-äiti on kuin Lady Tremainen ja tuomari Frollon yhdistelmä; sanan säilällä pistävä henkinen pahoinpitelijä, tekopyhyyteen verhoutuva pelsepuupi, joka naamioi turhamaisuutensa hyväntahtoisuudeksi ja hallitsee sataprosenttisesti viatonta suojattiaan. Gothel on selvästi Tremainea ja Frolloa parempi näyttelijä, ja minua vähän harmittaa, ettei häneltä lopultakaan liiennyt aitoa kiintymystä Tähkäpäätä kohtaan, vaikka oli tämän kasvattanut omana tyttärenään vauvasta asti. Todellinen äidinrakkaus olisi tehnyt hänen ja Tähkäpään suhteesta vieläkin kompleksimman, mutta kenties siinä olisi ollut liikaa haastetta jo valmiiksi leikkaa-liimaa-käsitellylle käsikirjoitukselle.

Alkuperäisversion Donna Murphy ja suomidubin Sari Ann Moilanen (se suomalainen otokoyaku) ovat Gothelina hyvin samanlaisia ja roolissaan todella vahvoja. Molemmat huokuvat auktoriteettia ja viettelystä sekä muuntuvat taitavasti Gothelin eri statuksiin. Murphy saa muutoksen vanhasta eukosta nuoreksi hottimamaksi korostettua paljon Moilasta selkeämmin, mutta Moilanen taas pesee Murphyn kohtauksissa, joissa rautarouva joutuu pois tolaltaan.

Siinä on hius poikineen

Tähkäpään ja Flynnin suhde ei ole vanhan Disneyn instant-romanssi (lisää vain vesi), vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat vain parin päivän aikaväliin. Ensin vain kadonnutta ryöstösaalistaan ajatteleva Flynn ei voi olla kiinnostumatta mystisestä Tähkäpäästä, jonka yliluonnollisesta hyväluontoisuudesta riittää jokaiselle dominoivaa äitiä, kieroa varasta ja murhanhimoista hevosta myöten. Matkanteossa ja vaaratilanteissa bondatessa tunteet syvenevät kuin vahingossa, kun kaksikko oppii tuntemaan toisensa. Mitä enemmän Flynn kiintyy Tähkäpäähän, sitä enemmän hän antaa oman herkän puolensa näkyä, johon taas ikänsä eristyksissä ollut Tähkäpää tuntee vetoa. Tyttö on haltioitunut mahdollisuudesta, että joku pitäisi vuorostaan hänestä, sillä äiti Gothel on tehokkaasti uskotellut hänen olevan ihanteisiin sopimaton. Roadtrip-romanssia käytti myös Prinsessa ja sammakko, mutta taas kerran konsepti toimii mielestäni paremmin Tähkäpäässä. Flynn ja Tähkäpää ovat keskivertoa uskottavampi pari ja Disneyn hellyttävimpiä kautta aikojen.

Pojat on poikia... hevoset myös

Tähkäpäässä on pari aktiivista eläinhahmoa, itsepäinen sotilasratsu Maximus ja Tähkäpään lemmikkikameleontti Pascal. Eläimet eivät puhu, vaikka ne selvästi ajattelevat ihmisten tavoin ja kommunikoivat suoraan heidän kanssaan. Hyvä niin! Eläinystävät eivät kahmi yhtään enempää ruutuaikaa kuin tarvitsevat, niiden roolit eivät tunnu pakotetuilta ja niiden sanaton komiikka toimii mainiosti. Molemmista riittää iloa läpi elokuvan, mutta kumpikaan ei käy hermoille. Myös muut comic relief -hahmot toimivat kiitettävästi (se miimikko<3), ja Flynnin päätä vadille vaativat Kelmilän veljekset saavat jopa tärkeän roolin juonenkulussa. Veljesparin dubbaava Tommi Korpela on rujo ja karski, suorastaan pelottava, ja sopii kovanaamoille kuin silmälappu. Hänen kylmäverisyytensä peittoaa koukkunokan mitalla Ron Perlmanin alkuperäissuorituksen.

Tää tahtoo oman lyhtysateen, ja oman Disney-sulhon

Tähkäpään musiikin ja laulut on säveltänyt tietenkin Alan Menken. Taustamusiikki on komeaa, vaikka yllättävän huomaamatonta, ja tuo vahvan panoksen elokuvan maailman luomiseen – tapahtumapaikkaa kun ei juuri selitellä, mutta selityksiä ei jää kaipaamaankaan. Pidin myös lauluista, mutta ne ovat vähän irrallisia elokuvan muusta musiikista ja tunnelmasta. Olisin toivonut vokaalimusiikkiin vähän samanlaista aikakauden soundia kuin taustamusiikissa; nyt ne erottuvat moderniudellaan hiukan negatiivisesti. Vähiten erottumiseen syyllistyvät mielestäni lähes pelkästään a capellana laulettava parannusloitsu sekä Gothelin laulu, joka pahislauluksi on epätavallisen lennokas numero. Reprise-versio synkistyy senkin edestä ja lieneekin leffan parhaita kohtauksia. Prinsessa ja sammakko (jokohan kohta lakkaisin vertaamasta koko ajan tähän) tykitti samalta kuulostavia lauluja liian tiuhaan, mutta Tähkäpäässä rytmi on parempi.

Laulujen esittäjät pärjäävät pääosin hienosti. Ylipään ilmava lauluääni kantaa kaikki kappaleet kevyesti ja kuulostaa luontevammalta ja klassisemmalta kuin Mooren, jonka kirkas mutta pinnallinen tyyli tuntuu entisestään korostavan laulujen uudenaikaisuutta. Ylipää saa lauluääneensä myös enemmän ilmeitä kuin Moore. Silmiä hivelevässä lyhtysateessa laulettavassa lemmenduetossa Tähkä kaipaisi ääneensä vähän lisätunnetta, kun huulisynkkaakaan ei kovin paljoa ole, ja hän tuntuu osin peittyvän Ylipään vahvan äänen alle. Levi on duetossa Tähkää vahvempi ja meinaa osaltaan jyrätä alleen Mooren. Voi kun saisin yhtä aikaa suomalaisen Tähkäpään ja jenkkiläisen Flynnin! Soundinsa puolesta molempien parivaljakoiden harmonia toimii. Sari Ann Moilasta ja Donna Murphya on turha vertaillakaan, sillä molemmat ottavat hahmonsa ja kappaleensa täysin omikseen. Naisten puhdasta tekniikkaa, veikeää revittelyä ja monipuolisuutta on nautinnollista kuunnella, ja vahvat laulajat vievät omissa numeroissaan koko show’n ja puolet seuraavaa.

Oh mama

Leffan dialogi on kääntynyt mukavasti suomeksi, vaikka pari kohtaa aukesi lopullisesti vasta jenkkiversiota katsoessa. Muutamat idiomit eivät ole ottaneet kääntyäkseen, mutta jotkut repliikit toimivat suomeksi jopa paremmin. Sekä puhe- että kirjakielen ilmaisuja käytetään, ja tasapainottelu toimii todella hyvin. Dialogi ei milloinkaan tunnu luonnottomalta. Laulujen käännökset painottavat välillä vähän eri asioita ja yksityiskohtia on luonnollisesti pudonnut pois, mutta teksti on eloisaa, leikkisää ja hauskaa. Positiivisesti mieleeni jäi Tähkäpään laulun ”when will my life begin” -säkeen kääntyminen muotoon ”mä oisin valmis jo seikkailuun”, koska jälkimmäinen kolahtaa itselleni jollain tapaa vilpittömämmältä ja myönteisemmältä.

Disney näyttää viimeinkin oppineen animoimaan tietokoneella yhtä nätisti kuin Pixar. Tähkäpää hemmottelee silmiä alusta loppuun koko ajan – eikä vähiten hahmosuunnittelulla, joka pukkaa näytille vuoroin suloista Tähkäpäätä, hothothothottia Gothelia ja uuden sukupolven ykköskönsikästä Flynn Rideria. Taustataide on upeinta sitten – alkuräjähdyksen – ja materiaalianimaatio on niin sulavaa, että välistä unohtaa katsovansa CG-animaatiota ollenkaan. Ihmisten iho, hiukset, vaatteet kymmenine yksityiskohtineen, luonnonmateriaalit, rakennuspinnat, kaikki on nättiä. Elokuvan visuaalinen kruununjalokivi on epäilemättä jakso, jossa Flynn ja Tähkäpää katselevat veneessä järvestä heijastuvia leijuvia lyhtyjä. 3D-teatterissa lyhdyt tulevat niin lähelle katsojaa, että jopa aikuisten tekee mieli tarttua niihin kiinni. (Ja voin vaikka vannoa ensimmäisellä kerralla tunteneeni pisaran kasvoillani kun vesimassat hyökyvät murtuvasta padosta päin neljättä seinää. Ihan oikeasti!)

"Hi♥"

Kaiken kaikkiaan Tähkäpää on söpö, hauska ja hervottoman nätti satuleffa, joka teidän kaikkien yli 18-vuotiaiden sietäisi mennä katsomaan. Herkistytte kuitenkin sille luttanalle kuninkaalle.

Explore posts in the same categories: Elokuvat, USA, Uusinta uutta, Vertailu

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

16 kommenttia : “Uusinta uutta: Kaksin karkuteillä”

  1. Hui Says:

    Menin katsomaan suomiversiota ilman mitään ennakkotietoja sen äänistä, ja järkytystä seurasi kun lopputeksteissä tuli LÖYRI TÖHKÖ 😀 Apua, nyt en voi enää koskaan katsoa leffaa samalla tavalla.

    Tykkäsin tästä myöskin enemmän kuin Prinsessasta ja sammakosta, vaikka yleensä vieroksun 3d-animaatiota ja 3d-tekniikan leffoja vielä enemmän. Loppujen lopuksi 3d ei kovin paljon haitannut, vaikka omat silmät tuntuvat väsyvän aina, kun jotain tuodaan hyvin lähelle, kuten ne lyhdyt. Migreeniä vältellen tuijotin itsepintaisesti jotain ihan muuta kuin naaman edessä killuvaa lyhtyä 😀

    Jos jotain jäin kaipaamaan, niin musiikkikohtien erottumista. 2d-disneyleffoissa kun yleensä kohtauksen piirrostyyli muuttuu tyylitellymmäksi aina, kun musiikki alkaa soida. Leijonakuninkaan natsihyeenat tai väri-iloitteleva Kunhan kruunun saan kuninkaan, tai Pocahontasin Tuulen värit… sen tahtoisin 3d-puolellekin.

    • Myy Says:

      Oot ihan oikeassa tuosta laulujen erottumattomuudesta. Lyhtyduetossa ja Gothelin reprisessa oli selvästi erottuva miljöö ja uniikki väripaletti, mutta Tähkäpään laulu, kapakkalaulu ja muut… Ne tosiaan olisivat kaivanneet jonkinlaista spottia. Hyvä pointti!

      Itsekin jaksoin inistä ihan loppuun saakka siitä, että kehtasivat tehdä näin visuaalisesti potentiaalisen leffan mieluummin kolmedeenä, mutta jouduin syömään sanani kun haukoin teatterissa henkeä kun kaikki oli niin… nättiä! Taatusti upeimman näköisiä CG-leffoja koskaan. Toivottavasti ei vaan kehut kilahda hattuun niin että hautaavat 2D-animaatiot taas ^^;

  2. Elli Says:

    Hui! Pitkä juttu!

    No, ei. Itse oon vasta nähnyt jenkkiversion (ei siitä enempää, köh). Tän meen vasta jossain viikon päästä katsomaan. Odotan innolla: Ylipää = ❤
    Vähänkö itsekin yllätyin Tähkästä, mutta koitan pitää avoimen mielen. XP

    Olen samaa mieltä tarinasta ja hahmoista. Ja mun mielestä tää on ehdottomasti yksi parhaista CG -animaatioista, just siksi, kun se ei paiskaudu naamalle tyyliin "Katso minua, minut on tehty tietokoneella!" Täytyy vaan toivoa, että Disney ei lopeta sitä "oikean näköisen" animaation tekemistä, vaikka tämän oppivatkin.

  3. Sielunsisko Says:

    Tiesin että tänne tulee juttua tästä! ❤ Ainoa seuraamani blogi, jossa kirjoitellaan suuresta intohimostani, yhtä kuin Suomeen tuoduista amerikkalaisista lasten(?) animaatioleffoista.

    Eläinhahmot olivat tosiaan miellyttävä yllätys siinä, etteivät olleet ärsyttäviä. Etenkin Maximukselle sai todella nauraakin! 😀 Pascalin nimen olisi kyllä voinut ihan oikeasti vaihtaa johonkin suomalaisempaan. Nuorempi yleisö sekosi joka kerta kun huhuiltiin Paskalia.

    Se jäi kyllä harmittamaan, että Flynn oli selkeästi sivuosassa Tähkäpäähän nähden. Vaikka traileri ja suomiversion nimi lupailivat muuta. Kolme deetä oli niin ikään aika niukasti omaan makuuni. Ei sillä, että jatkuvaa tykitystäkään kestäisi, mutta itse olisin voinut yhtä hyvin katsoa leffan saman tien 2D:nä.

    Olenko muuten ainoa, jonka mielestä koko leffan sympaattisin yksityiskohta oli hiuksiinsa piiloon kietoutunut Tähkäpää Gothelin ensimmäisen laulun aikana? :'D

    • Myy Says:

      Kiitos kommentista! Itsellänikin kävi mielessä, että Pascalin nimi taatusti saa nuoremmat katsojat kihertämään, mutta suomalaiset näyttelijät yllätyksekseni painottivat nimen lopputavua (kuten kuuluu), milloin se ei ollut ihan yhtä räikeä. Loppupeleissä ainakaan minua nimi ei haitannut, mutta minähän olen tietenkin kauhean kypsä ja fiksu ja filmaattinen.

      3D-mässäilyn puute ei minua vaivannut, koska vähän boikotoin sellaista hervotonta KATO KU OON 3D NÄÄKS NÄÄKS KU MÄ HUIDON ULOS KANKAASTA -tyyliä, mutta samalla lailla olisin ollut täysin tyytyväinen 2D-versioon – täällä vaan ei taideta sitä edes 2D:nä esittää O_o

      Flynnin roolista olin itse ilahtunut, hän oli mielestäni enemmän valokeilassa kuin kukaan aikaisempi Disneyn boifrendi, ja ruutuaikaa ja huomiota liikeni hänelle melko tasaväkisesti sankarittaren kanssa. Trailerin esittämä ”prinsessasatu prinssin näkökulmasta” -idea olisi tosi mielenkiintoinen jos sen tekisi oikein, mutta Tähkäpään lähestymistapa hoiti kyllä hommansa ihan kiitettävästi. Olisin kyllä toivonut Flynnille omaa laulua, tai edes useampia lauluosuuksia, koska niillähän päiden sisään aina parhaiten päästään 🙂

      Ja hiuksiin kietoutunut Tähkäpää oli todella lutu! Ihanaa oli, miten hän toisti maneerin kieriessään mäkeä alas ja peitellessään itsensä hiuksilla yöksi. Hiusten monet käyttötarkoitukset olivat muutenkin ihan hauskoja, eivätkä ne menneet ihan överiksikään.

  4. Arana Says:

    Tähän mennessä on nähty vain dubattu versio, mutta enköhän käy sen alkuperäisenkin ääniraidan tarkastamassa. Muuten minäkin tykkäsin kovasti, mutta samasta syystä löytyy nalkuttamisen aihetta kuin Huilla, eli laulut osoittautuivat pettymykseksi. Varmaan lämpenen tulevilla katselukerroilla enemmän, mutta jäi harmittamaan se, ettei ainutkaan kappaleista onnistunut kunnolla sykähdyttämään tai jäämään mieleen. Gothelin pimeyden keskellä leiskuvilla valoilla leikittelevä laulukohtaus loisti visuaalisesti, mutta musiikillisesti särähti korvaan. Muutenkaan Gothel ei hahmona iskenyt, kun olisin itsekin toivonut vähän kompleksisempaa äiti-tytär-suhdetta. Lopulta en kokenut hahmoa sen enempää uhkaavaksi kuin hauskaksi enkä yksinkertaistamisen vuoksi edes kiehtovaksi pahikseksi, vaikka potentiaalia kaikkeen tähän olisi ollut ehkä enemmän kuin missään Disney-pahiksessa aiemmin.

    Eniten petyin kuitenkin siihen, ettei koko elokuvasta löytynyt kappaletta, joka olisi tuonut oikeutta Ylipään upealle äänelle. Tähkäpään hissutukset pistivät lähinnä vihaksi, kun olisin toivonut jotain edes puoliksi yhtä vaikuttavaa kuin Wickedin Defying Gravity tai No Good Deed, joista varsinkin edellinen sai Ylipään tulkitsemana tämän katsojan haukkomaan henkeään teatterissa. Toisaalta mielestäni Ylipään ääninäyttely on vähän epätasaista, ihanassa ilmeikkyydessään ja monipuolisuudessaan monesti erittäin luontevaa, mutta toisinaan turhan teennäistä. Tietenkään leffaa ei ole hänen muottiinsa tehty, mutta olisin joka tapauksessa tykännyt Tähkäpäästä enemmän vähän voimakkaampana hahmona, vaikka tuo leikkisällä tavalla viaton ja suloinen unelmoijakin on toki ihan söpis.

    Mutta hei ihan oikeasti, olenko ainoa suomalainen, jonka ensimmäinen reaktio Tähkään Flynninä oli jopa positiivinen? En muutenkään oikein ymmärrä sitä hillitöntä Tähkä-vihaa, johon meinaa törmätä, katsoi mihin suuntaan vain. En ole edes perillä siitä, johtuuko se siitä, että porukka ei kestä hänen laulujaan vai siitä, ettei hänestä pidetä henkilönä, kun en ole ilmiötä tai miestä suuremmin seurannut. Hämmentää.

    • Myy Says:

      Pihkura, pitäisi todella jo päästä katsomaan se Wicked, niin tietäisi, mitä menettää. Voi olla, että näkemys Tähkäpään rooliin muuttuisi paljonkin kun näkisi Ylipään oikein elementissään.

      Monimutkaisempaa suhdetta Gothelin ja Tähkäpään välille olisin tosiaan kaivannut. Ekalla katsomiskerralla yllätyin, kun Gothel olikin lopulta niin suoraviivaisen ilkeä vailla sympatian hippuakaan. Alussa jatkuvalla syötöllä tuleva sarkastinen mollaaminen tuntui minusta loppuratkaisuakin pakotetummalta, eikä oikein käynyt yksiin Gothelin ja Tähkäpään näennäislämpimän suhteen kanssa samalla lailla kun esim. Frollon ja Quasimodon kohdalla. Pidän Gothelista kuitenkin vähän samalla lailla kun Frollosta pidetään, vaikken tuomarin nauttimaa fanityttöhypetysta täysin ymmärräkään.

      En tiedä Lauri Tähkästä mitään, enkä varmaan koskaan ole kuullut yhtään hänen lauluaan, mutta nähdessäni hänen nimensä mainoksessa ajattelin: laulaja/muu julkkis = ei välttämättä hyvä näyttelijä. Nykyäänhän noita julkkuja ihan Disneyn itsensä suosituksesta kosiskellaan päärooleihin, mutta niiden kohdalla aina vähän kalvaa epäilys dreamworksiläisestä ”nimi ensin”-politiikasta (joka sekin onneksi näyttää hiljalleen laantuvan). Ehkä ennakkoluulojen vuoksi kuuntelin Tähkän näyttelyä erityisen kriittisesti. Yllätyin vähän, kun alkuperäisversion Flynn ei ollutkaan odotusteni mukaan selvästi Tähkää parempi, vaan mokaili silloin tällöin ja oli äänensä puolesta paljon geneerisempi ja tylsempi. Huomasin vähän kaipaavani Tähkän ohutta sävyä, joka sopikin keikarimaiselle hahmolle yllättävän hyvin.

      Mitä enemmän nyt asiaa ajattelen ja vertailen menneisiin Disney-spektaakkeleihin, sitä enemmän alankin huomata Tähkäpään biisien vaatimattomuuden. Ehkä syy on vähän Tähkäpään jenkkinäyttelijässä, jonka hempeää pop-ääntä en oikein saa kuviteltua massiiviseen musikaalinumeroon. Sen siitä saa kun niitä leffatähtiä… niin, eiköhän tämä tullut selväksi. Laulut olivat hyvin simppeleitä kulultaan, tasaista ja muuttumatonta tahti- ja sävellajia, eikä niissä tosiaan ole paljoa haastetta laulajille. Etenkin englanninkieliset sanoitukset myös pännivät minua välillä kliseisyydellään. Siis oikeasti, ”when will my life begin”, ”mother knows best”, ”at last I see the light”, bleh. En tiedä, kuulostavatko käännöslyriikat vain vahingossa innovatiivisemmilta, mutta pidin niistä enemmän. (No okei, se ”my sneer could curdle dairy” oli aika hyvä.)

      Enpä tiedä, tuliko tämä edes tekstistä selväksi, mutta kyllä Tähkäpään mieluummin suomeksi katson. Alkuperäinenkin menee, etenkin Donna Murphy on hyvä, mutta suomalainen vaan jätti paremman jälkimaun.

    • Nita Says:

      En malta odottaa, että pääsen kuulemaan Wicked-biisit Ylipään laulamana 83

      Valitin aikoinani siitä, että Disneyn Notre Damen kellonsoittajassa Frollosta on tehty niin läpeensä kiero pahis (ja valitan yhä aina, kun vain saan tilaisuuden), kun moraalisesti harmaampi lähestymistapa olisi ollut paljon mielenkiintoisempi ja dramaattisempi, uskollisuudesta alkuperäisteokselle puhumattakaan. Sama ongelma selvästi vaivaa Gothelia, varsinkin kun hänen motiivinsa oli hyvin ymmärrettävä. Hänhän pysyi hengissä pelkästään päivittäisen taikakuurin ansiosta, mikä ei muutu, vaikka lapsen kaappaaminen kuinka alkaisi kaduttaa. Itse olisin takuulla pistänyt Gothelin tilanteeseen, jossa hän todella rakastaa tytärtään ja haluaa tämän onnea, mutta pelkää hirvittävästi menettävänsä tämän ja samalla henkensä. Tarina voisi siitä kehkeytyä joko sopuisaan tai riitaisaan suuntaan aivan orgaanisesti riippuen siitä, miten hahmot yrittävät ymmärtää toisiaan ja kehittyvät itse juonen edetessä. En tiedä, miten moinen ratkaisu olisi toiminut Disney-leffassa, mutta itse olisin varmasti tehnyt juuri niin.

      Gothel on joka tapauksessa kuuma beibe. ;3

  5. Sielunsisko Says:

    ”Hänhän pysyi hengissä pelkästään päivittäisen taikakuurin ansiosta, mikä ei muutu, vaikka lapsen kaappaaminen kuinka alkaisi kaduttaa.”

    Hyvä pointti! Tuo pakko ja nuorentumiskierre olisi pitänyt tuoda elokuvassa paremmin esiin – siinä kun painotettiin turhamaista NUORENA pysymistä, ei hengissä pysymistä. Äh, kamalaa huomata elokuvan sisältäneen hyviä ja dramaattisia asioita, joita ei kuitenkaan käsitellä tarpeeksi tai lainkaan. Dx Miten paljon parempi leffasta olisikaan tullut jo pelkästään Tähkiksen ja Gothelin suhdetta mutkistamalla?

  6. Cilla Says:

    Gothelin ja Tähkäpään suhteesta voi todeta: sitä varten fanificit ja -taide ovat olemassa! 😉

    Itseänikin harmitti elokuvaa katsoessa se, miten Gothel-noita oli (tarkoituksella?) latistettu pelkän läpimädän pahiksen asemaan – se ei periaatteessa tee pahiksista ylipäätään huonoja tai ohuita hahmoja, mutta minkäänlaisten tunteiden kehittyminen noidan kasvattilasta kohtaan olisi ehdottomasti tehnyt elokuvasta hurjasti mielenkiintoisemman ja syvemmän. Myönnettäköön kuitenkin, että vastaavanlainen juonikaari olisi myös todella hankala toteuttaa, ja kun elokuvan käsikirjoitus muuttui niin monta kertaa jo ennen nykyversiota, ei voi odottaa liikoja.

    Muutenkin Gothelin pysyminen läpimätänä pahiksena koko leffan ajan sai jälkeenpäin tuntumaan siltä, kuin prinsessan syntymän ja nykyhetken välillä ei tosiaankaan olisi kulunut 18 vuotta – jotenkin Gothelin samankaltainen käyttäytyminen sekä alussa että myöhemmin (ja ehkä myös se, että muija pysyi koko ajan ihan samannäköisenä) loi liian suoran jatkumon flashbackin ja elokuvan varsinaisten tapahtumien väliin.

    Voi nyyh että rupes itkettämään siinä kohdassa, missä lyhdyt nostettiin ja kuningas itki ennen seremoniaa ;_; Suloinen kuningaspari, ja hieno yksityiskohta oli jättää heiltä puherepliikit pois – ratkaisu teki lopun jälleennäkemisestä vaikean toteuttaa, mutta onnistuihan se liikutus ilman sanojakin.

    ~C


  7. Erittäin perusteellinen ja perusteltu arvosteluanalyysi – jonka kanssa olen lähes täysin samaa mieltä. Ainoa ero on siinä että itse pidän Prinsessaa ja Sammakkoa ORIGINAALIMPANA ja paikoittain ROHKEAMPANA elokuvana, kuin miljoona kertaa nähdyt tarinankerronnalliset kliseet sisältävää TANGLEDia. Tämä elokuva olisi saanut minulta kaikki ansaitsemansa viisi tähteä jos olisivat pitäneet Flynnin kuolleena loppuun asti. TANGLEDin tarinaa ja juonta analysoitaessa mieleeni tulee liian monta kertaa Disneyn NOTRE DAMEN KELLONSOITTAJA, KAUNOTAR JA HIRVIÖ, ALADDIN, ja jopa PIENI MERENNEITOkin. Sammakko-rainassa ei mielestäni ollut muuta ongelmaa kuin 100% kierrätysmateriaalia oleva konna.

    Itse olen ollut ihastunut Maria Ylipäähän jo vuodesta 2003. Yksinkertaisesti Suomen lahjakkain, luonnollisin ja valovoimaisin naispuolinen näyttelijälaulaja. Tosin edes Ylipää ei pystynyt pelastamaan Helsingin Kaupunginteatterin EVITAA – joten ihan sokeasti en häntä(kään) palvo.

    Itse näin TANGLEDin ensin alkuperäiskielellä 3D:nä ja vasta seuraavana päivänä dubbauksella 2D:nä. Mielestäni Tähkäpään hahmo heräsi kunnolla eloon vasta kuin sai heikon perusjenkkiteiniäänensä tilalle paljon vahvemman ja persoonallisemman ylöjärveläisen äänen a la Ylipää. Näin järisyttävän upeaa Disney-sankarittaren äänellistä muutosta ei ole kuultu sitten Matti Raninin LUMIKIN, jossa Jaana Oravisto antoi vinkuvalle prinsessalle aivan uuden elämän.

    Itse inhoan tätä nykyistä ylipursuavaa 3D-buumia. Yksikään näkemäni 3D-raina ei ole tuonut minulle mitään WOW-fiiliksiä (ei edes AVATAR). Mutta TANGLEDin 2D:nä nähtyäni tajusin välittömästi, että elokuva on EHDOTTOMASTI parhaimmillaan 3D-muodossaan. Elokuvan täyteläistä värimaailmaa lisää mielestäni erinomainen valaistus, joka tuntuu jääneen kaikissa muissa 3D-rainoissa sivuseikaksi.

    Typistetysti,
    KEN

    • Myy Says:

      Enpä voi kieltää, etteikö Tähkäpään loppukohtaus olisi tuonut elävästi mieleen Kaunottaren ja hirviön, mutta itselleni se toimi ehkä mieluummin positiivisena konnotaationa, sillä jälkimmäinen on yksi kaikkien aikojen lempileffoistani ❤

      Sammakosta näki, että tekijät yrittivät hirveästi ("kattokaa nyt ku tää on 2D ja kalvoanimaatio, ja on helvetisti musiikkinumeroita ja tyyliteltyä animaatiota ja lisää musiikkinumeroita ja instant-romantiikkaa ja vielä pari musiikkinumeroa!"), mutta se ei kuitenkaan saanut ainakaan samanlaista tuttua tunnetta kuin Tähkäpää. Siinä on toki enemmän alkuperäistä materiaalia, koska se ei suoranaisesti perustu mihinkään tekstiin, mutta kirjoitus oli mielestäni vähän heikko. Päähenkilöiden "opetukset" olivat liian simppeleitä, monet hahmot olivat lähes täysin turhia ja ärsyttäviä, ja sekä komedia että romantiikka oli mielestäni väkinäistä. Facilierissa taas olisi minusta ollut valtavaa potentiaalia kiinnostavimmaksi ja siisteimmäksi pahikseksi vuosikausiin, jos tämä olisi saanut enemmän ruutuaikaa ja selkeämmän motiivin.

      Randy Newmanin musiikki elokuvassa on mielestäni mahdottoman puuduttavaa, ja ainoat erottuvat ja minua miellyttävät kappaleet olivat I've Got Friends On the Other Side ja Ma Belle Evangeline (jotka, yllättäin, eivät voisi olla tyyliltään ja funktioltaan erilaisempia).

      Tavallaan minua myös ärsyttää, että tämä ainutlaatuinen "Disneyn ensimmäinen afroamerikkalainen prinsessa" hyppii 80% leffasta vihreänä sammakkona – olisin halunnut katsella sitä afroamerikkalaista prinsessaa, en geneeristä kurnuttajaa. Jostain syystä ihmis-Tianaa ja sammakko-Tianaa on vaikeaa mieltää samaksi henkilöksi, ja hahmojen kanssa sympatisoiminen on yllättävän vaikeaa.

      Huh, kuulostaapa nyt rankalta Sammakko-dissaukselta. En minä sitä leffaa inhoa, se vain mokaa juuri niissä paikoissa, joissa sillä olisi ollut eniten potentiaalia.

      Flynnin lopullinen tappaminen olisi epäilemättä ollut huikean radikaalia Disney-leffassa, mutta olen liian romanttinen höpsö toivoakseni sellaista loppuratkaisua. Ja kun parantavat kyyneleet löytyvät alkuperäissadustakin, minulla on hyvä tekosyy olla valittamatta pehmoilusta. 😉

      Tein hassun havainnon, kun kuulin Jaana Oraviston Lumikkina. Hänen ja alkuperäisen Adriana Caselottin tulkinnoissa oli samanlaista nuorekkuutta, reippautta ja värikkyyttä, vaikka äänenlaadut olivat hyvin erilaiset. Uuden dubin Lumikki kuulostaa yhtäkkiä paljon vaisummalta, vanhemmalta ja hillitymmältä kuin Caselotti tai Oravisto, jotka erilaisista äänensävyistään huolimatta loivat samanlaisia mielikuvia prinsessan luonteesta. Heidän Lumikkinsa kuulostivat nuorilta mutta vastuuntuntoisilta tytöiltä, jotka käyttäytyvät kypsästi menettämättä lapsenomaista uteliaisuuttaan. Uuden suomidubin Lumikki, vaikkakin korkeaääninen, tuntuu vähemmän lapsenmieliseltä ja enemmän… tylsältä aikuiselta, jos niin voi sanoa.


  8. […] lähtien. Hänen uusin ohjaustyönsä onkin luonnollisesti helmikuussa ensi-iltansa saanut Kaksin karkuteillä. Sisarukset kävivät haastattelemassa dubbausalan tekijää Helsingin Dubberman-studiolla ja […]


  9. […] luetuin hänen artikkeleistaan on arvostelu aikaisemmin keväällä Suomen ensi-iltansa saaneesta 50. Disney-klassikosta, mutta vähän odottamattomampaa oli ranskalaisesta Lucky Luke  -piirrosleffasta kertovan La […]


  10. […] Hieman yllättäen Cillan Pekka ja susi -artikkeli (739) on ohittanut lukijatilastoissa artikkelit Kaksin karkuteillä -elokuvasta (720) sekä My Little Pony: Friendship is Magic -sarjasta […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: