Et esineellistä sitä, jumalauta!

Tänään alkaa Pasilan kolmas tuotantokausi. Helmikuussa 2007 televisioon putkahtanut animaatiokomedia on kutakuinkin ainoa laatuaan Suomessa, ja sen oli tarkoitus jäädä yhteen 12 jakson kauteen. Sarja on kuitenkin saavuttanut valtaisan suosion, ja onpa se pokannut itselleen myös vuoden 2010 parhaan komedian Venlan. Miksi Pasila on niin rakastettu? Eiköhän analysoida vähän.

Pasila on nopeatempoinen, episodimuotoinen komedia, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut muun muassa Itse valtiaita ja Ihmisten puoluetta tehnyt Atte Järvinen. Ääninäyttelijäpolitiikassa Pasila on perinteisen koulukunnan edustaja, eli muutama näyttelijä tekee kaikkien hahmojen äänet.

Sarjassa seikkailee Pasilan poliisiaseman epäsuhtainen kööri. Ensimmäisessä jaksossa haudataan palveluksessa kuollut Nikander, jonka sijaiseksi ja samalla sarjan päähenkilöksi saapuu komisario Kyösti Pöysti. Poliisityössä hänen psykologiaa hyödyntävä erikoistaktiikkansa on aukoa rikoksentekijöille päätään, kunnes nämä murtuvat ja antautuvat. Pöystin pomo, ylikomisario Rauno Repomies, ei katso hyvällä moista touhua ja on usein napit vastakkain alaisensa kanssa. Asemalla työskentelevät lisäksi ainoa järjen ääni Tommi Neponen, ainoa naispuolinen poliisi Helga ja Pekka Routalempi, ainoa, josta kaikki on jännää.

"Laakkonen, sä olet säälittävä, sieluton ihmisriekale. Oikein hävettää/suututtaa."

Alati tuttia imevää kolmekymppistä Pöystiä on sarjassa luonnehdittu muun muassa ilmaisuilla ”näsäviisas rääpäle”, ”säälittävä ihmisriekale”, ”itsekeskeinen ja toisaikainen kaveri”, ”henkisesti viisivuotias”, ”sekaisin, arvaamaton, narsistinen ja lievästi maaninen”, ”tuttia imevä lapsellinen kiukkupeppu”, ”mielivaltainen räkänokka”, ”omahyväinen tuttisuukääpiö”, ”auktoriteettiongelmainen, piittaamaton ja kaikin puolin sopimaton poliisiksi” sekä ”ihan hirvee jätkä”. Sanalla muutamalla sanoen hän on kärkäskielinen ja tunnevammainen vastarannankiiski. Vittuilun maailmanmestari Pöysti vääntää tilanteessa kuin tilanteessa puheellaan ihmiset vaikka millaiseen solmuun, mihin myös hänen psykologinen murtamismenetelmänsä perustuu. Suu käy silloinkin, kun se olisi viisainta pitää kiinni. Pöysti ei osaa olla samaa mieltä edes itsensä kanssa, vaan mielipiteet ja -ala heilahtelevat sekunnin murto-osassa laidasta toiseen. Hän ärsyttää ihmisiä ja ihmiset häntä niin, ettei rakkauselämässä tai ihmissuhteissa yleensä tahdo mikään onnistua. Silti Pöystin touhuja seuraa hymy suupielessä, sen verran terävää läppää tuo rakastettavan rasittava tuttisuu laukoo.

Kari Hietalahti ja Jani Volanen nauhoittavat jokajaksoista kattopuhuttelua.

Pöystiä näyttelee Jani Volanen, joka on muutenkin pätenyt komiikan alalla ohjaajana: hänen CV:ssään seisovat muun muassa Studio Julmahuvi, Ranuan kummit ja Ihmebantu. Making of -ekstrassa tekijät kertovat, että oli alusta alkaen selvää, kuka tekisi Pöystin roolin, Volanen kun pystyy tuuttaamaan repliikkinsä uskomattomalla nopeudella. Improvisoinnin Volanen kuitenkin jättää suosiolla Repomiestä esittävälle Kari Hietalahdelle. Volasen käyttämä korkea, rasittava ääni sopii Pöystille kuin tutti suuhun, ja hänen yhteispelinsä Hietalahden kanssa Pöystin ja Repomiehen yhteisissä kohtauksissa toimii kuin tauti.

Ylikomisario valtaistuimellaan.

Aseman pomo Rauno Repomies taas on vanhan polven poliisi, jonka oikeudentunto venyy aina tarvittaessa ja joka ei ole sen enempää kiinni nykypäivässä kuin todellisuudessakaan. Repomiehellä on taipumus harhautua puheissaan rönsyileville sivuraiteille ja ontuvaan logiikkaan, mitä vastaan hänellä on vahva lääkitys. Hänen omalaatuiset pulinansa ovatkin yksi sarjan ikonisimpia ja viihdyttävimpiä piirteitä. Samoin Repomiehen ja Pöystin keskinäinen kiivailu on sarjan muikeinta antia. Repomies pistää usein vauhtia jakson tapahtumiin yrittäessään pitää omapäisen alaisensa kurissa. Rangaistukseksi rikkeistä hän saattaa käskeä Pöystin tutkimaan tylsiä tapauksia tai jopa antaa potkut. Loputtomasta naljailusta huolimatta poliisikaksikon suhde on välillä yllättävän lämmin, mutta lipsahtaa toki ennen pitkää takaisin kiivaaksi väittelyksi. Muita alaisiaankaan Repomies ei juuri kunnioita, nämä kun ovat tyhmiä ja pahapäisiä.

Repomiehen ääni Kari Hietalahti on vakinäyttelijöistä ainoa, jota on muutoinkin kuultu äänirooleissa. Hietalahti antaa hahmolleen pehmoisen mutta määrätietoisen vanhusäänen, jossa pehmeät t:t ja s:t suhisevat. Oman charminsa hahmoon tuo epäselvä artikulaatio, johon Repomies pulistessaan toisinaan sortuu. Hietalahti on myös saanut improvisoida Repomiehen hourailuja etenkin jaksojen lopussa, joista ainakin yhdessä voi selvästi kuulla hänen repsahtavan nauruun. Repomiehen puheessa on hyvin omintakeinen poljento, mikä tarttuu katsojaankin helposti. Kohta sitä ihminen kivasti laittaa verbiä lauseen loppuun ja puheessa tiettyjä sanoja toistelee. Puheilmaisu siinä muokkautuu kivasti, ihan sellaiseksi kuin Repomiehellä…

Työtovereista Pöysti hengaa useimmin entisen koulutoverinsa Neposen kanssa. Neponen kunnioittaa Pöystiä suuresti ja epäterveesti tämän nerokkaiden menetelmien vuoksi, mutta tarpeen tullen pitää tämän aisoissa – tai ainakin yrittää pitää. Häntä voinee tituleerata Pöystin parhaaksi ystäväksi, sikäli kun tällä ystäviä on. Neponen on tyypillinen straight man, jota tarvitaan tasapainottamaan meininkiä sekopäiden kansoittamalla poliisiasemalla. Repomieskin tietää hänen olevan ainoa järkevä alainen, muttei luota häneen, koska hän ja Pöysti ovat niin läheisiä.

On se jännä...

Neposen ääninäyttelijä Juho Milonoff esittää myös Routalempeä, Pasilan aseman syvämietteisintä ja tylsintä ihmistä. Routalemmen esikuva tosielämässä on se yksi kaveri työpaikalla, josta kaikki on aina jännää. Verkkainen poliisi on sarjan aikana pohtinut muun muassa muoviämpäreiden, Freudin, karisman, muurahaisten ja Pluton muuttuneen aseman jännyyttä. Vaikka Routalempi vaikuttaa yhden vitsin hahmolta, hänestä kaivetaan kuitenkin esille lisää ulottuvuuksia, kuten nuoruus taiteilijana ja yleinen selkärangattomuus. Hän lienee myös sarjan siteeratuin hahmo – ei tarvitse kuin kerran mainita sana ”jännä”, niin joku takuulla alkaa mumista hänen tyyliinsä.

Milonoff vetää Routalempeä ohjaaja Atte Järvisen seuratessa nauhoitusta.

Milonoffin kahden pääroolin puhetavat eroavat toisistaan niin paljon, ettei keskivertotöllääjä mitään samankaltaisuuksia huomaakaan. Routalempikään ei ole täydellisen monotoninen jännäpohdinnoissaan, vaan hän säilyttää omintakeisen äänenpainonsa myös suuttuessaan. Neponen taas kuulostaa etupäässä tavalliselta jannulta, ja Milonoffin tunnistaakin sivurooleista helpoimmin kuuntelemalla, onko tyypin äänessä lainkaan Neposen sävyä. Milonoff tekee myös sarjassa usein käytetyn uhmakkaan miesäänen, jolla ovat puhuneet muun muassa Vasikka-jakson Jussi ”Rotanmaksa” Nieminen, Toteemieläimen Juntunen ja Laillisen bordellin Tapio Kärsämäki.

"Voin yrittää vähän teloa, mutta en lupaa, etteikö homma karkaa käsistä. Saattaa se kuollakin siinä tohinassa!"

Kiintiönaisen paikan täyttää Helga, aseman machoin ja verenhimoisin poliisi, jota työtoverit pelkäävät. Helgan isä olisi halunnut pojan eikä koskaan antanut tyttärelleen anteeksi tämän sukupuolta. Siksi Helga on poliiseista sovinistisin ja väkivaltaisin. Vaikka Helgan ronski, jääräpäinen asenne on viihdyttävä, hän ei saa läheskään yhtä paljon ruutuaikaa kuin muut poliisit. Siinä missä kiintiönaishahmolla on tavallisesti kaikki stereotyyppisen feminiiniset piirteet, Helga on tämän täydellinen vastakohta, mutta antikiintiöhahmo on kiintiöhahmo sekin. Tulevalla kaudella olisi hyvä mahdollisuus syventää Helgan hahmoa. Sukunimestä voisi aloittaa.

Helgaa näyttelevä Mari Lehtonen on hahmonsa tavoin porukan ainoa nainen. Luonnollisesti hänen vastuulleen siis lankeavat kaikki sarjan muutkin naisroolit. Lehtonen vastaa haasteeseen todella hyvin ja onnistuu välittämään eri tunnetilat erittäin nasevasti. Mieleen on jäänyt erityisesti jakson Orvot koirat koirahullu Milja, joka toistelee lemmikkihauvansa nimeä pakkomiellettä hipovan innokkaasti. Silti monet naishahmot kuulostavat samanlaisilta, varsinkin monet Pöystin viikon naisista kuulostavat aivan normaaleilta ihmisiltä, jotka eivät tarjoa Lehtoselle tilaisuutta äänen vaihteluun tai edes hokemia. Toinen naisnäyttelijä toisi kaivattua variaatiota sarjan äänimaailmaan.

Oikein dallaspullan tuoksuista huomenta!

Poliisien lisäksi sarjan vakikaartiin kuuluu Huomenta ihmiset -aamuohjelman rasittava ankkuri, koko kansan lankomies Juhani Kontiovaara. (Niin.) Tyynen omahyväinen Kontiovaara on aina valmis retostelemaan puhki uusimmat skandaalit Pasilan maailmassa ja nostattamaan kohua, oli siihen syytä tai ei. Hän kaveeraa mielellään poliisien kanssa mehukkaiden juttujen toivossa ja kuvittelee olevansa Pöystin paras kaveri, vaikka tämä ei voi sietää häntä. Volanen näyttelee myös Kontiovaaraa tekopyhän vakaalla ja lempeällä TV-juontajan äänellä, joka pysyy pehmeänä myös hahmon harmistuessa. Lisäksi Volanen tekee oman osansa sarjan sivuäänistä, joista erityisesti on jäänyt mieleen Eläke-jakson bingoa juontava Kari Heiskanen.

Madventuresin pojat seikkailevat Tiibetissä, maailman diipeimmässä kolkassa.

Pasilan vierailevat tähdet voi laskea yhden käden sormin. Jaksoissa Kiinalainen työvoima ja Toteemieläin kuullaan äänirooliveteraania Petteri Summasta, Algamis-jaksossa taas koomikko André Wickströmiä. Lisäksi toisen kauden Mutsis oli -jaksossa cameoivat Madventures-sarjan juontajat Riku Rantala ja Tuomas Milonoff. Etenkin Summasen rouheat roolisuoritukset tuovat sarjaan tuoretta tuulahdusta, jota kuulisi mielellään enemmänkin. Vakionäyttelijät tekevät hyvää työtä, mutta uusi veri on silti vaihtelua korville.

Repomies briiffaa väkeään diaprojektorin äärellä.

Pasilan erottaa tavallista poliisisarjoista paitsi genre myös rikosten laatu. Siinä missä muissa sarjoissa jahdataan aina huumekauppiaita tai sarjamurhaajia, Pasilassa seistään pihalla ja suostutellaan kotiinsa linnoittautunut humalainen tulemaan ulos tai katolle kiivennyt itsetuhoinen luopumaan hyppyaikeistaan. Pöysti kyllästyy pikkuhommiin keskimäärin kerran jaksossa ja kaipaa haasteellisia tapauksia, mutta Repomies toteaa, että tosimaailman rikokset ovat ”aina turpaan vetämistä”, joissa ei koskaan ole kuin ”ahistus ja humala motiivina”. Pöysti itse tiivistää sarjan asenteen erinomaisesti tässä kuolemattomassa lausahduksessa:

”Suomalainen rikos on huonosti suunniteltu, toissijaisista motiiveista tehty ja useimmiten sekä uhrin että tekijän kannalta lähinnä vaivaannuttava kokemus. Poliisin tehtävä on hakea tekijä kotoa, solvata tätä kunnes tämä murtuu itkuun ja siitä sitten pikkuhiljaa paranee ihmisenä eikä enää ryssi.”

Pasilan maailma onkin riemukas sekoitus maanläheistä ja absurdia. Koko sarjan tunnelman voisi tiivistää sanaan surkuhupaisuus – surkuhupaisia rikoksia tekevät hetken mielijohteesta surkuhupaisen tavanomaista elämää elävät ahdistuneet pikkusielut, joita poliisit sitten surkuhupaisesti yrittävät saada aisoihin. Surkuhupaisuuden huippu saavutetaan yllättävän koskettavasti jaksossa Veli. Siinä Pöystin kropasta löytyy sikiöaikana koteloitunut kaksonen eli teratooma, johon Pöysti sitten kiintyy. Kuinka kieroutunut pitää olla, jotta tekaisee suhteen itsensä ja kehittymättömän lihamöykyn välille?

Ja silti... ;_;

Ensikertalaiseen Pasilan huumori ei välttämättä heti iske, vaan Pöystin puhetulvat, Repomiehen sekoilut ja Routalemmen pitkäveteiset pohdinnat tuntuvat vain kummallisilta. Vasta kun sarjaan pääsee sisälle ja tietää, minkälaista settiä on odotettavissa, alkaa arvostaa sen älykästä älyttömyyttä. Dialogissa on tietynlainen arjenläheinen ote, joka viittaa tuon tuostakin sosiaalisen median ja nettipalstakohujen kaltaisiin tuoreisiin mutta jokapäiväisiin ilmiöihin. Populaarikulttuuri on osa hahmojen elämää, mutta popkulttuuriviittaus itsessään ei koskaan ole vitsi. Pasilassa metamentaliteetti viedään reilusti pidemmällekin: Pöysti osaa kommentoida itseironisesti populaarikulttuurin itseironista asennetta ja kulutusta!

Pasilassa pannaan halvalla kaikkia ihmisryhmiä maan ja taivaan väliltä. Ainoa jakso, jossa parjaus tuntuu kuluneelta, on ensimmäisen kauden larppaajajakso – niin kuin roolipelaajia ei jo ihan tarpeeksi haukuttaisi joka mediassa. Kenties liikaakin huvia minulle taas tuottavat sarjan nimet, jotka yltävät toisinaan ihastuttaviin absurdin sfääreihin. Pöystin itsensä lisäksi huikeita tapauksia ovat muun muassa luennoitsija Kauko Palmgren-Palmgren, salaviinanpolttaja Veikko ”Veikko” Salmelainen, kolmannen kauden ennakossa nähty mainostoimiston hörhö Jerppe Stoltenstolten ja alakoululaisten kaksiosaiset nimet Adalmiina-Aleksandran ja Väinö-Klemetin tapaan. Vastavuoroisesti paljon kohdataan myös tavallisia Sameja ja Seppäsiä.

Perinteinen kattopuhuttelu kerran jaksossa.

Animointi on tunnetusti sekä vaikeaa että kallista, ja Pasilan tietokoneanimaatio onkin hyvin yksinkertaista. Se ajaa kyllä asiansa, lähinnä kaipaisin lisää vaihtelua sivuhahmojen designeihin. Hyvin usein samanmalliset hahmot esiintyvät eri rooleissa vain muutamalla kosmeettisella muutoksella höystettynä, ja varsinkin tärkeinä sivuhahmoina olisi hyvä nähdä erottuvia designeja. Samoin äänipuoli on sinänsä kunnossa, muttei lisävaihtelu olisi pahitteeksi.

Pasila onkin loistava esimerkki sarjasta, jossa rautainen käsikirjoitus korvaa tekniset puutteet. Sen vetonauloja ovat hauskat, persoonalliset hahmot, joita ääninäyttelijät esittävät taidokkaasti, sekä nopeatempoinen, räväkkä dialogi, jota voisi siteerata loputtomiin. Ei ihme, että syksyllä nähdään saman tien vielä neljäskin kausi.

Kolmannen kauden ennakkona esitetyn Päihdevalistajat-jakson perusteella sarja jatkaa samaa hyväksi havaittua rataa, joten sille voi hyvillä mielin povata menestystä. Puoli yhdeksältä TV:stä tulevaa uutta jaksoa odotellessa voi vaikka piipahtaa kahvihuoneessa.

Explore posts in the same categories: Suomi, TV-sarjat

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

14 kommenttia : “Et esineellistä sitä, jumalauta!”

  1. Arana Says:

    Haha, heti otsikon nähtyäni ajattelin, että nyt on Pasilasta juttua. On se jännä sarja…

    Ääninäyttelyn ja dialogin vahvuutta korostaa sekin, etteivät ne välttämättä edes tarvitse sitä kieltämättä aika söpistä yksinkertaista animaatiota tuekseen, vaan toimivat ihan siltänäänkin.

    Minäkin toivoisin uudelta kaudelta enemmän vierailevia tähtiä etenkin sinne naisosastolle. Lehtosella on kumminkin niin tunnistettava ja kirkas ääni, ettei eri tyylillä puhuminenkaan oikein naamioi sitä.

    • Nita Says:

      Otsikon keksiminen ei ollut mikään helppo juttu – halusin sekä hauskan että tunnistettavan sitaatin, joka ei kuitenkaan olisi se iänikuinen jännä. Hyvä, jos se toi heti mieleen Pasilan x3

      Jep, toki kuva toimii ihan kivasti tarinan tukena, mutta jutun sielu on tekstissä. Nuo kahvihuonepätkätkin toimivat oikein mainiosti. (”Ai tunnistit minulle tyypillisen polveilevan trokeen.” ”Tunnistin et se oli sekavaa paskaa.”)

      En oikein jaksa uskoa, että vierailevia tähtiä kauheasti siunaantuisi uusillekaan kausille, mutta aina sitä voi toivoa. Pidetään peukut pystyssä 83

  2. acabaca Says:

    Pasila on tervetullut sarja muunmuassa siksi että se on tehty suuren maailman tyyliin mutta on asenteeltaan ja miljööltään kuitenkin selvästi suomalainen, siihen pisteeseen asti että huumori ei välttämättä muualla edes aukenisi. Suomen South Parkiksi sitä taidettiin alussa kuvailla. Sekin nimi implikoi enemmän Amerikan apinointia kuin lopputuloksessa oikeasti on.

    Dialogin ja läppien taso vaihtelee aika paljon, jotkut osiot nolostuttavat, etenkin ne missä puhetyyli heittelehtii skitsofreenisesti realistisen puhe- ja teatraalisen kirjakielen välillä, mutta jotkut ovat suorastaan puistattavan oivaltavia. Kakkoskauden 2. jakson lopun psykoanalyysi jäi erityisesti mieleen.

    • Nita Says:

      Pasilan suomalaisuus on ehdottomasti sen viehättävimpiä piirteitä. Etenkin animaatiopuolella kotimainen tarjonta on aivan undergroundia. On mahtavaa kerrankin katsoa animaatiosarjaa, joka on tehty suomalaisyleisöä varten!

      Itse taas tykkään kovasti Pasilan puhe- ja yleiskieltä sekoittelevasta tyylistä. Käsikirjoitettu dialogi ei loppujen lopuksi koskaan ole realistista, ja tarkoitukselliset tyylirikot tuovat kieleen ihastuttavaa luovuutta. Kielellinen leikittely yksinään jo taitaisi riittää koukuttamaan minut sarjaan :3


  3. […] hahmolta tulta kinuava humaltunut mies on Kari Hietalahti, josta on vastikään kirjoitettu Pasila-artikkelissamme. Hietalahti pongahti kuuluisuuteen Kinnusen kanssa Vintiöt-sketsisarjasta […]

  4. Denelis Says:

    Käväisen tässä vain sanomassa, että tämä kirjoitus oli syynä siihen, että aloin ylipäätään katsoa Pasilan kolmatta kautta.

    Jännä (haha, huomasitteko?) muuten, miten suurin osa sarjan parhaista lausahduksista EI ole hyviä sitaatteja, koska niiden hauskuus on liian sidoksissa siihen, miten ne sanotaan. Kokeilkaa vaikka lukea läpi Pöystin lausahduksia ilman kontekstia (http://fi.wikiquote.org/wiki/Pasila#Ky.C3.B6sti_P.C3.B6ysti): niistä suurin osa on epätasapainoista horinaa, ellei satu muistamaan, miten Volanen ne sanoi. Jotenkin sen, miten paljon ääninäyttelijöiden panoksen varassa sarja lepää, tajuaa vasta siinä vaiheessa, kun huomaa, ettei se toimi lainkaan ilman heitä.

    • Nita Says:

      Hauska kuulla, että innosti :3 Itse olen ollut varsin tyytyväinen uuteen kauteen, meininki on pysynyt pasilamaisen sekona.

      Jep, Pöystin monologit ja muut heräävät parhaiten henkiin juuri roolisuoritusten ansiosta. Sarjassa on kyllä myös nasevia lohkaisuja, jotka toimisivat sitaatteina, vaikka osuvin kama löytyykin yleensä pitemmistä tokaisuista. Rispektiä ääninäyttelijöille joka tapauksessa!

  5. Azu Says:

    Pakko huomauttaa sellainen pikku juttu, että Pasila ei voittanut vuoden 2010 parhaan komedian Venlaa, Wikipediassa on väärää tietoa (jos siis sieltä tuon katsoit). Pasila-työryhmä sai tuolloin viihteen erikoisvenlan, ja Atte Järvinen parhaan käsikirjoituksen sekä ohjaajan Venlat. Täältä näkee: http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/paivittaiset-ohjelmanostot/venla-voittajat-2009

    Mielenkiintoista tekstiä kyllä muuten :). Pasila on loistava sarja. Harmi, että kolmoskausi päättyi juuri, ja uusia jaksoja on luvassa vasta ensi syksynä. Ilmeisesti myös ensi vuonna tulee 20 uutta jaksoa lisää.


  6. […] Kirjoitus ohitti pian hevosenmitalla jopa Momoin, eikä voittokulku ota hyytyäkseen – Et esineellistä sitä, jumalauta! -kirjoitusta on luettu huimat 820 kertaa. Momoin haastattelu on nykyään toiseksi luetuin […]


  7. […] kärki on kokenut muutoksia, mutta vanhoja tuttujakin keikkuu mukana. Viime vuoden ykkönen, Nitan Pasila-kirjoitus, jätti muut vielä kauemmas taakseen jo aikaa sitten, ja tällä hetkellä sitä on […]


  8. Pasila on kyllä niin best! 😀 Kirjoitatteko joskus Pasilan spin-off- sarjasta? 🙂


  9. […] ulkoasu on tarkoituksellisen simppeli. Kotimaisen Pasilan tapaan Rick and Morty elää ja kuolee nimenomaan äänitulkinnan varassa. Nimihahmojen evoluutio […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: