BL: Junjou Terrorist

Ennen kuin kivet alkavat lentää, saanen selittää. Junjou Romantican nimi on ollut minulle tuttu jo ennen kuin manga lisensoitiin länsimaihin ja oheistuotteet alkoivat vyörytä. Sarjan megahypetys meni minusta jotenkin ohi, mutta tulin kuitenkin kesällä lopulta tutustuneeksi sarjaan audiolevyjen muodossa, ja päätin lopulta ottaa siitä paremmin selvää. Itse sarjasta on kirjoitettu muutenkin, joten keskityn tässä mieluummin vain yhteen tarinaan. Myöskään henkilöhahmoja ei tällä kertaa ole pilvin pimein esiteltävänä, joten toivon tekeväni mieluummin analyysiä tarinan päähenkilöistä. Tiedän monta ihmistä, jotka mielellään lynkkaisivat minut siitä hyvästä että kirjoitan tästä sarjasta, mutta päätin olla rohkea.

Junjou Terrorist

Junjou Terrorist on yksi Nakamura Shungikun Junjou Romantica -mangan päätarinoista. Vuonna 2003 alkanut sarja käsittää tällä hetkellä 13 osaa ja se jatkuu edelleen. Mangasta on kehkeytynyt yksi 2000-luvun suosituimmista BL-nimikkeistä, ja se on poikinut lisäksi valtavan läjän draamalevyjä sekä tähän mennessä 24 animejaksoa kahteen tuotantokauteen jaettuna. Terroristin päähenkilön virkaa toimittaa Egoist-tarinan sivuhenkilö Miyagi, jonka elämä menee ylösalaisin kun hänen ex-vaimonsa pikkuveli Shinobu ilmestyy yllättäen julistamaan tälle rakkauttaan. Miyagi yrittää kaikin tavoin ravistella pojan irti itsestään, mutta ihastus alkaa lopulta saada vastakaikua. Siitä alkaa vaikeuksia ja väärinkäsityksiä täynnä oleva suhde, jossa he molemmat, etenkin Miyagi, joutuvat miettimään elämäänsä uudelleen.

Terrorist alkaa paljon myöhemmmin kuin Romantica ja Egoist, vasta viidennessä osassa, mutta olen huomannut samaistuvani sarjan tarinoista eniten sen henkilöihin. Myöhäisestä alkamisestaan huolimatta se etenee hahmokehityksen kannalta paljon nopeammin kuin päätarina Romantica (oikeasti, Usami & Misaki on yksi tylsimpiä BL-pareja, joihin olen pitkään aikaan törmännyt, he junnaavat yksipuolisen kieltämisen vaiheessa osasta toiseen) ja Terroristin hahmot oikeasti muuttuvat tarinan aikana ja tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat sekä heidän omaansa että muiden elämään. Olen katsonut animesta kyseisen tarinan jaksot, mutta kirjoitan Terroristin hahmoista pohjaten lähinnä draamalevyihin, suorittaen hieman vertausta animen ja draamojen välillä kun siihen lienee tarvetta.

Miyagi You, 35-vuotias kirjallisuuden professori ja Egoistin päähenkilö Kamijo Hirokin pomo. Matsuo Bashoun intohimoinen ihailija, arvostettu opettaja ja kollega. Hän esittäytyy sarjassa ensimmäistä kertaa Egoistin ilmapäisenä ja Kamijolle flirttailevana työtoverina ja vaikuttaa aluksi hyvinkin koomiselta sivuhenkilöltä. Hänen elämäänsä varjostaa kuitenkin hänen lukioaikaisen naispuolisen opettajansa kuolema, johon hän oli palavasti rakastunut ja jonka muisto vainoaa häntä yhä. Hän on yrittänyt jatkaa elämäänsä, mutta ei ole koskaan päässyt täysin yli sensein kuolemasta eikä halua päästää ketään yhtä lähelle – tähän kariutui myös hänen avioliittonsa Shinobun isosiskon Risakon kanssa. Hänestä ja senseistä otettu valokuva on yhä Miyagin tärkein omistama esine, vaikka materialla ei muuten ole hänelle merkitystä. Miyagi ei ole yhtään mielissään kun nuori Shinobu tunkee yllättäen hänen elämäänsä lupia ja mielipiteitä kysymättä ja alkaa höpistä tälle kohtalon määräämästä rakkaudesta, johon hän itse lakkasi uskomasta sensein kuoltua.

Kuuluisa valokuva Miyagista ja senseistä.

Miyagin ääninäyttelijä Inoue Kazuhiko on alansa mestari, jonka voi helposti kuvitella esittämään Miyagin kaltaista henkilöä. Olen kuullut Inoueta kymmenissä rooleissa, ja hän saa useimmiten esitettäväkseen joko koomiset koheltajat tai supervakavat angstimiehet. Miyagi tarjoaa mahdollisuuden molempiin, ja Inoue selviää roolista vaivatta. Miyagi on itse asiassa yksi hauskimpia BL-rooleja jonka Inouelta olen kuullut, hän pääsee tosissaan näyttämään koomikontaitonsa tarinan hauskimpina hetkinä. Hän hoitaa myös lukioikäisen Miyagin repliikit, joita kuullaan hänestä ja senseistä kertovissa takaumissa. Nuorena Miyagina hän puhuu astetta kevyemmällä äänellä, joka kuuluu animeversiosta kenties vielä selvemmin.

Takatsuki Shinobu, 18-vuotias opiskelija, joka ei vielä tiedä mitä tehdä elämällään. Nero koulussa. Intohimoinen kokki. Ei pysty siirtymään uuteen asiaan ennen kuin on täydellisesti sisäistänyt edellisen. Hän on kotoisin varakkaasta perheestä eikä ole koskaan joutunut ahertamaan opiskelun eteen, joten hänen elämästään puuttuu intohimot ja tavoitteet – tämän vuoksi hän ottaakin rakastumisensa Miyagiin niin vakavasti. Hän ja Miyagi tapasivat ensimmäistä kertaa kolme vuotta ennen tarinan alkua, kun Miyagi tulee pelastaneeksi pojan tätä kiusaavilta riitapukareilta (jotka kuulostavat aivan samalta kuin vastaavat henkilöt animessa yleensä) ja Shinobu ehti jo toivoa parasta, kunnes sai tietää ihastuksensa olevankin isosiskonsa sulhanen. Hän häipyi raivoissaan Australiaan opiskelemaan ja oli juuri pääsemässä Miyagista yli, kun sai tietää heidän eronneen ja alkoi jälleen uskoa kohtaloon.

Shinobun roolissa häärii Kishio Daisuke, joka on oma henkilökohtainen guilty pleasure -seiyuuni. Kishion persoonallinen, kimakka ääni on aina soveltunut nuorien angstiteinien esittämiseen, minkä vuoksi Shinobu sopii hänelle kuin nenä naamaan. Alkumme Kishion kanssa oli kerrassaan mielenkiintoinen – Jak & Daxter -pelejä pelanneet ovat nimittäin voineet kuulla hänet Erolin roolissa japaninkielisillä ääniraidoilla.

Näin semessä roolissa ette Kishiota tule enää koskaan kuulemaan.

Shinobu on päällisin puolin tyyni ja rauhallinen, mutta ailahtelevaisuudessaan varmasti haastava hahmo. Hän on yleensä harvasanainen, mutta avatessaan suunsa hän päästää kaikki sisällään vellovat ajatukset ulos raivonpuuskassa, joka päättyy joko kiihkeään hengitykseen tai lohduttomaan itkuun. Kishio huutaa roolissa kunnes hänen äänensä särkyy. Hän on Shinobuna ihanan kiihkeä, mutta tuo hahmoon myös herkän ja pehmeän puolen, jopa paremmin kuin mangassa. Myös draamalevyissä luodaan onnistuneesti tunnelmaa, kun minuutin raivoamisen jälkeen ei moneen sekuntiin kuulu muuta kuin Kishion huohotusta, joka ei takuulla ole teeskenneltyä. Kishio on varsin nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehtailla BL-rooleja aimo määrän, eikä toivon mukaan ole lopettamassa kovin nopeasti.

Tuolle naamalle voi jo antaa anteeksi vaaleanpunaiset sydänlasit ja tiikerinkorvat. Asukokonaisuuteen kuului muuten myös häntä.

Miyagin on vaikea sietää Shinobua aluksi, koska näkee tässä niin paljon samoja puolia kuin itsessään. Myös hän toimi impulsiivisesti sydämensä mukaan, ei välittänyt suuresta ikäerosta ja halusi järjestää elämänsä niin, että voisi viettää elämänsä rakkaimpansa kanssa. Shinobu ei piittaa 17 ikävuodesta heidän välillään, ei kysy Miyagilta missään vaiheessa mitä hän on mieltä koko asiasta, ja haluaa pyrkiä opiskelemaan kirjallisuutta yliopistoon vain koska Miyagi työskentelee siellä. Hän edustaa kaikkea sitä mitä Miyagi oli nuorena ja mitä hän on alkanut sittemmin vihata, eikä hän kestä nähdä pojan toistavan omia virheitään. Vähitellen Miyagi alkaa kuitenkin lämmetä nuorukaiselle ja uskaltaa pikku hiljaa  päästää tämän lähemmäs kuin ketään muuta.

Hahmoista löytyy monipuolisuutta, mikä tuo heidät lähemmäs lukijaa. Jos tutustuu Terroristiin ennen Egoistin lukemista, voi Miyagin koominen käytös työpaikallaan olla aika järkytys. Avioerosta huolimatta Miyagin välit pomoonsa – joka siis on myös Risakon ja Shinobun isä – ovat säilyneet todella lämpiminä, eikä hän ole Risakonkaan kanssa riidoissa. Hänen avioliittonsa ei epäonnistunut siksi ettei hän välittänyt, vaan koska hän ei antanut itsensä välittää. Hän pelkää pettävänsä sensein jos hän rakastaisi toista ihmistä yhtä paljon kuin senseitä aikanaan, vaikka sensei itse käski hänen jatkaa elämässään eteenpäin hänen kuolemansa jälkeen. Miyagi alkaa aikaa myöten ymmärtää tämän itsekin: rakastuessaan lopulta Shinobuun hän ei toivokaan enää anteeksiantoa senseiltä, vaan itseltään. Miyagin elämä kokee käännekohdan, kun hän Shinobun vuoksi tulee ensimmäistä kertaa unohtaneeksi sensein kuolinpäivän. Tämän myötä hän pystyy lopulta jättämään vainoavan syyllisyydentunteen taakseen ja keskittymään tulevaisuuteen. Hän voi kunnioittaa sensein muistoa vaikka rakastaisikin toista ihmistä vielä enemmän.

Harva julistaa kohtalon määräämää rakkautta tällaisella naamalla.

Shinobussa taas on suorastaan huvittavaa se, miten tympeä persoona hän on. Hän piirittää Miyagia itsepintaisesti ja jauhaa kohtalosta ja ikuisesta rakkaudesta, ja näyttää kaiken aikaa vielä vihaisemmalta kuin Miyagi. Tämä osaltaan erottaa heidät monista muista BL-pareista joissa uke on aktiivinen tekijä – ilman Shinobun tympeää asennetta olisi pari ollut kopio Gravitationin päähenkilöistä aina semen ääninäyttelijää myöten. Joskus hänen käyttäytymisensä on pelkästään arvaamatonta, kuten yltiökoominen parkumisreaktio kun Miyagi ryntää estämään hänen lähtönsä takaisin Australiaan. Kishio tekee kohtauksessa yhden parhaimmista koomisista itkuista minkä olen ikinä missään roolisuorituksessa kuullut.

Sensei, Miyagin suuri nuoruudenrakkaus on pääparin jälkeen ehdottomasti tarinan tärkein henkilö. Hän esiintyy ainoastaan takaumissa, joissa nuori Miyagi työntää häntä merenrannalla pyörätuolissa kauniin haikean taustamusiikin ja aaltojen säestämänä. Tästä huolimatta hän on hyvin merkityksellinen tarinan kannalta – hän on tavallaan koko ajan läsnä koska Miyagi muistelee heidän viimeisiä yhteisiä hetkiään tarinan aikana usein. Sensei kehottaa Miyagia unohtamaan hänet ja jatkamaan elämäänsä eteenpäin hänen kuoltuaan. Rakkaudesta sokea Miyagi ottaa tästä nokkiinsa ja vannoo rakastavansa senseitä vielä tämän kuoleman jälkeen, vaikka sensei haluaisi Miyagin olevan onnellinen eikä jäävän jumiin suruunsa. Tarinassa tehdään kuitenkin selväksi, ettei Miyagin ihastus ole yksipuolista, ja sekä sensei että hänen vanhempansa ovat kiitollisia Miyagille tämän rakkaudesta. Sensein sanat ”Kiitos siitä että rakastuit minuun” kaikuvat takaumissa usein, joita Miyagi muistelee lämmöllä.  Sensein äänenä toimii Masuda Yuki, joka on animaattorin työn ja animeroolien lisäksi yllättävän ansioitunut BL-alan sivurooleissa. Hänellä ei ole tarinassa paljoa repliikkejä, mutta kaikki ne harvat ovat kaunista kuultavaa.

Tarina tarjoaa myös aimo annoksen draamaa, joka tuo mukanaan omat haasteensa. Molempien päähenkilöiden ääninäyttelijöiden itkemistaidot pannaan koetukselle useita kertoja tarinan aikana, eikä kuulijan tarvitse pettyä lopputulokseen. Vaikka Miyagin ja Shinobun vuoristorataa muistuttava suhde kirvoittaa monet itkut etenkin Shinobusta, tarinan kaikista liikuttavimmat hetket jaetaan Miyagin ja sensein kesken. Kun sensei kuolee ja hänen vanhempansa kehottavat Miyagia unohtamaan tyttärensä ja siirtymään eteenpäin, ei Miyagi voi kuin antaa kyyneleiden virrata. Hän itkee, koska ei voi ymmärtää miksi hänen tulisi unohtaa ihminen, jota on rakastanut niin paljon. Ja jos joku osaa itkeä tunteita herättävästi, se on Inoue.

Myös Kishio pääsee tarinan aikana parkumaan useampaan otteeseen, usein koomisesti, joskus astetta vakavammin. Shinobu on tarinassa vaikeassa välikädessä: hän ei tahdo Miyagin unohtavan senseitä kokonaan, mutta toisaalta hän haluaa tämän rakastavan häntä enemmän kuin ketään muuta. Hän yrittää epätoivoisesti olla Miyagin rakkauden arvoinen ja on jatkuvasti huolissaan siitä, mitä Miyagi häntä kohtaan tuntee. Hän kiroaa nuoruutensa ja miettii, millä keinoin hän aikuistuisi nopemmin eikä olisi enää se hemmoteltu kakara, joka hän pelkää olevansa ja jollaiseksi Miyagi häntä ensin kutsuu. Tietämättään hän onnistuukin tässä.

Ainut tarinassa nähtävä hahmo muista sarjan päähenkilöistä on Egoistin päähenkilö Kamijo Hiroki, sarjan kuuluisa kuumakalle, jolta Miyagi hakee koomisella tavalla lohtua ahdistukseensa ja jonka kanssa hän jakaa suhdeneuvoja. Enpä olisi koskaan arvannut että Itou Kentarou päätyisi Kamijon ääneksi sarjan ääniversioihin, sillä olen kuullut häntä useimmiten herttaisten setien rooleissa. Kamijon kurkkua rasittava rooli sujuu Itoulta kuitenkin yllättävän hyvin, hän ei kertaakaan väsähdä raivotessaan ja jaksaa tehdä sen jopa hauskasti, kuten kuuluukin. Mikä harmi ettei Kamijon poikaystävää Nowakia kuulla Terrorist-draamoissa kertaakaan, olisin ehdottomasti halunnut kuulla Kanna Nobutoshin roolissa. Olin iloisesti yllättynyt kun Miyagin ex-vaimon Risakon ääneksi paljastui Asano Mayumi, jonka rooli Hisokana Yami no Matsuei -animessa on takuulla vielä monella muistissa.

Ja entäs se seksi sitten. Miyagi käy ensimmäisen kerran käsiksi Shinobuun pelkässä pelottelumielessä, kun pojan ahdistelu käy liiaksi hermoille – valitettavasti vaikutus ei ole aivan toivotunlainen. Shinobu alkaa lopulta kärttää tältä seksiä varmistukseksi tunteistaan, ja raivoissaan Miyagi suostuu. Kohtaus on ahdistava ja molemmille puolille epämiellyttävä, mutta Kishion roolisuoritus on vertaansa vailla herkkänä ja järkyttyneenä Shinobuna. Sama kohtaus kuullaan yllättäen toisen draaman alussa takaumana ja uudelleen ääninäyteltynä. Varsin kummallinen ratkaisu, koska kyseessä on pitkä kohtaus ja tismalleen samat repliikit, eivätkä äänet vedä kohtausta aivan samalla lailla kuin ensimmäisessä osassa. Miyagi ja Shinobu harrastavat tarinassaan seksiä huomattavati vähemmän kuin Egoistin ja Romantican parit, mikä on vain hyvä juttu jos mangan piirrostyyli ei miellytä – kuten omassa tapauksessani ainakin oli.

Kummallinen valosensurointi.

Animen ja audiolevyjen ero on räikein seksikohtauksissa. TV-versiossa käytetään joko kummallisia sensurointeja tai kohtaukset on joko hypätty kokonaan yli tai lievennetty, mutta useimmat repliikeistä ovat mukana. Draamoissa taas ei säästellä mitään, kuten tavallista, mikä voi olla hyvä uutinen niille, jotka kaipaavat samaa menoa kuin mangassa. Audiolevyjen kanssa ei myöskään pääse häiritsemään mangakan mahdollisesti kömpelö ja yksitoikkoinen tapa piirtää eroottisia kohtauksia. Kummalliset kuvakulmat, vääristynyt anatomia ja joka sivulla lentävät eritteet eivät pääse ärsyttämään äänilevyillä, vaan saa sen sijaan keskittyä roolisuoritusten seuraamiseen – Inoue ja Kishio ovat alansa rautaisia ammattilaisia ja saavat esimerkiksi ensimmäistä seksikohtaa edeltävästä oraalivaiheesta paljon enemmän irti kuin Nakamura mangassa osaa välittää. Kishio osaa pitää luonnostaan kimakan äänensä aisoissa eikä ala vinkua liian korkealta, mikä on hyvä kuuntelijan korvien kannalta. Ja Inoue, häntä ei tarvitse selittää – hänen yaoiäänensä on jokaisen koettava itse.

Vaikka Junjou Romantica jää kauas BL-suosikkieni listalla, huomasin että Miyagin ja Shinobun elämästä oli varsin helppo lukea. Nakamura onnistuu kertomaan tarinan henkilöistä varsin tunteikkaasti ja kuvaa aidosti kuolemaa, sen käsittelyä ja elämän jatkumista. En olisi takuulla kiinnostunut sarjasta jos olisin lukenut mangan ennen audiolevyjen kuuntelemista, joten syytän tästä ääninäyttelijöitä. Tarina saa totisesti lisää syvällisyyttä kun ammattilaisääninäyttelijät tulkitsevat hahmot ja käyvät läpi näiden ilot ja surut. Jos tarina välttää mutta mangan piirrostyyli haittaa liiaksi, suosittelen ehdottomasti tutustumista sarjaan audiolevyjen muodossa. ”Se on kohtalosi!” kuten Kishio ääninäyttelijöiden terveisviestissä toteaa.

Explore posts in the same categories: BL, Seiyuu, TV-sarjat

Avainsanat: Asano Mayumi, Gravitation, Inoue Kazuhiko, Itou Kentarou, Jak & Daxter, junjou egoist, junjou romantica, junjou terrorist, Kanna Nobutoshi, Kishio Daisuke, Masuda Yuki, Matsuo Bashou, nakamura shungiku, Yami no Matsuei

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.