O.V.A: Hayou no tsurugi ~shikkoku no mashou~

Kuten luvattua, ensimmäiset Oivallukset, Valistukset ja Akrobatiat tarjoaa fantasiaseikkailu-OVA Hayou no tsurugi ~shikkoku no mashou~ vuodelta 1992. Juurikin tämä anime aloitti hullunkurisen OVA-harrastukseni.

Hayou no tsurugi -OVA (ANN:ssä virheellisesti litteroitu Hayou no ken) perustuu Maeda Tamakon kirjoittaman ja Amoi Junin kuvittaman samannimisen light novel -sarjan ensimmäiseen osaan Shikkoku no mashou (=”sysimusta pirullisuus” tms). OVA koostuu kahdesta 30-minuuttisesta jaksosta, jotka ilmestyivät loppuvuodesta 1992. Animen ohjasi Shibuichi Setsuko ja hahmodesignista sekä animaatio-ohjauksesta vastasi sittemmin uljaan uran luonut Kobayashi Yukari.

Laethreel ja jääräpäinen Grenki

OVA kertoo puolidemonityttö Laethreelista (Tsuru Hiromi), joka on työnantoja vailla oleva demonintappaja. Hänen ristikseen on siunaantunut oikukas demoniverta janoava miekka Grenki, jonka arvaamattomuus ja vaikea hallittavuus ei näytä hyvältä CV:ssä. Yllättäin Laethreel saa kuitenkin tehtävän: muussata Gandian valtakuntaa tyrannisoiva demoni Aju (Hayami Shou), joka on siepannut maan prinsessan Shurainin (Kasahara Hiroko). Aju tahtoo prinsessan kanssa naimisiin ja viedä sen omaan lukaaliin, koska… No, syy ei aivan selvinnyt, kaipa hän haluaa sen tavallisen puoli valtakuntaa.

Aju

Laethreelin mukaan lyöttäytyy kutsumatta simasuinen demoni Anshu (Hironaka Masashi), joka ilmoittaa rakastavansa ja suojelevansa Laethreeliä täältä ikuisuuteen piste, koska tämä tehtävä on hänelle annettu viisi vuotta sitten. Laethreel ei muista koskaan tavanneensa koko miestä, eikä hänen luottamustaan lietso myöskään se, että Anshu on erittäin tietoinen hänen ristiriitaisesta syntyperästään, jonka hän on visusti salannut.

Anshu

Ei kuitenkaan aikaakaan, kun Gandian linnaan hyökätään ja Laethreel temmataan hyiseen luolaan, missä kaksintaistelu viittansa uumenista jääpuikkoja viskovan Ajun (…just) kanssa odottaa. Juuri kun Grenki on aikeissa imaista demonin veret, saapuu paikalle varsinainen pääpiru.

Ranka

Tämä hemaiseva – mikälie – on Ranka (Kusao Takeshi), Ajua komentava auktoriteettinen demoni, jonka hartioilla kohoaa naurettavin egoviitta, jonka koskaan olen nähnyt. Käy ilmi yllättävä seikka: vastakkaisilla puolilla taistelevat Laethreel ja Ranka ovat sisar ja veli! (Niin, se on siis mies.) Laethreelin vastustuksesta huolimatta Grenkin mieli tekee Rankan kylkiluiden väliin, mistä vaaleaverikkö saa hyvän tekosyyn varrastaa sisarensa jääpuikkoon. Päivän pelastaa Ajun ja Rankan suureksi hämmästykseksi Anshu, joka vie Laethreelin turvaan ja parantaa tämän ammottavat haavat parantavalla suudelmallaan.

Tsuru ja Kusao esittelevät lapseksi muuntautumisen taitojaan takaumassa, jossa selviää, että sisarusten demoni-isän ja Rankan ollessa huitomassa jossain Laethreel jäi orvoksi hänen äitinsä (Shinohara Emi) kuoltua oudossa hyökkäyksessä. Herättyään Laethreel päättää luottaa Anshuun ja saa tuotapikaa kutsun Ajun linnaan revanssia varten. Linnassa Laethreel ja Anshu kohtaavat ikäviä vastuksia ja Grenkin itsepäisyys osoittautuu melkoiseksi riesaksi, miekka kun tahtoo verta, oli se ystävän tai vihollisen. Kaksikon selvittäessä tietään läpi linnan Aju saattaa prinsessa Shurainia kohti alttaria. Anshu ottaa selkäänsä Rankalta, mutta Aju kohtaa loppunsa Grenkin käsittelyssä ja pikkuveli liukenee paikalta kostoa vannoen. Hämmentynyt Shurain vuodattaa suolaisen kyyneleen, eikä Laethreel osaa iloita voitosta.

Luppakorvakameliratsastajat

Palautettuaan prinsessan kotiinsa Laethreel ja Anshu valmistautuvat ratsastamaan luppakorvakameleilla kohti auringonlaskua, mitä ennen Laethreel kuitenkin tivaa Anshulta tämän todellista henkilöllisyyttä. Vaihdettuaan näppärästi puheenaihetta Anshu ratsastaa pakoon kimmastunut Laethreel kintereillään. Araki Makihikon esittämän loppulaulun still-kuvat enteilevät Laethreelin ja Anshun tulevia, entistä läheisempiä, hetkiä.

Nyt kun lyhyt ja tiivis juoniselostukseni on ohi (yritin parhaani, ihan oikeasti), asiaan.

Lyhyen keston vuoksi itse päähenkilö Laethreel jäisi ehkä hahmona ohueksi, ellei hänen äänenään toimisi ihana Tsuru Hiromi. Tytön taustaa kyllä valotetaan parissa takaumassa, mutta aikaa muistojen puintiin tai syvään hahmoluotaukseen ei ole. Tilanteen pelastaa Tsurun karisma, joka tekisi paperistakin kolmiulotteisen, ja Laethreelin vaikeasta suhteesta veljeensä kertoo kaiken sävy, jolla Laethreel pyytää Rankaa pakenemaan Grenkin nälkäisen terän tieltä. Laethreelin kaltaisessa ulkoa kovan mutta sisältä pehmeän tytön roolissa Tsuru onkin täysin elementissään. Muutoin kyseessä ei ole kovin tyypillinen sankaritar; jo Laethreelin ulkonäkö jää feminiinisyydessä (isäänsä tulleelle) pikkuveljelle toiseksi, minkä lisäksi tyttö ottaa taistelussa vakavampaa vahinkoa kuin useimmat miehet päätyen silti jaloilleen (lonkerohirviön hyökkäys – check, keihäs rinnasta läpi – check, seivästyminen isoon jääpuikkoon – check, toinen lonkerohirviön hyökkäys – check). Ei puhettakaan siitä ”minua tönäistiin ja menetin liikuntakykyni” –karikatyyristä.

Omistautunut Anshu tykkää uida liiveihin...

Grenkin kommunikointi taas on kiehtovaa jostain sähkökitaran ja delfiinin välimaastosta kumpuavaa ulinaa, joka tekee omanlaisensa vaikutuksen.

...mikä kostautuu

Anshu on letkeäsanainen ja leikkisä hurmuri, jonka vaivattomat mutta vilpittömät kiintymyksenosoitukset kaikuvat Laethreelin tapauksessa kuuroille korville. Se ei kuitenkaan lannista demonia, joka puhuu itsestään kolmannessa persoonassa ja tykkää syödä omenoita. Vaikkei hänestä tiedetä periaatteessa mitään, Anshu taitaa olla OVAn mieleenpainuvin persoona perässään Grenki ja Rankan epoletit. Hänen äänensä on henkilökohtainen guilty pleasure -seiyuuni Hironaka Masashi, josta ette taatusti ole koskaan kuulleet. Hironakan lämmin ja pehmeä ääni antaa täysin uuden merkityksen koko juokseva hunaja -metaforalle ja on täydellinen Anshun leikittelevään flirttiin. Mies suoriutuu kunnialla myös dramaattisemmista kohtauksista,vaikka petrauksen varaa himpun verran onkin (ihannetilanteessa olisin menettänyt tajuntani). Hassuttelevien ja vakavien hetkien kontrasti on kuitenkin todella vaikuttava.

Oikeasti, mikä helvetti tuo on?

Androgyynin ja kylmäverisen Rankan tulkitsee Dragon Ball –franchisen Trunksina varmasti parhaiten tunnettu Kusao Takeshi, joka kuulostaa roolissa hienostuneen psykopaattiselta. Oikeastaan vain Kusaon viileys ja arvokkuus mahdollistaa sen, että katsoja voi lakata nauramasta Vuoden epoleteille ja ottaa hahmon vakavasti. Kusao onnistuu tekemään Rankasta vaikuttavan ja jopa uhkaavan, ja se on suoritus se. Ei voi kuin kunnioittaa.

Lipevää Ajua näyttelevän aina yhtä heteron Hayami Shoun jokainen repliikki alkujakson tylyhköstä kosaisusta (”no niin nuorikko, eiköhän mennä naimisiin tai tapan kaikki”) viimeisiin kuolinkorahduksiin suorastaan tihkuu lihallista himoa ja haureutta. Verbaalisen kähminnän uhreiksi joutuvat kaikki, joille mies suo halaistun sanan; etenkin prinsessa Shurain ja etenkin Ranka. Kerrat, jolloin Aju paljastaa siipaleen inhimillisyyttä eikä kuulosta siltä kuin hapuilisi jonkun alushameita, voidaan laskea kahden käden peukaloilla. (Mutta mikäs hyökkäys se sellainen on, että avataan takki tytön edessä ja odotetaan, että tämä kupsahtaa?) Voin hyvin nähdä pervon Ajun välietappina Hayamin uralla matkalla hinttailevasta Zarbonista pervoon ja hinttailevaan Murakiin.

Sopii suostua naimisiin, ei ollut pyyntö

Suomalaisille muun muassa Magic Knight Rayearthin Fuun roolista tuttu Kasahara Hiroko on herkkä prinsessa Shurain, jota tarinassa kohdellaan melko raa’asti. Neito ryöstetään kotoaan, sysätään egoistisen demonin morsioksi, ja juuri kun tämä alkaa idättää jonkinlaisia tunteenversoja häntä kohtaan, valutetaan samainen demoni kuoliaaksi tyttöparan silmien edessä. Kasaharan äänessä on luontaista eleganssia, joka on kuin tehty prinsessojen ja papittarien rooleja varten, joissa häntä on usein kuultukin. Kasaharan käsittelyssä Shurain ei heikompina hetkinäkään menetä prinsessalle kuuluvaa arvokkuuttaan.

Shurainin tunteilla leikitellään julmasti

Seuraavaksi hieman havaintoja, eli täytelläänpäs keksi-indeksi:

Terapian paikka: Hironaka Masashi hellyttävänä Anshuna. Japsiwiki tiesi kertoa, että Hironakalla on hyvä rooli Hayou no tsurugi -nimisessä animessa, no eipä muuta kuin kanjit Nicon hakuun ja ensimmäinen osa pyörimään. Siitä tämä kaikki alkoi, ja loppu on historiaa…

Paskalla on tekijänsä:

Old loves die hard: Hironaka/Tsuru, jonka tulette näkemään tässä sarjassa vielä monesti.

It’s some kind of magic: löytyy ja paljon; kaikki demonipoverit sekä elävä miekka Grenki (ja Rankan viitta)

Interaktiivista avaruutta:

Moottoripyörä: –

Musiikkinumero: –

Genda Tesshou:

(keksi-indeksin selitykset löytyät alkusanoista)

Grenki vs Hehtaarilakana

Hayou no tsurugissa on kaunis animaatio, vaikkei sitä näistä kämäisistä PrtSc-shoteista huomaakaan. Hahmot liikkuvat paljon, myös puhuessaan, ja etenkin taistelukohtauksiin on panostettu. Hahmosuunnittelu on perustavanlaatuista iloa silmälle, vaikka Ranka varmasti jakaa mielipiteitä. Hattua on nostettava myös örkki-designille – ei niinkään lonkeromutanttihyttysmonstereille vaan pariin otteeseen nähtäville söpöille otuksille. Laethreelin lemmikki Lia on suloinen pupun ja oravan yhdistelmä, luppakorvakamelit ovat vähintäänkin hellyttäviä, mutta tämä noin 0,7 sekuntia ruutuaikaa vaatinut veitikka hurmasi minut täysin.

Ihana♥

Tarina on sellaisenaan kohtalaisen ehyt, mutta paljon ilmaan heitettyjä kysymyksiä jätetään vastaamatta; kuka tappoi Laethreelin äidin ja miksi, mikä oli miehiään sisarusten isä ja missä hän on nyt, mikä lapsena niin kiltistä Rankasta on tehnyt läpimädän kusipään, miksi Grenki valitsi kantajakseen juuri Laethreelin, millainen voima piilee Laethreelin kultaisissa silmissä ja tietysti tärkein kaikista – kuka hitto Anshu oikein on?

OVAn alkupäässä myös esitellään paljon hahmoja, joihin ei palata, kuten Laethreelia nälvivät koulukiusaajat, topakka Satin-tyttö (Tano Megumi), demonintappajien tukikohdan johtaja Mansuran (Tsuboi Akiko) – joka povaa pahaenteisesti Laethreelin mahdollista heräämistä demonipuoliskolleen, josta myös Ranka on kiinnostunut – sekä cool silmälappuheebo Sesuran (Yanada Kiyoyuki), jonka kaulakoru Kiiltää Mystisesti. Myös Laethreelin hiuksissa riippuvat kivet, jotka tyttö saa äidiltään takaumassa, jäävät selittämättömäksi motiiviksi.

Tarkemmin ei selitellä myöskään tapahtumapaikkaa, joka ilmeisesti on tavallinen Fantasiamaailma B. Alkuasetelmaa ja demonintappajien ammattia valotetaan parilla repliikillä ja kertojan (Yara Yuusaku) avustuksella.

Loppulauluina kuullaan Araki Makihikon söpöjä popballadeja

Hayou no tsurugi ~shikkoku no mashou~ tuotettiin varmaan kirjasarjan mainokseksi, mutta olisi ollut melko passeli pilottijakso pidemmälle sarjallekin. Kiva tunnelmapala fantasiatoimintaa, orastavaa romantiikkaa, nättiä animaatiota ja huippuluokan seiyuuita.

Kiinnostuneille; OVA löytyy neljässä osassa Nico Nico Dougasta. (Kaikki osat eivät aina toimi, mutta yleensä ongelma ratkeaa tuhannella sivun päivittämisellä. Nico vaatii rekisteröitymista.) Jos katsotte, olisi kivaa kuulla kommenttejanne!

Explore posts in the same categories: O.V.A

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

2 kommenttia : “O.V.A: Hayou no tsurugi ~shikkoku no mashou~”

  1. Cilla Says:

    Hiton hauskaa tekstiä, nauran hauskimmille kohdille yhä uudestaan ja uudestaan – kaikki se tuntikausien vääntäminen ja kiroilu ilmeisesti tuotti tulosta. 😀

    Minä muuten oikeasti luulin Laethreeliä pojaksi kun ensimmäisen kuvan hänestä näin – tosin se oli lähikuva naamasta eli rinnat eivät olleet valottamassa asiaa. Jos tytön veli on NOIN feminiinisen näköinen, miltä heidän isänsä on mahtanut näyttää? En tiedä haluanko nähdä..

    Voi Hayami, aina sinä yrität saada heterompia rooleja ja aina epäonnistut.

    ~C


  2. […] luovuttavan jo heti alussa. Kehuin vuolaasti hänen karismaansa ja kykyään nyhjäistä tyhjästä Hayou no tsurugi -jutussani, mutta joudun nyt valitettavasti toteamaan, ettei hänkään taida olla messiaaninen […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: