O.V.A: Karuizawa Syndrome

75-minuuttinen Karuizawa Syndrome -OVA perustuu Tagami Yoshihisan vuosina 1980-1985 Big Comic Spiritsissä ilmestyneeseen samannimiseen mangaan. OVA julkaistiin mangan loputtua vuonna 1985 ja sen ohjasi muun muassa Versailles no baran, Hokuto no kenin, Miyukin, Video Girl Ain ja useiden Oshii Mamorun elokuvien parissa työskennellyt Nishikubo Mizuho (joka on muuten ääninäyttelijä Mizutani Yuukon aviomies), ja animaatio-ohjaajana toimi silloin vielä uransa alkumetrejä tallannut animaattori Iguchi Chuuichi.

Helmikuu 1985. Urasta Yhdysvaltain Kaliforniassa haaveileva freelance-valokuvaaja Aizawa Kouhei (Shiozawa Kaneto)  ja hänen kuvittajaystävänsä Matsunuma Sumio (Mitsuya Yuuji) jättävät koulusta valmistumisen väliin ja karkaavat kotoaan Tokiosta. Poikien rahat loppuvat kuitenkin jo Karuizawassa (kolmen tunnin ajomatka Tokiosta) ja he joutuvat jäämään hyyryläisiksi Sumion sisaren Kaorun (Sakakibara Yoshiko) luo tienatakseen rahat Amerikan-matkaansa. Matkasuunnitelmat paljastuvat vahingossa Kaorulle, joka on hyvin vastahakoinen päästämään yhä kytevää ensirakkauttaan valtamerten taakse.

Kouhei (oik.) ja Sumio, kuin paita ja peppu

Huhtikuussa Kouhei tapaa moottoripyörätyttö Kuonji ”Non” Norikon (Toda Keiko), joka on muuttanut Karuizawaan huolehtiakseen kuolleen ystävänsä pikkusiskosta. Noriko kantaa kaunaa DEEP-nimistä moottoriajoneuvojengiä kohtaan, jonka nykyinen nokkamies Onda Jirou (Hironaka Masashi) on Kouhein vanha ystävä. Vallattoman juomisillan seurauksena Kouhei ja Kaoru lihallistavat suhteensa, mutta eipä aikaakaan, kun Kouhei ja Norikokin antautuvat epäortodoksisiin nautintoihin.

Saapuu heinäkuu, eivätkä Kouhei ja Sumio vieläkään pääse lähtemään. Jiroun entisen tyttöystävän Minowa Mirukun (Tsuru Hiromi) saapuminen Karuizawaan johtaa lopulta Norikon ja DEEPin vihanpidon raukeamiseen. Kevytmielinen Kouhei jakelee lempeä suuntaan ja toiseen, kunnes Norikon raskausepäilykset vakavoittavat hänet hetkeksi. Hälytys osoittautuu vääräksi, mutta Kouhei saa sen sijaan tietää Kaorun odottavan lastaan. Kouhei päättää jo kantaa vastuun ja naida Kaorun, mutta valinnan ehdot muuttuvat yllättäen, kun Kaorun raskaus päättyy keskenmenoon. Kouhei jää valokuvauskeikan jälkeen Aomoriin miettimään. On syyskuu. Seuratako haaveitaan Kaliforniaan vai jäädäkö Karuizawaan kuten kaikki muutkin – ja kenen luo, Norikon vai Kaorun?

Punapäinen Noriko on ihana...

Karuizawa Syndrome oli minulle todella outo katselukokemus. Ei siksi, etteikö siinä olisi järjen hiventä tai ettenkö olisi ymmärtänyt tapahtumia, vaan siksi, etten kerta kaikkiaan tiedä, pidinkö siitä vai en. Läsnä on koko liuta elementtejä, joiden pitäisi tehdä tarinasta ja henkilöistä luotaantyöntäviä, mutta niin ei kuitenkaan käy. OVA on aika hauska niin kypsällä kuin epäkypsälläkin tavalla mutta hahmot tekoineen jäävät etäisiksi ja motiivit puutteellisiksi. Kuitenkin jossain vaiheessa huomasin sympatisoivani itse kunkin kanssa ja jännittäväni tarinan jatkoa. Etenkin lopussa kun spekuloidaan, palaako Kouhei Karuizawaan vai ei, jännite tarttui minuun todella voimakkaasti – vaikka näin kevytmielisen tarinan päätteeksi sen ei pitäisi! Sympatialle ei ole kunnon perustuksia. Miksi siis jännitän nalle kainalossa, päätyvätkö Pinnallinen Pekka ja Paperinohut Pirkko yhteen vai eivät? Miksi minä välitän helvettiäkään?

...mutta niin on Kaorukin

Koko elokuvaa hallitseva outo tykkäänkö-vai-enkö-tunne kulminoituu sen näennäisen amoraalisessa ja kevytkenkäisessä päähenkilössä Kouheissa. Kouhei ei vaikuta kärsivän minkäänlaisista tunnontuskista naiskennellesaan ympäriinsä; hän flirttaillee muille tytöille vakituistensa läsnä ollessa, hyppää säkkiin yhden kuvaamistaan alastonmalleista kanssa saatuaan juuri kuulla Kaorun raskaudesta ja suhtautuu muutenkin uskomattoman kevyesti lukuisiin suhteisiinsa, muttei silti ole puhtaasti epämiellyttävä hahmo. Hän ei ole kenellekään ilkeä eikä kohtele ketään naisystävistään huonosti. Hän ei myöskään halua suoranaisesti priorisoida näiden välillä (kuten huomataan kohtauksessa, jossa Noriko kysyy, josko hän vai Kaoru on Kouheille mieluisampi, ja miehellä on vain hyvää sanottavaa molemmista – olkoonkin, että se on jotain pervoa). Kouhei kammoaa sitoutumista mutta lupaa kuitenkin naida Norikon, mikäli tämä tulee hänelle raskaaksi. Hän auttaa Norikon yli kaunastaan DEEPiä kohtaan, korjaa Jiroun ja Mirukun välit ja osoittaa muulloinkin satunnaista vilpitöntä hyväsydämisyyttä.

Noriko ja Kouhei varjostavat Jirouta

Vain reilun tunnin mittainen OVA ei selitä Kouhein taustaa juuri lainkaan – esimerkiksi jenkkisukujuurien vuoksi koettu syrjintä, menneisyys DEEPin jäsenenä ja pari muuta seikkaa selvisivät vasta japanilaisesta Wikipediasta – eikä mene koskaan varsinaisesti Kouhein pään sisään. Useimmille teoille ei ole mitään osoitettavaa motiivia. Ehkä erityisen omituista on se, miten hän haluaa puhdistaa Jiroun maineen Mirukulle huolimatta siitä, että itse syyllistyy juuri sellaiseen kaksinnaintiin, josta Miruku Jirouta syyttää. Hahmoon ei siis kaiken järjen mukaan edes pitäisi pystyä juuri samaistumaan. Silti, silti, Kouheihin ei voi lyödä pelkkää jakomielitautisen pervon leimaa. Mikä oikein tekee sen, että näin vähällä panostuksella tehty hahmo ei kuitenkaan loppupeleissä vaikuta niin kaksiulotteiselta?

No, vastaus on yhtä simppeli kuin kompleksikin; se on Shiozawa Kaneton ansiota.

Shiozawan untuvainen ääni kaunistaa jopa Kouhein kammottavat poskiparrat

Jokainen itseäänkunnioittava otakuhan tietysti tietää, että Shiozawa Kaneto (1954-2000) oli [insert kaikki suomen kielen ylistyssanat]. Kouhein rooli on hyvin erilainen kuin missä häntä yleensä olen kuullut, mutta varsin piristävä poikkeuksellisuudessaan ja erittäin hyvä esimerkki siitä, miten taitava Shiozawa oli tunnelman hallitsemisessa. Kun animaatio siirtyy pyöreästä chibistä taas realistiseksi ja Shiozawan ääni äkkiä koomisesta maukumisesta syvään pohdiskeluun, koko huoneen ilmapiiri kääntyy päälaelleen. Monissa yksittäisissä repliikeissä on niin kova jännite, että ne hallitsevat koko kohtausta tai muuttavat täysin sen luonteen. Ihan kuka tahansa ei puolta pitäjää naituaan voi tulla sanomaan ”toimin kyllä vähän tyhmästi ja sori mutta ollaanko kavereita taas” ja kuulostaa edes kohtalaisen sympaattiselta, mutta kun Shiozawa Kaneto sanoo sen – kiteyttäen sen yhteen ainoaan yksinkertaiseen sanaan – kannattaa tosiaan halata sitä nallea. Shiozawalla oli aivan tajuton kyky ilmaista valtavia määriä minimalistisin, lähes huomaamattomin vivahtein, mikä teki kaikista hänen rooleistaan ainutlaatuisia ja monitahoisia persoonallisuuksia. Jopa Pinnallisesta Pekasta.

Kaoru takeltelee vaikean uutisensa kertomisessa

Shiozawa on OVAn kantava voima, mutta pahaa sanottavaa ei ole muistakaan näyttelijöistä. Sakakibara Yoshiko ja Toda Keiko tekevät Kaorusta ja Norikosta ihanan erilaisia mutta yhtä lailla sympaattisia ja vahvoja henkilöitä. Kaoru on kypsä ja vastuullinen, Noriko raisu uskalikko. Molempien rinnassa sykkii samalla lailla rakastava ja rakkautta kaipaava sydän. Kouhein puheiden perusteella Kaorun on tarkoitus olla ulkonäöltään vaatimaton ja Norikon vastustamaton seksipommi, vaikka Tagamin karkeat hahmosuunnittelut eivät onnistukaan korostamaan sitä. Toda on seksikkääksi Norikoksi nappivalinta ja Sakakibaran ääni tihkuu äidillistä lämpöä, mutta luontaista vetovoimaansa hän ei pysty karistamaan. Mitäs on niin ihana. Mitsuya kimittää tuttuun tyyliinsä koomisena Sumiona ja on vakavampina hetkinä mahdottoman söpö. Hironaka onnistuu hyvin Jiroun bad-assiin ja herkkään jakautuneessa roolissa, ja Tsuru Hiromin panos tuo hyvin hätäisesti esiteltävään Mirukuun asennetta ja kärkeä (ja erityismaininnan ansaitsee se, että Tsuru tekee tässä yhden kaikkien aikojen parhaista ilkeistä hihityksistä).

Jirou ja Miruku sovussa jälleen

Kaorun ystävä Tsunoda Erii (Tominaga Miina), Norikon kuolleen bestiksen pikkusisko Kinoshita Kumiko (Miyuki Sanae), kahvilaa pitävä Kaoruun ihastunut Minowan setä (Tanaka Hideyuki) ja oikeastaan Sumiokin jäävät tarinassa taka-alalle, mutta kuitenkin heiluvat aina taustalla siihen malliin, että heillä alkuteoksessa oli varmaan isommat roolit. Minowan sedän kahvila on ystäväpiirin kokoontumis- ja juoruamispaikka, ja Erii ja setä Minowa ovat erityisen hauskoja kuullessaan Sumiolta uusimpia raportteja Kouhein ja Kaorun suhteesta. Tominaga on tyypillisessä tomboy-roolissaan söpö kuin mikä ja Tanaka Hideyuki nyt on aina ihana. Tämä taustajoukko tarjoilee parhaat vitsit; Kouhei ja Sumio likistelevät OVAn alussa niin että Erii alkaa huomautella siitä, ja Eriin ja Minowan sedän reaktio on hulvattoman ylidramaattinen, kun Sumio kertoo Kaorun pesseen Kouhein alushousuja.

Miesten alusvaatteiden pesu - täysin sopimatonta käytöstä

Korkeatasoisten näyttelijäsuoritusten ja etenkin Shiozawan piikkiin menee se, miten Karuizawa Syndromen dualismi komiikan ja draaman välillä toimii näinkin hyvin ja miten tarina onnistuu herättämään katsojassa niin paljon tunteita. Yllättävän voimakkaasti ladattu on muun muassa kohtaus, jossa Kouhei ja Noriko kuuntelevat kun Jirou juttelee kuolleelle Kinoshita Miwakolle. On suorastaan raastavaa seurata, miten Kaorulla juuttuu pala kurkkuun yhä uudestaan hänen yrittäessään kertoa Kouheille raskaudestaan (ja hellyttävyyden huippu on Kouhein vastaus ”kun tulen takaisin, mennään tapaamaan isääsi”).On muutama muukin hetki, jotka pysäyttävät hakemaan jotain pintaa syvempää; esimerkiksi lyhyt kuva, jossa Kouhei pää Norikon rintojen välissä tuijottaa sivusilmällä kellon tikittävää sekuntiviisaria. Empatiat eivät myöskään aina ole aivan yksiselitteisiä; kun Kouhei OVAn loppupuolella pohtii one-night standinsä Yukarin (Yokozawa Keiko) kanssa, pitäisikö hänen palata Karuizawaan vaikka Kaoru menettikin lapsensa, ei tiedä pitäisikö huutaa ET PERKELE JÄTÄ SITÄ TYTTÖÄ SENKIN SAATANAN PASKA vai PAINU JO HELVETTIIN TÄÄLTÄ NAISIA NAURATTAMASTA KUSIPÄÄ RUNKKU. Kouhein luonteen ja historian molempien tyttöjen kanssa tuntien jännitys siitä, palaako hän vai ei, on aito. Paskiainen olisi ihan hyvin voinut painua häntä koipien välissä Amerikkaan.

Kouhei ja Yukari suurten kysymysten äärellä

Kouhei jää lopulta Karuizawaan. Sydäntä lämmittää, kun Kaoru saa kuin saakin lapsuudestaan saakka haikailemansa rakkauden, mutta toisaalta sääliksi käy Norikoa, jolle mies suo vain melankolisen silmäniskun. Kumpikin nainen olisi ansainnut Kouhein yhtä paljon – tai yhtä vähän.

Katkeransuloisen lopun kruunaa Matsuda Ryoun loppulaulu

Eräs vetoava seikka Karuizawan Syndromen hahmoissa lienee se, että he ovat niin mahdottoman tavallisia. Esimerkiksi Jirou ei jengiläisstatuksestaan huolimatta ole mikään kylmäverinen pahisarkkityyppi tai kokaiininhuuruinen nuorisorikollinen, vaan tavallinen mekaanikon poika ja innokas autonrassaaja. Samoin Yukari ja muut alastonmallit sekä näiden manageri Dai (Yamada Keaton) ovat aivan tavallisia, mukavia ihmisiä. Yukari on kiltti ja toiveikas tyttö, joka suunnittelee lopettavansa mallinhommat ja kaipailee kotiinsa Hokkaidoolle. Hän nyt vain sattuu olemaan töissä pornolehdessä. Noriko on hyvin tietoinen kilpailustaan Kaorun kanssa, muttei missään tapauksessa sorru olemaan mikään painostava ja mustasukkainen mielipuoli. Hän kohtelee Kaorua lämpimästi ja kunnioittavasti. Kaoru on tarpeeksi fiksu tajutakseen itse Kouhein ja Norikon ystävyyden luonteen, ja OVAn lopussa naisten välillä onkin melkoista jännitettä, mutta kumpikin painaa hetken mieluummin villaisella kuin lähtee sotajalalle.

Noriko valvoo toipuvan Kaorun unta

Hahmosuunnittelu ja animaatio jäljittelevät hyvin uskollisesti Tagamin alkuperäisiä piirroksia, jotka suoraan sanoen näyttävät aina välillä siltä kuin ne olisi piirretty väärällä kädellä. Erityisesti se näkyy hahmojen kasvonpiirteissä ja silmissä – Kouhein kauheat 70-luvun pulisongit tulisi vain kieltää perustuslaissa. Tagamin erikoisuus ei kuulemma ollutkaan ihmishahmoissa vaan moottoriajoneuvoissa, jotka olivat aikaansa nähden erittäin yksityiskohtaisesti piirrettyjä (kunnes Shigeno Shuuichin jälkeen se ei ollut enää mitään ihmeellistä). Mopot ja autot olivat ilmeisesti vielä tärkeämpiä statussymboleja mangaversiossa. Onkin ihan helpottavaa, että hahmot ovat niin usein chibejä. Visuaaliselta ilmeeltään OVA on auttamattoman vanhentunut; sen ainoita visuaalisia kikkoja ovat mustavalkoiset lineartit, katkonaisesti liikkuvat lyijykynäanimaatiot ja mattemaalaukset, ja hahmot ovat modernin katsojan silmään vanhanaikaisia ja jopa rumia. Seksiä kuvataan avoimesti mutta ei graafisesti, ja sekin on luonteeltaan mukavan tavallista.

Kaorun heijastuminen märkään maahan Norikona on kieltämättä aika tyylikäs metafora

Chibien käyttö Karuizawa Syndromessa on jännä juttu ja joku visuaalisempi voisi saada sen analysoimisesta irti paljonkin. Hahmot ovat chibejä ehkä jopa useammin kuin normaaleja. Yleensä tietenkin silloin, kun sanotaan tai tehdään jotain hassua, mutta joskus he chibiytyvät, vaikkei kohtauksessa ole sitä vaativaa tai siitä hyötyvää komiikkaa ja käyvät melko vakaviakin keskusteluja chibeinä. Useimmat hahmot chibiytyvät ja normalisoituvat tiuhaan tahtiin – poikkeuksia tähän ovat Sumio, joka on chibi koko ajan (ja jota täten on erittäin vaikeaa pitää 23-vuotiaana, eikä Mitsuya auta yhtään) sekä Minowan setä, joka comic relief -statuksensa vuoksi ei koskaan ole aivan vakava. Kumikosta on hankala sanoa, onko tämä chibi vai normaali, tytön (henkinen) ikä kun ei ole ihan selviö…

Kumiko on ilahtunut Kaorun vauvauutisesta - Noriko ja Minowan setä eivät erityisemmin

Karuizawa Syndrome ei loppujen lopuksi välitä minkäänlaista eettistä viestiä. Kouhei pitää suhteensa Norikon kanssa salassa Kaorulta mutta likistelee tämän kanssa avoimesti muiden läsnä ollessa, ja jopa ehdottelee Mirukulle Kaorun edessä. Koko muu kylä tietää Kouhein naisseikkailuista, mutta ainoa, jolla on asiasta jotain sanottavaa, on Miruku. Edes Minowan setä ei tuomitse Kouhein käytöstä huolimatta hellistä tunteistaan Kaorua kohtaan. Koska Kaoru menettää lapsensa, Kouheilla ei teoriassa ole häntä kohtaan sen suurempaa sitoutumisvelvoitetta kuin Norikoakaan, mutta tekee silti valinnan. Hän valitsee ”ruman ja vanhan” Kaorun, jonka kanssa päätyi suhteeseen oikeastaan vahingossa, eikä ”oikeaa” rakkauttaan Norikoa. On mahdotonta sanoa, tekeekö hän jotain väärin tai mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Sekin on aika tavallista.

Tuhlaajapojan paluu yllättää kaikki

keksi-indeksin aika:

Terapian paikka: en voinut vastustaa Hironakan, Mitsuyan ja Shiozawan yhdistelmää

Paskalla on tekijänsä: –

Old loves die hard: edellisestä O.V.A:sta tutut Hironaka ja Tsuru lempivät jälleen sivuosien Jirouna ja Mirukuna

It’s some kind of magic: –

Interaktiivista avaruutta: –

Moottoripyörä: kokonainen lauma DEEPin jäsenillä, mutta tärkeimpänä Norikon Harley-Davidson FLH80

Musiikkinumero: Matsuda Ryoun 80’s pop virittelee tunnelmaa OVAn keskivaiheilla Jiroun ja DEEPin huristellessa autoillaan viimeistä kertaa

Genda Tesshou: –

(keksi-indeksin selitykset löytyvät alkusanoista)

Tagami piirsi vuosina 2002-2006 Karuizawa Syndromelle jatkoa nimellä Karuizawa Syndrome SPROUT. Uudessa mangassa seikkailee alkuperäisen hahmokaartin jälkikasvu. SPROUTissa selviää, että niin Kouhei ja Kaoru kuin Jirou ja Mirukukin pysyivät lopulta yhdessä. Sumio nai punapäisen Eriin. Kukaan ei siis lähtenyt, kukaan ei parantunut Karuizawan syndroomasta.

Explore posts in the same categories: O.V.A, Seiyuu

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

One Comment : “O.V.A: Karuizawa Syndrome”


  1. […] mikä erottaa Aisarerun monista muista BL-sarjoista on piirre, jonka Myy aikanaan nosti esille Karuizawa Syndrome -artikkelissaan: sen kaikki hahmot ovat niin ihastuttavan tavallisia. Varsinkin BL-maailmassa […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: