BL+O.V.A: Boku no Sexual Harassment

Aivot toimivat joskus väärin. Niiden toimintavirheet voivat johtaa kaikenlaisiin typeryyksiin. Nytkin oikea ajatuksen kulku olisi ollut ”en katso Boku no sekuharaa, vaikka siinä kuinka olisi Mori Katsuji” mutta ajatuspöpön vuoksi siitä tulikin ”en katsoisi Boku no sekuharaa, mutta kun siinä on Mori Katsuji, niin kyllä taitaa olla pakko”.

Mitä helvettiä, aivot?


(Pahoittelen etukäteen, että teksti on paikoin vaikeasti ymmärrettävää, etenee kömpelösti, toistaa itseään ja on muutenkin varmaan teknisesti huonoin tekstini koskaan. Lopullinen versio tuli kursittua kasaan varsin kovan emotionaalisen kolauksen jälkitunnelmissa, enkä täten saanut aikaan edes niin koherenttia tekstiä kuin yleensä – minkä ei kyllä pitäisi olla kovin paljoa vaadittu…)

Momo Sakuran romaaniin perustuva, vuosina 1994-95 ilmestynyt Boku no Sexual Harassment, tai Boku no sekuhara, tai Bokuseku, taitaa länsimaisessa skenessä olla se kaikkein kuuluisin ”oikea” hardcore yaoi-anime – tai ainakin se on sitä ollut joskus aikoinaan, nythän noita on pilvin pimein ja harrastajasukupolvien välissä on melko ison pornokertoimen mentävä kuilu. Bokusekun kaltainen kesy lälly löytynee tätä nykyä jokaisen 13-vuotiaan aloittelevan yaoi-fanitytön ansioluettelosta. Muistan kuitenkin harrastukseni alkuajoilta, niiltä hämäriltä historian lehdiltä kun kaikki poikarakkaus oli uutta, erilaista ja siistiä ja Gacktin Vanilla oli härskiyden huipentuma, että Boku no sekuhara oli se mystinen, kielletty nimike, josta puhuttiin kuiskaten ja johon viittaaminen oli merkki siitä, että oltiin tosi kovia ja aikuisia. Kaikki sukupuolesta sun muista tekijöistä riippumatta tunsivat nimen. Koskaan ei kuitenkaan osunut kohdalle ketään, joka olisi nähnyt sen (kohta niitä ”ei ole totta, mä näin sen jo vuonna 2003” -kommentteja sitten kuitenkin satelee). Jollain kierolla tavalla tunnenkin saavuttaneeni jotain, päihittäneeni jotain, kajoamalla tähän suureen tabuun.

Pelkäänpä syyllistyväni nyt melko holtittomaan ylianalysointiin, mutta en tee sitä tahallani, vaan puin katselukokemustani juuri sellaisena kuin se minulle välittyi. Mietitään sitten, miten sekapäinen pitää olla, että animoitu homoporno sytyttää halun tällaisen väitöskirjan tekoon.

Boku no sekuhara sijoittuu todellisuuteen, jossa kaikki ovat homoja, pahoja ja/tai lahjottavissa. Mochizuki Junya työskentelee tuotekehittelijänä tietokonefirmassa arvostetun osastopäällikkö Honma Kazunorin alaisuudessa. Eräänä iltana toimistossa alkaa Honma yllättäen kosketella ja suukotella Mochizukia, joka hädissään turvautuu ”en ole homo” -argumenttiin. Viileä Honma selittää, ettei tässä mistään homoilusta ole kyse, vaan salarymanin tulee olla valmis käyttämään häikäilemättä kaikkia mahdollisia keinoja omansa ja yhtiönsä menestyksen taatakseen. Hämmentynyt Mochizuki ei voi kuin alistua Honman ylitsevuotavan karisman ja metristen hartioiden edessä.

Oltuaan kaksi vuotta yhtiön leivissä Mochizuki pääsee Honman mukana tärkeälle liikematkalle Niigataan. Hotellihuoneessa tapahtuu yhtä ja toista, ja bisneskokouksen aikana niigatalainen johtaja iskee silmänsä punapäähän. Tokioon palattuaan Mochizuki suunnittelee häneen rakastuneen ystävänsä ja kollegansa Fujita Youhein kanssa henkilökunnan virkistysretkelle osallistumista, mutta saakin pian Honmalta varsin epämiellyttävän ehdotuksen; niigatalainen olisi valmis ostamaan miljoonien edestä yhtiön tuotteita, jos kaupan kylkiäisenä tulisi sessio Mochizukin pakaroiden kanssa. Mochizuki katsoo lopulta suostumisen parhaaksi vaihtoehdoksi ja joutuu jättämään retken väliin. Hänen toimitettuaan inhottavan lahjuksensa Fujita alkaa kuulustella häntä hänen ja Honman suhteen luonteesta ja tunnustaa omat voimakkaat tunteensa. Puhelu tyytyväiseltä Honmalta ajaa mustasukkaisen Fujitan tiehensä ja jättää Mochizukin pohdiskelemaan moraalikysymyksiä.

Myönnetään, lisäsin nuolet.

Myöhemmin Honma ilmoittaa Mochizukille, että hänen esimiehensä Sawamura Masataka on saanut tietää niin niigatalaiselle tehdystä palveluksesta kuin heidänkin suhteestaan. Sawamura lupaa kuitenkin painaa asian villaisella mikäli samanlaista hupia olisi tarjolla hänellekin. Omaansa ja Honman asemaa suojellakseen Mochizuki suostuu jälleen. Seurauksena ylentynyt Mochizuki saa siirron kolmeksi vuodeksi Yhdysvaltain Bostoniin, Honman kanssa tietenkin. Honman vieraillessa Japanissa amerikkalais-japanilainen kollega Niimi Jou antaa itselleen luvan käydä käsiksi Mochizukiin ja kiristää tätä kuvaamallaan nöyryyttävällä videolla. Intohimonsa jälkimainingeissa Niimi lipsauttaa vihjeitä teollisuusvakoilustaan, ja tästä kuultuaan Honma saapuu vihdoin pelastamaan Mochizukin Niimin kynsistä antaen tämän melko kirjaimellisesti maistaa omaa lääkettään.

Tämän jälkeen Mochizukin ja Honman suhde kehittyy hiljalleen intiimimmäksi ja kulminoituu yllättävään rakkaudentunnustukseen Honman taholta. Mochizuki haluaisi miettiä elämäänsä ja unohtaa Bostonissa kokemansa nöyryytyksen yhteisellä Havaijin-matkalla Fujitan kanssa, mutta Sawamura ilmoittaa yllättäen luvanneensa hänet eskortiksi brittiläiselle liikekumppani William Rogersille, vaikka olikin kuullut Honmalta Mochizukin samalle viikolle osuvasta lomamatkasta. Mochizuki on vihoissaan, muttei voi kuin pahoitella Fujitalle matkan peruuntumista ja suostua. Kuvankauniilta Williamilta Mochizuki kuitenkin kuulee, että heidän tapaamistaan oli jo kauan ennen Sawamuraa ehdottanut Honma itse, ja Mochizuki tajuaa Honman tahallaan pitäneen hänet erossa kiltistä Fujitasta.

Palattuaan masentuneena asunnolleen Mochizuki saa yllätysvisiitin Fujitalta, joka on tullut Bostoniin. Fujita kertoo nähneensä Mochizukin Williamin hotellilla ja tulleensa epäluuloiseksi, ja Mochizuki tunnustaakin harjoittamansa pimeän bisneksen. Fujita on raivoissaan, syyttää Honmaa ja vaahtoaa, miksei Mochizuki ole ilmoittanut kenellekään moisesta törkeästä työpaikka-ahdistelusta. Mochizuki toteaa tyynesti, ettei voida puhua ahdistelusta, koska hän on kaikkeen itse suostunut. Hän sanoo rakastavansa Honmaa ja kulkevansa vastaisuudessakin itse valitsemaansa polkua.

Kuulostaa aika peruspornolta, eikö? Siispä ylläri: Boku no sekuhara ei ole paskinta, mitä olen ikinä nähnyt (Amon Sagan, Legend of Lemnearin ja Sorcerer Hunters -sarjan jälkeen taso onkin kyllä aika kova). Se ei ollut edes ihan niin paska kuin mitä odotin. Itse asiassa se ei hentaiksi ole varmaan yhtään hassumpi. Itse asiassa katsotaan, kuinka moni tämän psykoanalyysin lopussa luulee, että se on jollain tasolla hyvä.

Tämä taitaa nyt olla maailman tyhmin kommentti johonkin, jonka nimessä mainitaan seksuaalinen ahdistelu, mutta olen rehellisen yllättynyt ja jollain tapaa jopa vaikuttunut siitä, miten kammottavan ahdistava Boku no sekuhara on. Luulin katsovani hömppäistä BL:ää, jossa punastellaan, kiemurrellaan ja ah, senpai, hazukashii, ja olinkin aika järkyttynyt kun vastassa oli oikeasti synkkä ja raskas tarina. Toki edelleen BL:n perustuslakien puitteissa, mutta tavallista häijymmällä otteella. Nauroin tasan yhdessä kohdassa koko 3 x 35 -minuuttisen OVAn aikana, ja sekin oli vain väkinäistä ’lol se teki mistyt’ -möhötystä.

Lukemani juonikuvauksen perusteella odotin, että kyseessä on tavallinen, eettisesti kyseenalainen maaten huipulle -tarina, jossa Juoni-niminen kaveri tekee vain lyhyitä cameoita luodakseen heikkoja aasinsiltoja vällyepisodien välille. Vaikka Bokuseku oikeastaan onkin juuri tällainen, näyttäytyi se minulle kuitenkin ennen kaikkea psykologisena kuvauksena heikomman mielen musertumisesta vahvempien vaikutuksen alla, minäkuvan ja todellisuudentajun vääristymisestä sekä naiiviuden häikäilemättömästä manipuloinnista.

Mochizuki on ujo, säikky mutta toiveikas reppana, joka käsittelee identiteettiään vain vertailemalla sitä muihin. Hänen itsetuntonsa on pyöreä nolla, mutta hän tavallaan tiedostaa sen ja tahtoisi kasvattaa itselleen egon. Tyhmä Mochizuki ei ole. Hän on valmistunut hyvästä yliopistosta, saanut kiinnityksen hyvään työpaikkaan ja on oikeasti todella pätevä työssään. Tätä seikkaa alleviivataan muun muassa kohtauksessa, jossa kollega Miyagawa Hiromi kiittelee Mochizukia virheen löytämisestä ja korjaamisesta, ennen kuin se ehti tuotantoon. Niimikin sanoo suoraan, että oli yllättynyt ja vaikuttunut Mochizukin kyvyistä, koska luuli tämän olevan vain sattumalta Honman suosiota nauttiva sihteerikkö.

Sulavasanainen Honma edustaa kaikkea, mitä kroonisesta alemmuuskompleksista kärsivältä Mochizukilta puuttuu: itsevarmuutta, kunnianhimoa, arvostelukykyä, omilla ansioilla ansaittua tunnustusta. Mochizuki ihailee Honmaa valtavasti näiden piirteiden vuoksi ja haluaisi tulla tämän kaltaiseksi. Hän säikähtää ensin kun joutuu tämän kopeloinnin kohteeksi, mutta vaikuttaa tuntevan itsensä samalla tavallaan imarrelluksi. Että mahtava Honma-kachou iskikin silmänsä juuri häneen! Alun Mochizuki onkin vielä hyväntuulinen ja otettu Honmalta saamastaan ammatillisesta huomiosta, ja vaikka hänen ihailunsa ajan myötä muuttaa muotoaan ja hiukan horjahtelee, se säilyy vilpittömänä lopun karuun paljastukseen saakka.

Honma ei ole aivan sitä miltä näyttää. Aluksi ei tahdo saada selvää, millaiset hänen aikeensa Mochizukin suhteen ovat, miksi hän lähestyy tätä ja mikä hänen roolinsa oikeastaan on Mochizukin harjoittamassa työpaikkaprostituutiossa. Niigatalaisen riisuessa silmillään Mochizukia kokouksessa Honma huomaa sen – sitä oikein korostetaan ääni- ja väriefektillä. Hän ei kuitenkaan painosta Mochizukia valintaan, vaan selittää asian laidan ja seuraukset ja antaa Mochizukin tehdä päätöksensä. Sawamuran tapauksessa hän alentuu pyytämään suoraan Mochizukia uhrautumaan vielä kerran. Honman käytös muuttuukin hiljalleen suoremmaksi ja röyhkeämmäksi, ja kuten lopussa Mochizukille paljastuu, se on alusta asti ollut hävytöntä laskelmoitua manipulointia. Mochizukin edesauttamista sopimuksista ja kontakteista kun hyötyy aina ensin Honma.

Honma sanoo lähennellessään Mochizukia ensimmäisen kerran, että liikemiehen täytyy olla valmis kaikenlaiseen voiteluun (no pun intended) ja käyttää häikäilemättä kaikkia keinoja menestyäkseen. Tämä sattuu olemaan erittäin huono neuvo koko itseluottamuksen käsitettä tuntemattomalle Mochizukille, joka käsittänee asian niin, että antaminen on ainoa mahdollisuus uralla etenemiseen; ettei hänen kyvyillään ja potentiaalillaan ole mitään itseisarvoa, vaan menestyksen ainoa tae on kiksautusvalmius. Honma lisää vettä myllyyn muun muassa kuljettamalla Mochizukia mukanaan tärkeillä liikematkoilla vain käpälöidäkseen tätä hotellihuoneessa.

Ensimmäisen ”palvelunsa” jälkeen Mochizuki on todella emotionaalisesti sekaisin eikä osaa päättää, oliko hänen tekonsa oikein. Hänen käy myös sääliksi Fujitaa ja muita, jotka ahertavat ainoastaan ammatillisiin vahvuuksiinsa tukeutuen hänen käyttäessään häpeällistä oikotietä. Mochizuki nimittäin todella ylenee nopeasti, mutta hän ei osaa olla ylpeä saavutuksistaan, koska tietää niiden olevan vain hänestä märkiä unia näkevän Sawamuran lobbaamia. Menestys ei näyttäydykään Mochizukille samanlaisena tavoitteena kuin esimerkiksi Honmalle ja Niimille, jotka tahtovat vain mainetta ja mammonaa ja tarkoitus pyhittää keinot. Mochizukille menestyminen tarkoittaisi alemmuudentunteesta ulos kasvamista, itsetunnon ja -luottamuksen keräämistä ja muiden ihmisten kanssa tasaveroiseksi kohoamista. Hän haluaa tehdä sen itse ja saavuttaa sen omilla kyvyillään. Vaikka hän seksiä tarjoamalla kuinka ylenisi, hän ei tunne itseään koskaan yhtään paremmaksi, vahvemmaksi tai itsevarmemmaksi. Vaikka hän kuinka ”käyttää häikäilemättä kaikkia keinoja menestyäkseen”, hänestä ei millään tule Honmaa.

Vähitellen Mochizuki, jolta valmiiksi puuttuu täysin usko omiin kykyihinsä, lakkaa kokonaan kunnioittamasta itseään persoonana ja alkaa nähdä itsensä samana lihakimpaleena kuin häntä himoitsevat pervot. Hän menettää asemansa oman elämänsä subjektina ja vajoaa täydellisesti objektin rooliin. Tapa, jolla hän hokee valinnan olevan aina hänen, kuulostaakin enemmän epätoivoiselta itsensä vakuuttelulta kuin oikealta selitykseltä. Mochizuki uskottelee itselleen, että häneen kohdistuva hyväksikäyttö ei ole väärin niin kauan kuin hän viime kädessä vapaaehtoisesti alistuu voidakseen välttyä kohtaamasta todellisuutta: että hän on uhri. Hän ei tahdo myöntää, ettei ole oman elämänsä ohjaksissa, että on avuton nostamaan itseään loasta, johon häntä vahvemmat ihmiset ovat hänet polkeneet.

Mochizukin hahmo ja etenkin OVAn loppukohtaus on saanut osakseen erilaisia tulkintoja. Toiset katsovat Mochizukin todella tulevan sinuiksi tekemisensä kanssa ja muuttuvan Honman kaltaiseksi pyrkyriksi. Loppu onkin vähän outo; hullunkiilto silmissään Mochizuki, joka tähän mennessä on ollut hyvin hukassa omien tunteidensa tulkitsemisessa ja on juuri tajunnut Honman tahallaan pitävän hänet erossa ihmisistä jotka kehtaavat olla hänelle kivoja, julistaa rakastavansa Honmaa ja valinneensa itse tiensä. Hänen sanoissaan ei kuitenkaan ole minkäänlaista intohimoa. Hänen rakkaudenjulistuksensa kuulostaa enemmän murhan suunnittelulta. Hän reagoi Fujitaan ja omaan asemaansa yhtäkkiä täysin eri tavalla, kopeasti ja melkein ylpeänä huoraamisestaan. Minusta merkit ovat aika selvät: Mochizuki on väittänyt itselleen alennustilansa olevan hänen oma tahtonsa niin monta kertaa, että on alkanut uskoa sen. Hän torjuu kivuliaan todellisuuden ja vaipuu psykoosiin.

Honma manipuloi Mochizukia aivan koko ajan, joka hetkellä. Mochizuki ei ole tyhmä, mutta liian epäsosiaalinen, naiivi ja huono ihmislukija tajutakseen sitä. Mochizuki toteaa itsekin, ettei tiedä miten hänen pitäisi suhtautua Honmaan, joka vuorotellen vaikuttaa etäiseltä ja intiimiltä. Honman manipuloinnilla onkin kaksi toisistaan hyötyvää päämäärää: hän ohjaa Mochizukin ajatuksia niin, että tämä todella luulee itse hankkiutuneensa asemaansa, ja samalla hän näyttäytyy itse turvallisena, ymmärtäväisenä tukipilarina, ainoana, joka tuntee ja ymmärtää Mochizukin tekemät uhraukset. Näin Mochizuki pysyy hänen lähellään ja hänen ohjailtavissaan.

Ei nimittäin puhettakaan, että Mochizuki nauttisi itse aktista. Hän vihaa sitä. Hän vihaa sitä. Ei vain siksi, että ilkeät semet nauttivat hänen satuttamisestaan ja jaksavat kerrasta toiseen kehua hänen kiihottavan tuskaisia ilmeitään. Käsistään taitavan Honman käsittelyssä Mochizuki nääs kiihottuu itsekin, lähinnä tahtomattaan. Hän ei pysty hallitsemaan elämäänsä eikä edes seksuaalisuuttaan – Honmahan tietenkin auttaa tässä kovasti – ja hän inhoaa itseään sen vuoksi. Tasan yhden kerran OVAn aikana Mochizuki kokee seksin jos ei mieluisaksi niin ainakin ei-kovin-pahaksi. Honma toteaa sen ääneen. (Oot siis pistäny tota kaveria takaluukkuun viimeiset kolme vuotta ja NYT sillä oli melkein kivaa? Mitä hittoa, jätkä!?)

Joutuessaan ikävään oravanpyöräänsä Mochizuki takertuu alitajuisesti yhä enemmän Honmaan varmaan tajuamatta sitä kunnolla itsekään. Hän ei myöskään tajua, että Honma tarkoituksellisesti johdattelee hänen tunteitaan keskeyttämällä Sawamuran vibraattorileikit, antamalla Niimin maistaa omaa lääkettään ja toistelemalla alituiseen, että valinta on sinun, valinta on sinun, olet hyvä poika kun teet tämän. Mochizuki menee armotta helppoon ja tuudittautuu tunteeseen, että inhottavien ja pahantahtoisten hyväksikäyttäjien täyttämässä maailmassa on kuitenkin se ihana Honma-kachou, jonka luona on turvassa ja joka ei satuta – tai no, satuttaahan se, muttei ihan yhtä paljon kuin ne muut.

Lakatkaa kiusaamasta sitä ;___;

Luonnollisesti pahojen ihmisten ympäröimässä Mochizukissa alkaa vähitellen näkyä muutoksia. Tilaisuuden tarjoutuessa hän ei epäröi antaa Niimille samalla mitalla takaisin, vaikka itse tuomion välittää Honma hänen puolestaan. Honman käsitellessä Niimiä viskipulloa ja maissintähkää luovasti soveltaen Mochizukin ajatukset lähtevätkin liikkeelle. Hänen sokea ihailunsa Honmaa kohtaan sekä syvenee että kokee kolauksen, sillä kaunastaan huolimatta hän pitää Niimin saamaa kohtelua kauttaaltaan vastenmielisenä ja kavahtaa Honman kykyä moiseen kammottavuuteen. Hänen ilmeensä, kun Honma ehdottaa hänen korkeimman omakätisesti rankaisevan Niimiä, kertoo hänen vilpittömästä kavahduksestaan moista ajatusta kohtaan. Mochizuki ei saakaan kostosta juuri tyydytystä, mutta sen sijaan tuntee yhä vahvempaa pelonsekaista vetoa vahvaan Honmaan, joka silmää räpäyttämättä pystyy hirveyksiin, johon Mochizukin rahkeet eivät koskaan riittäisi. Hän on vielä kaukana Honman tai Niimin tasoisesta häikäilemättömyydestä, mutta lipsuntaa pimeälle puolelle on selvästi havaittavissa.

Niimin häpäisyn aikana käy myös ilmi, että Honma oli valehdellut Japanin-matkastaan voidakseen etsiä todisteita Niimin teollisuusvakoilusta. Herää kysymys, kuinka kauan Honma tiesi Niimin käyttäneen Mochizukia ja kuinka kauan hän antoi sen jatkua. Mochizukikin huomaa tämän – se näkyy hänen kauhistuneista kasvoistaan, kun asian laita paljastuu.

Hmm, kaveri tyrkyttää viinaa ja hiplaa reittä, pitäiskö epäillä jotain?

Ensin ajattelin, että ällöttävän Niimin SM-pelleilyllä mässäillään turhaan, mutta ymmärsin sitten, että hahmon lienee tarkoituskin välittyä niin läpeensä etovana ja iljettävänä, että epäilyksen lankoja värisytellyt Honma näyttäisi hänen rinnallaan epäitsekkään ritarillisuuden kultaisessa aurassa kylpevältä satuprinssiltä. Erikoista on, miten hyvin tämä todella onnistuu; Niimin tempauksen jälkeen Honma todella näyttäytyy pelastavana sankarina niin Mochizukin kuin katsojankin silmissä, ja hänen aluksi uhkaavat lähentelynsä alkavat hiljalleen tuntua Mochizukista jopa lohdullisilta – etenkin sen jälkeen kun Honma sanoo rakastavansa tätä. Honma onnistuu pitämään roolin aina siihen asti, kun paljastuu, että Mochizukin tarjoaminen diplomaattisena lahjana Williamille olikin pohjimmiltaan hänen tekosiaan. Yhtäkkiä kasvoille paiskataan raaka totuus; että Honma on manipuloiva kusipää, jonka olematonta omaatuntoa ei hiukkaakaan hetkauta edistää omaa uraa Mochizukin kaltaisen naiivin reppanan tunne-elämän, henkilökohtaisen vapauden ja mielenterveyden kustannuksella.

Mochizuki on rakkaudentunnustuksesta rehellisesti yllättynyt. Mahdollisuus, että Honman lähentelyt johtuisivat aidosta kiintymyksestä, ei ollut koskaan käväissytkään hänen mielessään. Ehkä hän sisimmässään tajuaa Honman käyttävän häntä hyväkseen, vaikkei suostukaan myöntämään sitä. Mochizukin tunteet sekaisin saava tunnustus osoittautuu kuitenkin vain osaksi Honman taitavaa manipulointia, kuten kaikki muukin mitä hän koskaan tekee tai sanoo.

Kolmannessa jaksossa Honma vähän yllättäen sanoo ääneen, että kiintymyksestään huolimatta antaisi jatkossakin Mochizukin tarjota palveluitaan muille miehille. Ensin tuntuu oudolta – oikeastiko Honma riisuu tekopyhyytensä ja myöntää käyttävänsä Mochizukia kullan ja kunnian haalimiseen? Näin ei kuitenkaan ole, vaan konteksti paljastaa toteamuksen merkityksen. Honma, joka kuulemma oli yrittänyt puhua Mochizukia ulos Williamin miellyttämisestä, on juuri tarjonnut itseään tämän sijaiseksi, mihin Mochizuki on suhtautunut vastustaen kiivaasti hyväntekijänsä uhrausta. Jälleen nurkkaan ahdistettu Mochizuki ”valitsee itse” epämiellyttävän tehtävänsä ja Honma myhäilee tyytyväisyydestä. Edellä lainattu toteamus onkin vähän erityyppistä aivopesua, joka saa Mochizukin tuntemaan tekonsa paitsi ainoaksi, myös eettisesti oikeaksi vaihtoehdoksi: ”olet niin hyvä ihminen, minäkään en olisi noin jalo, teet oikein kun suostut tähän”.

Sympatiapisteitä Honma keräili jo aikaisemmin pyytäessään Mochizukia tarjoutumaan Sawamuralle: ”Hän on sadismiin taipuvainen, ei mitään liian rajua, mutta olen kuitenkin huolissani sinusta.” ”Sadismiin? Mistä te sen tiedätte?” kysyy viaton Mochizuki. Honma katsoo kaukaisuuteen ja huokaa: ”Niin, mistähän…?” Pornonpunaiseksi vaihtuva tausta täyttää aukot.

Red equals porn!

Tästä päästäänkin ajatukseen, onko Honma todella ollut edellisen sukupolven Mochizuki. Niin tai näin, hänen ja Sawamuran suhde on radikaalisti erilainen kuin hänen ja Mochizukin. Toisiaan etunimillä puhuttelevat Honma ja Sawamura ovat hyvissä väleissä, tasa-arvoisia ja samankaltaisia. Visio, jossa Honma ja Mochizuki voisivat olla samalla lailla tasaväkisiä, tuntuu täysin mahdottomalta, eli on vaikea uskoa että Honma olisi koskaan oikeasti ollut Mochizukin asemassa. Jos hän joskus pyllistelikin Sawamuralle, teki hän sen takuulla omasta aloitteestaan. Mochizuki saattaa kuitenkin tulla kohtalotoveruuden mahdollisuudesta entistä vakuuttuneemmaksi, että kyseenalaisia palveluksia suorittamalla todella tullaan Honmaksi. Seisoohan elävä todiste hänen edessään. Ongelma on vain siinä, että Honma on Honma… ja Mochizuki on Mochizuki.

Ainoa valopilkku Mochizukia ympäröivässä korruption pimeydessä on Fujita, joka vilpittömästi välittää Mochizukista. Hänelläkin on halu, tilaisuus ja kyseenalainen lupa (”juomiskilpailun voittaja saa tehdä häviäjälle mitä vain haluaa”) Mochizukin kellistämiseen siinä missä muilla, muttei voisi kuvitellakaan alentuvansa yksipuoliseen pervoamiseen, kuten selviää hänen syvästi järkyttyneestä reaktiostaan, kun Mochizuki lopulta kertoo hänelle pikku bisneksestään.

Fujitalla on paljon vähemmän ruutuaikaa kuin Mochizukilla ja Honmalla, mutta hän pysyy tärkeänä osana Mochizukin elämää, koska hänestä puhutaan usein. Hänen läsnäolonsa ja vaikutuksensa Mochizukiin onkin hyvin selvä. Fujitan seurassa Mochizuki on aivan eri ihminen kuin Honman. He ovat tasaväkiset persoonat, ja toisin kuin Honma, Fujita haluaa säilyttää vallitsevan tasa-arvoisuuden. Niin haluaa Mochizukikin, jolle Fujita on arvokas, uniikki ystävä. Fujitan tunnustaessa kiintymyksensä Mochizuki yrittääkin ensin sivuuttaa asian huumorilla, mutta kun Fujita lähestyy häntä ja tarttuu häntä hartiasta, Mochizukin ilme on puhdasta kauhua. Hän pelkää Fujitan tekevän honmat, alistavan hänet. Koska niin ei käy, heidän lämmin suhteensa säilyy. Fujita on avoin tunteistaan ja huolistaan Honman suhteen, mutta Mochizuki haluaa pysytellä ystävyyden rajan turvallisella puolella. Hän tavallaan pelkää rakkautta, koska ainoa hänen tuntemansa romanssin tapainen side on Honman kanssa jaettu seksisuhde, jossa kaikki valta ja kontrolli on toisella osapuolella.

Mochizukin lähtiessä Bostoniin Fujita pyytää lupaa saada suudella tätä hyvästiksi. Molemmat sanovat sen olevan vain säälipusu, ja Fujitan toiveeseen, että jonain päivänä suukko tekisi Mochizukin onnelliseksi, Mochizuki vastaa melankolisesti: ”Sellaista päivää ei ehkä koskaan tule.” Hän ei halua Fujitan kanssa samanlaista ”romanssia” kuin Honman. Fujita sanoo kuitenkin toiveikkaasti, ettei tulevaisuudesta voi tietää ja että hän kyllä odottaa. Tämä saa Mochizukin hymyilemään. Hänestä on ihanaa, että joku jättää hänen tulevaisuutensa hänen itsensä luotavaksi.

Suudelma toistetaan melko satiirisessa valossa OVAn lopussa, kun Mochizuki, jonka heikko ote hyvyyden olemassaolon tunnistavaan todellisuuteen on viimein lipsahtanut, kumartuu suutelemaan Fujitaa. Hän palauttaa Fujitan puhtaan rakkaudenosoituksen tunteettomana ja merkityksettömänä ja torjuu niin tämän kuin omatkin viimeiset toiveensa oikean, tasa-arvoisen rakkauden saavuttamisesta.

Honma kokee kiltin Fujitan itselleen välittömänä uhkana ja toisinpäin. Hän tekee kaikkensa suodakseen Mochizukille ja Fujitalle mahdollisimman vähän yhteistä vapaa-aikaa; hän löytää Mochizukille ”töitä” sopivasti henkilökunnan retken aikaan, järjestää Mochizukille siirron Amerikkaan ja pirauttaa Williamille, kun Mochizuki suunnittelee tapaavansa Fujitan Havaijilla. Kaiken hän tekee vain pitääkseen huolen, että Mochizuki pysyy tiukasti hänen talutushihnassaan eikä koskaan saa tilaisuutta edes hieman nuuhkia mielenrauhaa, jota tämä olisi saattanut hyväntahtoisen Fujitan seurassa kokea. Fujita tietää sen, Honma tietää Fujitan tietävän ja lopussa tämä paljastuu Mochizukillekin.

Mochizuki torjuu Fujitan argumentit seksuaalisesta ahdistelusta toteamalla, että on itse valinnut prostituutiotilansa. Ironista on, että se on oikeastaan totta, mutta toisaalta taas ei. Niigatalaisen ja Sawamuran tapauksessa Honma vain johdatteli hänet toivomaansa lopputulokseen ja onnistui kääntämään tilanteen Williaminkin tapauksessa näppärästi päälaelleen. Ainoastaan Niimi kävi päälle väkivalloin – ja ai niin, melkein unohtui, Honma itse!

Kuka sä oot ja mitä oot tehny Mochizukille?

Bokusekun tekee astetta syvällisemmäksi ja tavallaan myös häiritsevämmäksi lyhyiden, epämääräisten takaumien sarja, joka täplittää tarinaa. Ensimmäisessä Pikku-Mochizuki juoksee hyönteishaavin ja lasipurkin kanssa riisipeltojen läpi, myöhemmin hän makaa vesimelonilautasen kera kuumassa auringonpaisteessa, myöhemmin taas heittää järveen purkkinsa, johon ilmeisesti on pyydystänyt hyönteisiä. Aluksi irrationaalisilla takaumilla ei tunnukaan olevan mitään erityistä funktiota. OVAn edetessä väläyksiä menneisyydestä kuitenkin tulee yhä useammin ja niiden rinnastuminen nykyisyyteen käy selvemmäksi.

Takaumat ovat aavemaisen hiljaisia, staattisia ja yksinäisiä. Pikku-Mochizukin lisäksi niissä esiintyy vain yksi henkilö, pitkä tumma muukalainen, jonka tapaaminen motivoi Pikku-Mochizukin lähtemään etsimään järvenpohjaan viskaamaansa lasipurkkia. Muukalainen ilmestyy Pikku-Mochizukin eksyttyä metsään ja näyttää hänelle pyydystämänsä tulikärpäsen, josta pikkupoika valtavasti ilahtuu. Yrittäessään napata tulikärpäsen lennosta poika on vähällä pudota sillalta, mutta muukalainen nappaa hänestä kiinni juuri ajoissa. Lapsi saa haavan sormeensa, ja muukalainen suukottaa sormea. Seuraavassa takaumassa Pikku-Mochizuki sukelteleekin jo järvessä purkkiaan etsimässä.

Muukalaisen, ainoan Pikku-Mochizukin kanssa vuorovaikutuksessa olevan ihmisen, olemassaolon voi kuitenkin kyseenalaistaa; miksei vahva, aikuinen mies sukella etsimään purkkia pikkupojan puolesta soutuveneessä odottelun sijaan? Miksi päiväunilta heräävä Pikku-Mochizuki kokeilee ensi toimekseen, vieläkö mies hengittää? Miehen poski on kylmä, mutta hän silittää pojan päätä kun tämä kuulee hänen sydämenlyöntinsä. Kun Pikku-Mochizuki lopulta löytää purkkinsa ja nousee pintaan muukalaiselle kertomaan, peilityynellä järvenselällä kelluvassa veneessä ei istukaan ketään. Mies on fyysinen mahdottomuus, kuin häntä ei olisi olemassa lainkaan – ainakaan muualla kuin Mochizukin mielikuvituksessa.

Voisi päätellä, että koko takaumajaksot eivät ole oikeasti tapahtuneet; muistojen sijaan ne voisivatkin olla otteita Mochizukin psyykestä, metaforia hänen persoonansa ja mielenterveytensä muutoksille, jotka hyväksikäytön kohteeksi joutuminen aiheuttaa.

Takaumien muukalainen on Honma, ainoa Mochizukia sekä fyysisesti että (tavallaan) emotionaalisesti lähestyvä ihminen. Yhtäkkinen fyysinen kontakti – todellisuudessa seksi, takaumassa haavan suukottaminen – on Mochizukille yllättävää mutta jollain tavalla tervetullutta, yksinäinen poika kun vaikuttaa kärsineen koko ikänsä läheisyyden puutteesta. Muukalaisen tavattuaan Pikku-Mochizuki haluaa löytää järveen hylkäämänsä purkin, ehkä pyydystääkseen siihen oman tulikärpäsensä, samanlaisen joka muukalaisella oli. Honma taas saa aikuisen Mochizukin etsimään itsestään valmiuksia tulla Honman kaltaiseksi. Molemmat samaistuvat lähestyjiinsä lähes välittömästi. Tulikärpäsmotiivi toistuu silloin tällöin koko OVAn ajan, samoin kuin taustalla piilee koko ajan ajatus etenemisestä ja ylenemisestä.

Kun tyhjä purkki vihdoin kaiken uurastuksen jälkeen löytyy, ei löytöä ole kukaan todistamassa. Kun Mochizuki on pääsemässä tavoitteeseensa, arvostettuun asemaan, siellä ei olekaan hänelle mitään – ainakaan mitään sellaista, mitä hän halusi sieltä löytää. Hänestä ei matkan varrella ole tullut itseäänkunnioittavaa, omanarvontuntoista ehjää persoonaa. Lisäksi Honman karut tarkoitusperät tulevat ilmi, ja hänen tukipilarinaan ja ihanteenaan toiminut Honma katoaa kuten takauman muukalainen veneestä. Molemmat Mochizukit menettävät sen, mikä heitä oli kannustanut ja motivoinut. Kun Mochizuki sitten romahtaa ja vajoaa fantasiamaailmaansa, ei pikkupoikaakaan enää näy järvimaisemassa. Hän on hylännyt tavoitteensa ja kadottanut itsensä, ja tyhjä lasipurkki lojuu unohdettuna veneen pohjalla. Takaumien ja nykyisyyden maailmat myös sulautuvat yhteen aivan OVAn lopussa, psykoottisen Mochizukin vedettyä verhot ikkunansa eteen, kun Pikku-Mochizukin paatti kelluu bostonilaisella lammella.

Kun Pikku-Mochizuki tapaa muukalaisen ensi kerran, tämän kasvoilla on pelottava festivaalinaamio. Kun hän riisuu sen, alta paljastuvat lempeät ihmiskasvot. Demoninaamari on kuin käänteinen vertauskuva Honman luonteelle; Honman miellyttävän kuoren alta kun paljastuu myötätunnoton opportunisti. Leikitellä voi myös ajatuksella, että muukalainen edustaa sekä Honmaa että Fujitaa, joista kumpikin lopulta ”katoaa” Mochizukin elämästä. Honma osoittautuu eri ihmiseksi kuin minä Mochizuki oli häntä pitänyt, ja Fujitan tämä torjuu itse säästyäkseen todellisuuden käsittelyltä.

Selityksiä Mochizukin käytökseen löytyy silloinkin, jos ajattelee lapsijaksoja tiettyyn pisteeseen saakka oikeina muistoina. Mochizuki on aina ollut ujo, syrjäänvetäytyvä ja huono kommunikoija, joka muita ihmisiä kohdatessaan on auttamattomasti näiden välittömän vaikutuksen alaisena. Vielä aikuisenakin hän on täysin häntä ympäröivien ihmisten hallittavissa.

Mochizukin äänenä toimii Kashiwakura Tsutomu, melko erikoinen kaveri, jolla on kaksi täysin erilaista ääntä: nasaali nenästänyssytysääni, jolla hän esittää lukuisia lapsiroolejaan, sekä matala aikuisääni, jota hän pääsee käyttämään hyvin, hyvin harvoin. (Varsin vaikuttava demonstraatio molemmista löytyy ensimmäisestä Yu-Gi-Oh! -sarjasta, jossa jopa minä kieltäydyin ensin uskomasta, että Bakuran molemmilla persoonallisuuksilla todella on sama näyttelijä.) Näiden ääripäiden välimaastosta löytyy sitten pehmeä nuoren aikuisen ääni, jolla Kashiwakura Mochizukiakin esittää. Kashiwakura on parissa aikaisemmin kuulemassani roolissa (yksi yllättäen saman kirjailijan teokseen perustuvassa BL-draamassa, sivuosa tosin) osoittanut lievää taipumusta liioitteluun ja ylinäyttelyyn, mutta Bokusekussa hän vetää jokaisen hetken alusta loppuun upeasti.

Mochizuki monologaa paljon, ja hänen ajatusäänensä on suoraan verrannollinen hänen mielensä tasapainon järkkymiseen. Jutustellessaan muiden kanssa Mochizukin äänensävy on kirkas ja eloisa, mutta hänen vaipuessaan omiin ajatuksiinsa sävy vaihtuu surumielisen monotoniseksi. Animen edetessä ajatuspuheessa lisääntyy aluksi depressiivisyys ja sitten silkka banaalius. Vähitellen tunteet karisevat hänen sisäisestä äänestään, kunnes aivan lopussa mitään ei ole jäljellä. Loppukohtauksessa suurin muutos Mochizukissa onkin juuri auditiivinen. Ensin hän rupattelee Fujitalle tyypilliseen kepeään sävyynsä, mutta puheenaiheen siirtyessä hänen William Rogersille ja muille tekemiinsä palveluksiin ääni madaltuu, hiljenee ja kadottaa kaikki tunteet. Ulko-Mochizuki vaihtuu Sisä-Mochizukiksi, mutta se on erilainen kuin ennen. Alussa vain hieman melankolisesta sävystä on tullut täysin välinpitämätöntä, kylmää, HALmaisen lakonista sorinaa.

It's raping time!

Honmaa esittää tämän tyyppisten roolien luottomies, Kosugi ”Ilkeä seme” Juurouta. Eikä pääse väittämään, etteikö hän olisi roolissaan aivan täydellinen. Kosugin syvä, tyynen samettinen ääni kielii järkkymättömästä itsevarmuudesta ja sen täydellisestä tiedostamisesta. Kosugin karismalla myisi vaikka käytettyjä varpaankynsiä, saatika sitten tietotekniikkaa. Honmana hänen suorituksensa on ihailtavan monitahoinen; hän onnistuu kuulostamaan teennäiseltä, manipuloivalta paskiaiselta kuitenkaan kuulostamatta teennäiseltä, manipuloivalta paskiaiselta. Viettelevät kuiskaukset tihkuvat seksuaalista jännitettä, jolle kuvamateriaalin rohkeuskin jää armotta toiseksi.

Jos yksi asia ylittää ymmärryksen, se on se, että tämän animen keskushenkilöistä ainoaa, joka ei pääse pukille, esittää BL-keisari Morikawa Toshiyuki. Vaikkei itse äksöniin, hänen ylhäisyytensä pääsee näyttämään kyntensä Fujitan herkkyyden ja romanttisuuden välittämisessä. Morimorista pulppuaa tarpeen vaatiessa vaivattomasti sävyjä tunneskaalan eri ääripäistä, sentimentaalisista jäähyväisistä järkyttyneeseen raivoon, sekä kaikkea niiden väliltä. Etenkin mustasukkaisuus ja inho, jolla Fujita lausuu Honman nimen, on lähes käsinkosketeltavaa.

Olin aika yllättynyt siitä, ettei Kashiwakura tee takaumissa omaa lapsiääntään, koska olisi siihen aivan varmasti pystynyt. Toisaalta Bokuseku on 90-luvun yaoi eli jonnekin se Ishida Akirakin oli saatava.  Pikku-Mochizukilla on hyvin vähän repliikkejä, eikä sen enempää ole pitkää tummaa muukalaista esittävällä Koyasu Takehitollakaan. Sain Koyapin aukaistessa sanaisen arkkunsa välittömiä pedofiliaviboja, mutta mitään sen suuntaista ei onneksi annettu ymmärtää. (Ai mutta olihan se lapsi alasti siellä järvessä. Häväistys!) Koyapin valinta muukalaisen rooliin on erittäin onnistunut veto muutoin; hänen äänenvärinsä on juuri sopivasti jotain Kosugin ja Morikawan väliltä. Hän lausuu lapselle puhutut vuorosanansa todella lempeästi, ja etenkin hänen pehmeä hora-kuiskauksensa muukalaisen esitellessä Pikku-Mochizukille tulikärpästä on aivan ylisuloinen.

Kashiwakura kertoo OVAn cast talkissa, että seksikohtaus niigatalaisen kanssa oli erityisen vaivaantunutta näytellä, niigatalaista kun esittää hänen opettajanaan seiyuukoulussa toiminut Akimoto Yousuke. Akimoto sekä Sawamuraa esittävä Inaba Minoru ovat vakuuttavia ällöjä pervosetiä, joiden nuoren lihan kuolaamista kuunnellessa tekee mieli painua lähimpään luostariin. Inhottavimman roolin palkinto menee kuitenkin Ootsuka Houchuulle, jolle on langennut kiimaisen puolijenkki Niimin osa. Tuntuu vähän väärältä kehua ketään kusipäisen raiskaajan esittämisestä, mutta eipä Ootsukan autenttista suoritusta voi pahanakaan pitää. Suorastaan selkäpiitä karmii kuunnella hänen… niin. (Halusinkin aina tietää, miltä kuulostaisi joutua Ushion alle. Anteeksi, Ootsuka, olet aina ja ikuisesti Ushio.) OVAn sivuosissa kuullaan muun muassa Tanaka Atsuko, Horiuchi Kenyuu ja Inoue Kikuko.

Tässä vaiheessa kaikkien huulilla lienee kysymys: entä se onneton Mori Katsuji? No, onnittelut minulle, katsoin juuri puolitoista tuntia depressiivistä homopornoa kuullakseni häneltä noin kuusi repliikkiä kolmannen jakson lopussa.

Mori, jonka kaliiberin veteraanin esiintymistä ihmeteltiin cast talkissakin ääneen, esittää tosiaan ylinättiä brittibishi William Rogersia, Mochizukin viidettä ja harmittominta namusetää. Angstattuani aikani Ootsuka Houchuun joutumista Niimiksi etenin kolmanteen jaksoon mielessäni vain yksi harras toive: ”Pyydän, ihana Mori Katsujini, ole edes joku kiva tyyppi!” Toiveeni toteutui, sillä William on mitäänsanomattomuudessaan oikea enkeli verrattuna niigatalaiseen, Sawamuraan tai Niimiin. Hän ei kajoa Mochizukiin silkkaa pervouttaan, vaan Honman ehdotettua hänelle tapaamista hän varmaan kuvittelee, että tällainen todella kuuluu Mochizukin työnkuvaan samalla lailla kuin lehdistölle poseeraaminen hänen omaansa. Eikä ketään mistyjen tekijää voi oikeasti pitää kovin vaarallisena.

Niin paljon kuin haluaisinkin ihkuttaa Morista ummet ja lammet, ei hänen lyhyt esiintymisensä anna siihen juurikaan rahkeita. Jos tekijöiden tavoitteena oli kompensoida Williamin vähäistä ruutuaikaa hommaamalla hänelle mahdollisimman karismaattinen ääni, ei Moriin päätymisestä voi valittaa. Mori Katsujin ääni on pehmeä ja lämmin kuin itse aurinko, ja siitä kuulee ihanasti hymyn. Kaiken vähän, minkä hän sanoi, hän sanoi täydellisesti.

Kattokaa nyt tota.

Niputin tämän kirjoituksen ensisijaisesti O.V.A-sarjaan siksi, että katsoin sen samasta syystä kuin useimmat muutkin OVAni, vaikka se lajityyppinsä puolesta muuten poikkeaa niistä aika lailla. Täytellään se keksi-indeksi nyt kuitenkin.

Terapian paikka: Mori Katsuji, katson mitä tahansa kuraa vuoksesi. Jopa Amon Sagan.
Paskalla on tekijänsä: Niimi lienee imartelemattomin rooli, jonka kukaan voi BL-animessa saada. Sympatiani ovat puolellasi, Ootsuka-ressu. Olisi myös kiva kuulla Akimoto Yousuke joskus muussakin roolissa kuin likaisena kääkkänä. Vain pikaisen cameon tehnyt Morikin ehkä putoaisi tähän kategoriaan,

Jos joku sattumoisin ei tiedä, mitä mistyjen tekeminen tarkoittaa, niin kyse on tästä ilmiöstä.

ellei olisi niin ihana, että tekee paskastakin kultaa – ja William oli tämän OVAn mittapuulla kuitenkin ihan kiva tyyppi.

Old loves die hard: Jounouchi x Bakura -parittajilla voisi olla tähän jotain sanottavaa.
It’s some kind of magic:
Interaktiivista avaruutta: –
Moottoripyörä:
Boobshot: Ei sen enempää boobeja kuin moobejakaan, yaoipojat ovat timmissä kunnossa.
Musiikkinumero: –
Genda Tesshou: Se tästä nyt olisi vielä puuttunut! Luojan kiitos ei.

Bokuseku on animoitu erittäin kauniisti alusta loppuun. Eläväinen värimaailma, hahmojen sulavat liikkeet ja etenkin upea taustataide ovat korkealaatuista silmänkarkkia. Kodaka Kazuman hahmodesignit ovat hyvin miellyttäviä pehmeine mutta realistisine piirteineen. Mochizuki on kieltämättä söpöintä mitä vähään aikaan olen nähnyt, mutta on kuitenkin oikeasti aikuisen näköinen ja oloinen. Se ei kylläkään tee hänen häpäisystään yhtään kivempaa katseltavaa. Boku no sekuharan seksikohtaukset lienevätkin maailman huonointa pornoa/fanipalvelua siinä mielessä, että ne ovat niin epämiellyttäviä, ahdistavia ja nöyryyttäviä, ettei niitä halua katsella. Iso osa tästä on hommansa vähän liiankin hyvin hoitavan Kashiwakuran syytä/ansiota, jonka sydäntäsärkevä ulina ja anelu saa ainakin allekirjoittaneen irvistelemään inhon vallassa iho kananlihalla.

Hentai-aspektista vielä sen verran, että Bokusekun maine silmät polttavan graafisena pornona on vain myytti. Ei se loppujen lopuksi ole graafisempi kuin useimmat tämän vuosikymmenen BL-OVAtkaan, seksuaalista sisältöä vaan on varmaan tavallista enemmän. Pikselisensurointeja ei näy, vaan asennot ja kuvakulmat – ja kerran se kaikkivoipa auringonvalo – peittävät sopimattomuudet. Tarkkaan rajattu sensuuri ei kuitenkaan jätä arvailun varaan yhtään mitään. (Verbaalinen vihjailukin olisi varmasti riittänyt, mutta kuvamateriaali haluaa tehdä ihan harvinaisen selväksi, minne sitä maissintähkää survotaan.) Replikointikin on modernia BL-draamaa kesympää. Tietysti tämä on perspektiivikysymys; mikä 90-luvulla, saatika vuosituhannen alun suomalaisessa animeskenessä, oli karskia ja härskiä on nykyään lähinnä pikkutuhmaa kiusoittelua. Ajat ovat muuttuneet aika paljon siitä kun olin 12-vuotias, vaikkei Gackt olekaan.

Kaikki liike on animoitu todella elävästi. Täytyy kunnioittaa.

Jos jaksoit lukea tänne asti, onnittelut! Jos muistat lukemastasi enää yhtään mitään, olet Teräsmies. Täytynee vielä tarkentaa, että 90% tästä Raamatusta on täysin omaa subjektiivista tulkintaani, eli jos syöksyt katsomaan Bokusekun odottaen uutta Gildaa ja petyt karvaasti, älä heittele kovin painavia esineitä tähän suuntaan.

Pidinkö Boku no sekuharasta? En oikeastaan. Se sai mieleni tekemään ampua ohikulkijoita. (En kyllä oikeastaan pidä Gildastakaan. En ymmärrä, miksi sen pitäisi olla niin hyvä.) Kadunko syvästi, että koskaan kajosin koko roskaan?

No jaa… olihan siinä kuitenkin Mori Katsuji…

And then there were none.

Explore posts in the same categories: BL, O.V.A, Seiyuu

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

8 kommenttia : “BL+O.V.A: Boku no Sexual Harassment”

  1. Arana Says:

    Olisiko jopa ollut 2003? Saattoi olla kyllä 2004 yhtä hyvin. =D

    Muistan syvästi inhonneeni, mutta nyt tuli hinku katsoa tämä uudestaan, koska eihän ahdistavuutta nyt voi laskea pornolle miinukseksi. Tietysti tekstitysten puute osassa pätkistä häiritsi varmaan aika kovasti, mutta luulen, että negatiivinen reaktioni oli seurausta ennen kaikkea juuri siitä epämiellyttävyydestä, jota en silloin pienenä osannut oikein käsitellä.

    Sen verran hyvin palautui tästä kokemus mieleen, että olen aika valmis allekirjoittamaan psykologisen tulkintasi. Sekuharan arvostuspisteet nousivat tämän kirjoituksen perusteella aika hienosti, vaikken varmaan minäkään meinaa ruveta siitä tykkäämään suuremmin. Ehkä nyt on kuitenkin suuri vääryys korjattu, kun en enää pidä Sekuharaa automaattisesti tyhmänä tapauksena, kiitos siis siitä.

    Ainiinjoo, ja se pakollinen vielä: Fuck yeah maissilla!

    • Myy Says:

      Kiitos kommentista! Mua erityisesti kiinnostaakin kuulla, kuinka paljon muiden OVAn nähneiden mielestä tämä hervoton psykosomaattisuusteoria ampuu ohi ^^; Hauskaa, että kirjoitus sai mielen tekemään katsoa mokoma eri valossa.

      (Ei ollu kokonaisten tekstitettyjen jaksojen löytäminen muuten maailman helpoin jobi edelleenkään. Tuliko peräti kolmella eri kielellä subattuja pätkiä selattua :D)

      Mä vähän luulen, että se maissi olis ollut pelkästään typerä, ellei tähkänheiluttelijana olisi mörissyt Kosugi. Se oli sen verran pelottava siinä etten ainakaan mä lähtis sen maissien kanssa pelleilemään ^^;

  2. Elli Says:

    Ihanaa, että joku oikeesti jaksoi sanoa tästäkin kaiken, mitä ajattelin kun katsoin tän silloin joskus 2004 tai 2005.

    Mie itkin, kun olin katsonut tän. Se oli oikeesti ahdistava, mutta oon silti ylpeä, että on tullut katsottua, ja saanut siitä muutakin irti kun sen samperin maissintähkän. -.-

    Tuo on muuten tosi hyvä pointti tuo oliko Honma todellakin edellinen Mochizuki. Itse asiassa voi hyvinkin olla, mutta kun miesten lähtökohdat on niin erilaiset, niin Mochizukille käykin hullusti.

    Muutama juttu, mille nauroin tässä jutussa ihan hirmusti: kiksautusvalmius (kuulemma tein äidin keksimä sana?) ja tuo takaluukku -kommentti.

    Ääninäyttelijäanalyysi on loistava. Siulla on hyviä adjektiiveja sanavarastossasi. Mie en ois keksinyt kuvata Juuroutaa noin. 😄
    Tekisi nyt mieli katsoa koko juttu uudestaan ihan vaan Kashiwaran takia… Kiitos tästä.

    • Elli Says:

      Siis Kashiwakuran takia… moi, osaan taas nimet. 😛

      • Myy Says:

        Kiksautusvalmius-termi pulpahti kyl ihan jostain oman kieron alitajunnan perukoilta, mutta saattaa hyvinkin olla maman vaikutusta ^^; Kivaa jos teksti miellytti ja esiin nousi kiinnostavia pointteja. Voidaan puida tätä lisää joskus yhteistuuminkin! Kiitos palautteesta, sitä on aina mukavaa kuulla!


  3. […] verrattuna varsin erikoislaatuinen (syy kyseisen OVAn syntyyn on mainittu aikaisemmin Myyn edellisessä jutussa). Saan tässä samalla tekosyyn esitellä yhden manga- ja animepuolella vaikuttavan mestaritekijän […]


  4. […] ja O.V.A.-kirjoituksista luetuimmat ovat Bakuretsu Hunter naiskauneuden arvostajille ja Boku no Sexual Harrassment yaoin […]


  5. […] silmiähivelevää animaatiota. Laatu kuitenkin vaihtelee BL-animessa paljon – esimerkiksi Boku no Sexual Harassment OVAn animaatiota pidetään huipputasoisena, mutta etenkin TV-sarjat kärsivät toistuvassa määrin […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: